keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Emäntä toivottaa tervetulleeksi !

Teekutsut tarkoittaa vain yhtä asiaa, laulaa Sanni biisissään Pojat. Ei kuitenkaan Merja-tädin käsinmaalattuja posliiniastioita ja vihreää luomupiipertäjäteetä itseleivottujen skonssien kera, vaan hieman toisenlaista aihepiiriä.

Tämä blogi on jatkumo vanhalle blogilleni, jonka aloitin sisustus- ja käsityöblogina mutta joka vaivihkaa lipui käsittelemään enemmän ja enemmän ihmissuhteita ja deittailumaailman ilmiöitä. Entisessä osoitteessa lukijoiden joukosta löytyi kuitenkin niin paljon tuttuja etten kokenut olevani vapaa kirjoittamaan asioista kuten oikeasti halusin. Jouduin sensuroimaan tekstejä ja jättämään tarinoista olennaisia osia pois, ihan kaikkien kun ei tarvitse kaikkea tietää. Tämän blogin tekstit tulevat olevaan tyyliltään samanlaisia kuin entisessä osoitteessakin, eli huumorilla höystettyä oivaltavaa pohdintaa rakkauselämääni koskettavista aiheista. Nyt olen kuitenkin vihdoin vapaa kirjoittamaan myös sänkykammarin puolella tapahtuvista asioista, jotka olen aikaisemmin joutunut jättämään teksteistäni pois. Mitään suoranaista seksiblogia en ole kuitenkaan perustamassa, joten vibraattoriarvosteluja ja syväluotaavia analyyseja nettipornovalikoimista ei kannata välttämättä henkeä pidätellen odottaa.

Kirjoittaja eli allekirjoittanut on parikymppinen korkeakoulussa opiskeleva sinkkutyttö, joka erosi kolmen vuoden jälkeen poikaystävästään viime vuoden helmikuussa. Kuluneiden puolentoista sinkkuvuoden aikana elämässäni on pyörinyt kaksilahkeista sakkia enemmän tai vähemmän jatkuvalla syötöllä ja tarinoita näistä tapauksista riittää kerrottavaksi tulevaisuuden mahdollisille lapsenlapsillekin kyllästymiseen saakka. Tinderiä olen käyttänyt vaihtelevalla aktiivisuudella vuoden verran ja tavannut sitä kautta suurimman osan tapailemistani tyypeistä. Hakusessa on jossain vaiheessa uusi poikaystävä ja ihan kunnollinen seurustelusuhde, mutta en etsi tulevien lasteni isää kissojen ja koirien kanssa epätoivon kiilto silmissä vaan nautiskelen vapaudestani niin kauan kuin sitä riittää. Makuukammariosastolla olen rohkea ja kokeilunhaluinen mutta en harrasta mitään erityisen hc-juttuja, niitä voi niistä ehdoista seksiblogeista käydä lukemassa. Viihdyttäviä, analyyttisiä ja miksei joskus kiihottaviakin juttuja aion seksielämästänikin täällä jakaa.

Tervetuloa teekutsuille !

Ei kommentteja: