sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Miespulan korvikkeet

Pula-aikana ihmiset söivät puunkuoresta tehtyä pettuleipää ja kahvin korvike tehtiin paahdetuista voikukan juurista. Silloin ihmisten luovuus pääsi kukoistamaan korvikkeita kehitellessä ja niin on omanikin, sillä menossa on tällä hetkellä oma henkilökohtainen pula-aikani. Ruokaa ja elintarvikkeita onneksi riittää hengenpitimiksi, mutta elämässäni on akuutti pula miehistä.

Ihana Sofia kirjoitti Suoraanpuhujan päiväkirja-blogissaan tämän hauskan postauksen, jossa oli havainnollistava video kuinka hän korvaa elämästään poistuneen miehen. Hänen reseptinsä oli Bridget Jones-leffa, Muumiteetä, suklaamoussea ja karkkia. Allaolevassa kuvassa näette yhden esimerkin omista miehenkorvikkeistani, joita on tuon lisäksi lukuisia muita.

Kuulosti se sitten kuinka säälittävältä tahansa, on se klassinen "suklaata seksin korvikkeeksi"-juttu oikeasti aika paikkansapitävä. Toki olisi olemassa toisenlaisiakin keinoja seksinhimon helpottamiseksi, mutta ei se oikeastaan ole tässä se ongelman ydin. Vähintään yhtä paljon kaipaan sellaista toisenlaista läheisyyttä: jonkun vieressä nukkumista, käsi kädessä kävelemistä tai vaikka jonkun halaamista. Kyllä vain, minä yksinelämisen suurin puolestapuhuja toivoisin jotakuta viereeni kuorsaamaan ja varastamaan peittoani! Ja tuntuu jotenkin että puhelimenikin on hirveän hiljaa: tykkään tekstaamisesta ja kaverini tulevat aika hulluiksi kanssani kun pommitan heitä kaiken maailman asioilla kun ei ole miestä kenelle höpöttää. Tai tavallaan on, mutta jotenkin viime aikoina olen saanut vähän sellaista signaalia ettei kauheasti nappaa niin olen pitänyt tarkoituksella matalampaa profiilia. Ärsyttävää, koska kestäisin ehkä sen fyysisen seksittömyyden mutta en tätä "kukaan ei haluu mua"-tunnetta. Niimpä sitten lohdutan itseäni herkuttelemalla.


Mä fiilaan sua, Muumipeikko.


Toimivaksi osoittautuneita keinoja säälittävän tilanteen unohtamiseksi ovat ruuan lisäksi myös rankat työpäivät tanssitunteja pitämässä, kavereiden seura sekä alkoholi. Töissä en ehdi miehiä miettiä kun luotsaan viattomia lapsukaisiani kohti tanssitähteyttä: heillä kun riittää vielä motivaatiota olla maailman paras ballerina kun ei tarvitse noista miehistä välittää. Varsinkin parhaiden ystävieni seurassa huolet kaikkoavat aika nopeasti: heidän kanssaan puhuminen auttaa aina ja rauhoittaa mieltäni. Ja mitä alkoholiin tulee, ei mikään poista stressiä ja huolta paremmin kuin kunnon bileilta. Joskus olen kyllä lähtenyt vähän pahoilla mielin baarista kotiin jos tavoitteena on ollut löytää joku yhden illan ilo eikä ketään sopivaa ole tarttunut mukaan, mutta se ei ole nyt tästä epämiellyttävän kiimaisesta olostani huolimatta suunnitelmissani. Viime lauantainakin olisi ollut tilaisuuksia vaikka mihin, mutta ei huvittanut lähteä kenenkään randomin matkaan. Vaikka olisikin tosi kiva saada, random känniseksi on harvoin vaivan arvoista. Eikä noiden random yhdenillanjuttujen kanssa ikinä ole sellaista muunlaista läheisyyttä mitä kaipaan. Eli tuloksena olisi todennäköisesti parhaimmillaan keskinkertaista seksiä, huonosti nukuttu yö ja aamuinen walk of shame hirveän morkkiksen saattelemana.


Noh, niin, Charlottella oli kyllä pointti. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun kaverini päätti elokuussa pitää selvän syyskuun ja vitsailin itse joskus syyskuun kymmenes päivä että hahhah tuleekohan minulle sitten seksitön syyskuu kun on ollut aika hiljaista. Naurettiin kavereiden kanssa että no ei kai nyt sentään, olisihan se kauheaa. Tässä sitä nyt sitten ollaan, syyskuuta kolme päivää jäljellä eikä tietoakaan mistään toiminnasta. Eipä se kuukausi nyt kai ole yleisellä mittapuulla hirveän pitkä tauko, mutta olen tottunut aika säännölliseen seksiin ja jatkuvaan läheisyyteen ja siksi jo kaksi viikkoa tuntuu kurjalta. Toivon tilanteeseen pikaista muutosta, sillä en tahtoisi löytää itseäni Mirandan tilanteesta jossa hän syö miehenkorvike-suklaakakkuaan morkkiksen kourissa roskiksesta.

edit: Homma hoidossa, syyskuusta ei tullut sittenkään seksitön. Miespula on nyt totaalisen ohi, vanhat heilat voitte siis lopettaa ne booty callit ;)

lauantai 26. syyskuuta 2015

Kiellettyä hedelmää



Niih. No tuossapa se on aika hyvin sanottu. Miltä tuntuu rakastua johonkuhun johon ei missään nimessä saisi? Tunne on ihana ja jännittävä, mutta samalla tiedät koko ajan ettei juttu voi päättyä hyvin. Noissa tilanteissa on oikeastaan kyse lähinnä siitä, kuinka montaa ihmistä päätyy itsensä lisäksi satuttamaan.

Toki on olemassa sellaisia miehiä, jotka ovat yleisesti ottaen huonoja kohteita ihan kenen tahansa rakkaudelle: sitoutumiskammoiset playboyt ja muut vastaavat tyypit, joista ei ole poikaystäväksi ikimaailmassa. Mutta en nyt puhu heistä, vaikka toki heihinkin rakastuminen usein päättyy ikävästi eikä ole kauhean kivaa. Nämä tyypit keistä tässä postauksessa puhun ovat kuitenkin niitä ns. kiellettyjä: varatut, kavereiden exät, sisarusten kaverit tai kavereiden sisarukset, you name it. On tietty ihan mahdollista että suhde tällaisenkin ihmisen kanssa onnistuu, mutta ihan riskitöntä se ei ole. Eikä aina moraalisestikaan kovin kestävää.

Pahinta on tietysti varattuun mieheen rakastuminen tai se, että itse suhteessa ollessaan rakastuu toiseen. Korkean moraalin ihminen tietty kieltäisi tällaiset tunteet itseltään ja piilottaisi ne syvälle eikä olisi enää missään tekemisissä ihmisen kanssa joka tunteet aiheuttaa, mutta ainakaan itselleni se ei ole koskaan ollut niin helppoa kuin miltä kuulostaa. En missään tapauksessa halua tahallani rikkoa kenenkään parisuhdetta, mutta entä jos tyyppi on todella ihana ja vaikuttaa kiinnostuneelta itsekin? Sitä alkaa helposti kuvittelemaan että josko tuo vaikka lemppaisi tyttöystävänsä ja tästä voisi jotain tullakin. Tiedän tapauksia jossa näin on tapahtunut mutta en välttämättä laskisi sen varaan. Ja vaikka näin tapahtuisikin, syntyisi iso luottamusongelma: tyyppi jätti exänsä toisen naisen takia, miksei hän tekisi sitä minullekin? Ja sitten on se pikkuinen ongelma nimeltä entinen tyttöystävä. Eikä tilanne ole kovin mukava miehellekään: erot eivät ole helppoja ja suoraan suhteesta toiseen hyppääminen ei välttämättä onnistu kovin hyvin, ja tilanteesta voi kokea valtavaa syyllisyyttä. Tietysti on myös vaihtoehtona ryhtyä salasuhteeseen, mutta en edes viitsi luetella syitä miksi se on maailmankaikkeuden huonoin idea. Varattu mies joka haluaa sinua mutta anna itseään kokonaan ei todellakaan ole vaivan arvoinen.

Olen ollut vastaavassa tilanteessa sekä varatun että varattua haikailevan roolissa. Lisäksi olen myös kokenut hämmentävän tilanteen, jossa varattu ihminen käy kuumana perääni mutta en itse ole hänestä niin innoissani. Ollessani vielä seurustelusuhteessa tapasin erään miehen opiskelijabileissä ja hän ihastui minuun lujaa. Pidin hänestä itsekin ja oli tosi imartelevaa kun hän näytti kiinnostuksensa tosi avoimesti ja kohteli minua kuin prinsessaa, kun kotona oma poikaystävä lähinnä valitti ruokieni proteiiniköyhyydestä. Oli tosi jännittävää tuntea sellainen jännittynyt lataus välillämme. Suhde ei koskaan edennyt sen pidemmälle, mitä nyt kerran nukuin jätkän vieressä yhden yön juotuani itseni kyvyttömäksi selviytyä kotiin asti, mutta ei sitä ehkä lasketa. Koin suhteesta silti tosi huonoa omaatuntoa ja lopulta laitoin välit poikki jätkän kanssa kun alkoi ahdistaa liikaa. Puolen vuoden päästä kuulin että hän on löytänyt tyttöystävän. Tapasimme kertaalleen kun olin itse eronnut ja hän seurusteli, eli osat vaihtuivat toisinpäin. En minä silti hänen peräänsä vaikeroinut vaan se oli hän joka tunnusti miettivänsä minua edelleen vaikka itse seurustelikin. Tilanne on helpompi nyt kun en itse seurustele enkä tavallaan tee mitään väärää vaikka jotain välillämme tapahtuisikin, mutta koen tilanteesta silti vähän huonoa omaatuntoa. Tuntuu pahalta tyypin tyttöystävän vuoksi ja en missään nimessä halua tulla heidän väliinsä, varsinkin kun en tunne mitään vetoa kyseistä jätkää kohtaan. Kamalinta olisi, jos tyyppi haluaisi jättää tyttöystävänsä vuokseni. Siinä menisi hyvä suhde täysin hukkaan, sillä minusta hän ei kyllä uutta tyttöystävää itselleen saa.

Ja sitten oli eräs tapaus jolloin itse ihastuin varattuun mieheen, Olen kirjoittanut tyypistä aikaisemminkin, hän esiintyy tässä postauksessa. Kyseessä oli siis eräs kanssani samassa koulussa opiskeleva tyyppi, joka veti polveni veteliksi heti ensi kerralla kun hänet näin. Sitten sain ikävä kyllä tietää että hän on varattu. No ei siinä mitään, yritin sitten puoliviattomasti olla hänen kanssaan tekemisissä niin paljon kuin projektin puitteissa oli mahdollista. Kävi ilmi, että aika paljon. Juttelimme aika paljonkin kahdestaan aina silloin kun tyypin tyttöystävä oli muualla ja hän oli aivan silminnähden kiinnostunut minusta tai vähintäänkin tosi imarreltu huomiosta jota hänelle osoitin. Kuulin kuitenkin pariskunnan tuntevalta kaveriltani että he ovat sellainen tosi symbioottinen pariskunta joka tekee aina kaiken yhdessä. Eipä siihen väliin tainnut olla menemistä. En kuitenkaan osannut tuntea tilanteesta huonoa omatuntoa: jotenkin tiesin koko ajan, että se olen minä itse jolle tässä käy huonosti jos jollekulle ja koska en antanut tilanteen mennä liikaa tunteisiin, selvisin ilman isompia sydänsuruja. Koko juttu tuntui oikeastaan vaan tosi hyvältä: se muistutti hieman sellaista yläasteaikaista pää pilvissä-ihastumista, jolloin ihastuksen kohteet olivat usein aika saavuttamattomia. Kai olin vain iloinen, että kykenin vielä sellaisiin tunteisiin.


Taitaa olla aika ilmiselvää miksi kaverin exät ovat ehdottomasti don't touch this-kamaa. Ehkä jos erosta olisi tosi pitkä aika, siihen ei liittynyt draamaa ja exä ei herätä enää mitään tunteita. Siitä huolimatta en haluaisi ainakaan että kukaan hyvä ystäväni alkaisi seurustella exäni kanssa. Tiedän erään tällaisen tapauksen, missä eräät tyttö ja poika seurustelivat, erosivat ja tyttö alkoi seurustella erään pojan kaverin kanssa. En tiedä kuinka hyviä ystäviä he keskenään ovat, mutta tuskimpa ainakaan enää hirveästi hengailevat yhdessä. Tilanteesta tekee toki vieläkin mutkikkaamman se, että sekä tytön ex että tämän nykyinen ovat hänen veljensä hyviä kavereita. Periaatteessa ajatuksessa siitä, että vaikkapa oma veljeni seurustelisi jonkun kaverini kanssa on ihan siedettävä, ja siitä voisi olla myös paljon iloa. Ainakin tulisin hyvin toimeen veljeni tyttöystävän kanssa ja olisi helppoa ja mukavaa hengailla porukassakin. Toisaalta olisi kuitenkin hieman arveluttavaa kuunnella kaverin seksitarinoita veljestäni, hrrr. Myös ikäerolla on asiassa merkitystä: en usko että minua kolme vuotta nuorempi veljeni suhtautuu minuun erityisen suojelevasti tai suuttuisi kavereilleen jos jotain tapahtuisi, mutta jos olisin pikkusisko tilanne voisi olla eri.

Maalaisjärkeni ja oikeudentajuni sanovat, että varattujen kanssa säätäminen on erittäin huono idea ja sitä kannattaa välttää viimeiseen asti. Ei homma kuitenkaan ole niin mustavalkoinen. Hyvä esimerkki on eräs ystäväni, joka tapasi nykyisen poikaystävänsä seurustellessaan vielä edellisen miehensä kanssa. Hän rakastui, jätti poikaystävänsä ja on nyt uuden miehensä kanssa onnellisempi kuin koskaan. Kai tässäkin asiassa poikkeus vahvistaa säännön. Sovitaanko siis, että koitetaan vältellä niitä varattuja, mutta jos nyt kohdalle sattuu se unelmien mies jolla on väljähtynyt suhde toisen naisen kanssa, ei jätetä tilaisuutta käyttämättä ?

ps. näin aikaisemmin mainitsemani varatun miekkosen baarissa viime viikolla. Edelleen polvet menivät löysiksi ja kieli solmuun hänen läsnäolostaan. Huhhuh.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Vinkki: näin olet täydellinen mies


Mietin tuossa yhtenä päivänä millainen olisi täydellinen mies. Siinä on sellainen kysymys, johon on vastauksia yhtä monta kuin vastaajiakin. Sellaiset perusjutut ovat varmaan kaikilla aika samanlaiset: haluamme miehen, joka on huomaavainen ja luotettava, välittää ja kohtelee hyvin. Ulkonäkökriteerit ovat jokaisella omanlaisensa, mutta luultavasti se täydellinen mies on sellainen omaa silmää miellyttävä, oli se sitten mitä tahansa. Sitten on sellaisia pieniä yksityiskohtia, jotka vaihtelevat enemmän riippuen siitä keneltä kysyy. Jonkun täydellinen mies on esimerkiksi intohimoinen postimerkkeilijä tai joku saattaa haluta miehen joka rakastaa veneilyä. Minäkin keksin pari sellaista ominaisuutta, jotka omaamalla saa kyllä kerrytettyä plussapistesaldoaan helpostikin. Tässä siis vinkkejä sydämeni valloittamiseen:

1. Hän tulee katsomaan oppilaideni tanssiesityksiä. Tästä olen haaveillut siitä asti kun aloitin työt tanssinopettajana. Omia esityksiäni on kyllä ollut miehiä katsomassa ja olen siitä aina yhtä iloinen.

2. Hän ostaa kukkia. Monien mielestä ehkä vanhanaikaista ja kornia, mutta minusta on ihanaa saada kukkia. Ei välttämättä niitä kaikista imelimpiä punaisia ruusuja, mutta vaikka sellainen kolmen euron tulppaanikimppu Prismasta olisi joskus tosi jees.

3. Hän pitää kissoista. Aika olennainen juttu, sillä eipä jutusta mitään voi tulla jos ei tule toimeen kissani kanssa. Ei niitä kissoja tarvitse fanaattisesti palvoa, mutta jos silittelee, leikittää ja ruokkii kissaani olen iloinen ja arvostan kovasti.

4. Hän järjestää yllätyksiä ja näkee vaivaa lahjojeni eteen. Rakastan sitä kun minut yllätetään vaikkapa jollain suklaapatukalla tai muulla pienellä jutulla, jolla hän osoittaa että olen ollut hänen mielessään. Esimerkiksi synttäreinäni en odota mitään kalliita lahjoja, mutta arvostaisin sitä että mies miettii oikeasti mitä voisin haluta ja että lahjasta näkee että se on ostettu minua ajatellen eikä vaan napattu ensimmäistä käteen osuvaa juttua kaupan hyllyltä. Vinkki: jos paniikki iskee eikä lahjaa keksi, katso kohta 2. Varmasti pätee moneen muuhunkin tyttöön.

5. Hän on rohkeasti kanssani myös julkisesti. Sellainen imelä ällösöpöily ja julkinen nuoleskelu on mielestäni aika teiniä ja mautonta enkä kaipaa sellaista, mutta käsi kädessä on joskus kiva kävellä. Tai vaikka postata joskus yhteinen juttu Instagramiin. Tai että hän kutsuu minut mukaan ystävänsä synttäreille. En halua olla kenenkään salarakas.

Pliis kertokaa että jostain löytyy mies, joka täyttäisi yllämainitut kohdat ja olisi vielä muiltakin ominaisuuksiltaan sellainen että hommalla olisi tulevaisuus? Juuri tällä hetkellä on hieman sellainen olo, että taitaa olla mahdoton tehtävä. Tai onhan noita miehiä, mutta minä en vain taida olla heille se täydellinen nainen. Hieman pelottaa että käy vielä niin kuin allaolevassa kuvassa..



perjantai 18. syyskuuta 2015

Maailmanvalloittajan silmät



Uusimmassa Trendi-lehdessä oli Tuhannen tai yhden yön juttu-nimellä otsikoitu teksti, joka kertoi syysheilan hankkimisesta. Vaikka aihe oli itsessäänkin ajankohtainen kiinnitin huomiota erääseen sivupalkin vinkkiin, joka kuului seuraavasti:

"Päätä jo ulos lähtiessäsi, että päädyt seikkailuihin. Kun sinulla on maailmanvalloittajan silmät, et kulje sokkona onnesi ohi."

Rakastuin heti termiin maailmanvalloittajan silmät. Tuollaiset kuin Samantha Jonesilla ylläolevassa kuvassa: hieman flirtti katse, joka suuntautuu rohkeasti vastaantulijoiden silmiin eikä tuijottele varpaankärkiä. Maailmanvalloittajan silmät on tavallaan sellainen sisäinen voimantunne, jossa ihminen uskaltaa avata itsensä ja silmänsä maailmalle ja tarttua rohkeasti tilaisuuksiin joita se eteen heittää. Sellainen fiilis, että mitä tahansa voi tapahtua jos antaa sille mahdollisuuden ja makeita juttuja tapahtuu jos uskaltaa ottaa tilaisuudesta kiinni. Tai sellaiseksi minä sen miellän ja samapa tuo kai onko oma fiilikseni termistä se oikea, ei tässä kuitenkaan kai mistään tieteellisestä teoriasta ole kyse. Pääasia kai on, että omalla kohdallani tämä ajattelutapa toimii ja vieläpä tuottaa konkreettisia tuloksiakin.

Maailmanvalloittajan silmät ei kuitenkaan tarkoita sitä, että joka päivä olisi legendaarinen ja joka hetki pelkkää biletystä ja suurta ilotulitusta. Seikkailu voi kuitenkin tarkoittaa monenlaisia asioita ja toisinaan se saattaa olla vaikka pari minuuttia kestävä jännityksen tunne mahanpohjassa. Seikkailut ovat niitä odottamattomia juttuja, jotka jäisivät tapahtumatta jos ei ottaisi riskejä vaan istuisi kotona odottelemassa että jotain tapahtuu. Maailmanvalloittajan silmät eivät ole Netflix-sarjojen tuijottelua varten.

Minä olen yrittänyt katsella maailmaa maailmanvalloittajan silmin jo jonkin aikaa, vaihtelevalla menestyksellä. Jutun luettuani olen ajatellut asiaa aikaisempaa aktiivisemmin ja kuluneet kaksi päivää ovat mahduttaneet seikkailuja sisäänsä. Eilen päädyin hetken mielijohteesta viettämään iltaa erääseen kalliolaiseen pubiin, jossa törmäsin pitkästä aikaa erääseen mieheen johon olin keväällä aika ihastunut. Hän on ikävä kyllä varattu joten juttu ei edennyt pikaista sananvaihtoa pidemmälle, mutta tulin silti iloiseksi hänen näkemisestään. Samana iltana minua myös yritti iskeä yhteensä viisi eri miestä, ja vaikka yksikään heistä ei ollut erityisen kiinnostava olin imarreltu ja hämmentynyt saamastani huomiosta. Selitykseksi keksin vain joko vastikään siniseksi värjätyt hiustenlatvani tai sitten ne maailmanvalloittajan silmät, jotka ovat kirkastaneet olemustani entisestäänkin. Päädyin jopa ihan oikeaan seikkailuun, kun ajoin vahingossa bussilla pysäkin ohi ja päädyin jonnekin päin Itä-Helsinkiä kahden aikoihin yöllä. Sieltä sitten oli hauskaa seikkailla kotiinpäin. Sen sijaan tänään piti olla erittäin seikkailuton päivä, johon kuului pikavisiitti vanhempieni luona. Ollessani lähdössä takaisin kotiinpäin kohtasin pihalla kuitenkin erään veljeni kaverin, josta, myönnettäköön, tykkään vähäsen. Juttelimme pari sanaa ja vaikka siinä nyt ei ollutkaan mitään kovin ihmeellistä, hymyilin itsekseni ajaessani kotiin. Ei maailman jännittävin seikkailu, mutta sellainen pieni piristävä juttu. Ja hei, on perjantai-ilta ja kello on aika vähän, ei sitä tiedä mitä vielä tapahtuu!

Käytännössä maailmanvalloittajan silmät kai tarkoittaa seuraavaa: ole spontaani ja flirttaile. Katso ihmisiä silmiin ja hymyile. Lähde ulos vaikka väsyttäisi. Tartu tilaisuuksiin ja sano kyllä. Kävele kadulla pää pystyssä, selkä suorana ja itsevarman näköisenä. Elä hetkessä. Ole kuin Samantha Jones. Syvällisiä elämänohjeita voisi luetella varmaan enemmänkin, mutta koska en sellaisia oikein arvosta, jätän luettelon tähän. Sen sijaan voin todeta odottavani mielenkiinnolla tulevaa viikonloppua, sillä maailmanvalloittajan silmillä ja hyvillä bileillä todennäkösesti ei voi mennä pieleen. ;)

maanantai 14. syyskuuta 2015

Kolmas rakkaus toden sanoo?

Uusimmassa Cosmopolitanissa oli artikkeli siitä, kuinka sen oikean löytääkseen ihmisen tulee ensin käydä läpi kaksi erilaista rakkautta. Aluksi on ensirakkaus, ihminen jonka tapaa joskus nuorena ja jonka kanssa kokee varmasti haluavansa olla koko loppuelämänsä, mutta aikuiseksi kasvettuaan pariskunta kasvaakin erilleen. Sen jälkeen tulee hullu rakkaus, jolloin rakastutaan päättömästi johonkuhun hieman pahikseen jonka kanssa ei välttämättä sovi ollenkaan yhteen. Ja sitten lopulta, kun nämä vaiheet on käyty läpi, tulee joskus työmatkalla vastaan kiva ja kunnollinen mies jonka kanssa sitä elää elämänsä onnellisena loppuun asti.

Ystäväni luki artikkelin ja meni siitä hetkeksi pois tolaltaan: hän kun on todella rakastunut poikaystäväänsä, joka on hänellä järjestyksessään toinen. Hän siis pohti onko suhteella tulevaisuutta jos jossain on hänelle joku vieläkin parempi joka vain odottaa aikaansa, Jokainen järkevä ihminen tietysti sanoo tähän että on hölmöä uskoa jotain lehtiartikkelia, varsinkin kun kyseessä ei ollut mikään Tieteen Kuvalehti tai muu erityisen vakavasti otettava julkaisu, mutta kun ajatus oli ystäväni päähän mennyt, ei sitä sieltä enää saanut pois. Päätin siis itse lukea artikkelin ja ottaa hieman selvää mistä hommassa on kyse: voiko tässä olla jotain perää ja jos voi, onko ystäväni suhteella toivoa vai kannattaisiko hänen vain jättää täydellinen mies siksi että Cosmon mukaan hän ei voi olla se oikea.

Artikkelin luettuani tulin siihen tulokseen, että jutussa oli joitakin hyviä pointteja, mutta siinä kärjistettiin hieman liikaa. Olen aivan varma, ettei ole mikään absoluuttinen sääntö tai fysiikan laki että jokainen maailman ihminen kuuluu yhteen kolmannen ihmisen kanssa johon rakastuu. Erittäin häiritsevä asia oli käsitteiden löyhä määrittely: mikä nyt on se ensirakkaus ja mikä hullu rakkaus? Onko minun ensirakkauteni poika jonka kanssa seurustelin kaksi viikkoa seiskaluokalla, ensimmäinen kunnollinen poikaystäväni jonka kanssa olimme yhdessä kaksi vuotta vaiko kenties exäni jonka kanssa asuimme yhdessä, säästimme yhdessä asuntoon ja puhuimme tosissamme lapsista ja naimisiinmenosta? Lasketaanko tähän vain ihminen jolta on saanut vastakaikua rakkauteensa, entäs jos on vain tapaillut jotakuta mutta ei seurustellut vakavasti? Tapailin viime vuonna miestä jota kohtaan tunsin vahvasti, ehkä uskaltaisin jopa väittää että olin aika rakastunut häneen, mutta suhteemme kesti vain muutaman kuukauden. Se olisi ehkä laskettavissa tuohon hulluun rakkauteen, leijailin pää pilvissä mutta hän ei ollut mikään paha poika eikä kohdellut minua huonosti vaikka suhde lopulta päättyikin aika ikävästi. Olen kokenut vastaavanlaista myöhemminkin: kesällä olin hyvin ihastunut erääseen mieheen, tunteeni olisivat varmasti kehittyneet rakastumiseksi asti jos en olisi ollut varovainen vaan antautunut suhteeseen täysillä ja päätynyt satuttamaan itseni. Se vasta hullua olikin: jätkä oli monessa suhteessa vastakohtani ja koko olemuksensa kiljui "huono idea!" mutta en välittänyt siitä. Tavallaan olen siis kokenut kaksi ensirakkautta ja kaksi hullua rakkautta.

Uskon artikkelin sanomaan jossain määrin mutta en allekirjoita tuota kahden erilaisen rakkauden kokemista, ainakaan niin kirjaimellisesti että puhuttaisiin kahdesta keskenään erilaisesta suhteesta. Uskon siihen, että voidakseen olla paras mahdollinen kumppani jollekulle täytyy ensin käydä läpi vaiheita jotka opettavat ihmiselle mitä hän haluaa ja mitä virheitä kannattaa välttää. Ei suhteessa oleminen ole aina helppoa, sitä täytyy harjoitella ja jotkut tarvitsevat siinä enemmän harjoitusta kuin toiset. Ja kuten artikkelissakin sanottiin, eri elämäntilanteissa sitä kaipaa erilaista ihmistä vierelleen. Jossakin tilanteessa sitä kaipaa jonkun jonka kanssa saa juhlia ja viettää vaarallista elämää ja toisenlaisena hetkenä taas haluaa rinnalleen jonkun turvallisen ja rauhallisen ihmisen jonka viereen voi käpertyä katsomaan leffaa verkkareissa. Ei kuitenkaan ole kirkossa kuulutettua että jokaisen pitäisi nämä vaiheet läpi käydä: joku tapaa sen ainoan oikeansa lukion ekalla luokalla ja jos ajoitus, planeettojen liikkeet ja tuuri ovat kohdallaan, he voivat hyvinkin päätyä olemaan yhdessä koko loppuelämänsä. Kysyy se toki tahdonvoimaakin, sitä että päättää oikeasti olla jonkun kanssa loppuun asti tuli mitä tuli. Tällaiset tapaukset ovat kuitenkin aika harvinaisia, itselläni ainakin olisi aika suuri kynnys pysyä epätyydyttävässä suhteessa kokeilematta edes mitä muita vaihtoehtoja on.

Entä mitä ystäväni pitäisi suhteelleen tehdä? Mielestäni olisi maailman hölmöintä pilata hyvä suhde edes miettimällä tällaista asiaa. Hän on kuitenkin tavallaan käynyt läpi nämä molemmat vaiheet, ensirakkauden huuman edellisen poikaystävänsä kanssa sekä hullun järjettömän rakastumisen tutustuttuaan nykyiseen poikaystäväänsä ollessaan vielä edellisen kanssa yhdessä. Nyt kun sekin on koettu, en näe mitään syytä mikseivät hän ja poikaystävänsä eläisi elämäänsä onnellisena loppuun asti. Tai jos eivät, voi aina lohduttautua siihen että tuolla jossain on se vieläkin parempi kumppani joka vain odottaa löytymistään.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kuka puhaltaa nyt?

Tänä aamuna päätin ryhtyä reippaana pyykinpesuhommiin, mutta pesukoneen avatessani huomasin sen olevan täynnä vettä. Jaahas, ei muuta kun tyhjennysohjelma päälle. Ikävä kyllä vesi tyhjeni koneesta suoraan kylppärin lavuaariin ja jouduin pysäyttämään ohjelman noin kaksitoista kertaa jotta vesi ehtisi valua lavuaarista viemäriin eikä tulvisi yli. Onnistuin löytämään pesukoneen käyttöohjeen ja yritin asetella tyhjennysletkua kaikkiin mahdollisiin keksimiini asentoihin, mutta vesi tulvi edelleen lavuaariin. Hieman sitä loiskahti lattiallekin ja koko kylppäri on märkä ja haisee viemärille. Sain sentään lopulta koneen tyhjäksi ja pyykit pyörimään, mutta aika monta kertaa meinasi epätoivo iskeä.

Tämän kaltaiset hetket ovat niitä kipeimpiä muistutuksia siitä, että olen oikeasti ihan yksin ja pyöritän arkea ja talouttani ilman kenenkään apua. Kavereistani ei pesukoneen korjaushommissa ole paljoa apua: kerran eräs ystäväni miltei soitti huoltomiehen hätiin kun ei saanut pesukonetta käyntiin, mutta säästyi onneksi isolta laskulta kun kävi ilmi ettei koneen kansi vain ollut mennyt kunnolla kiinni. Ainoa läheinen miespuolinen ystäväni on sekä melko onneton huoltomiestaidoiltaan että niin kiinni uudessa tyttöystävässään ettei hänellä tunnu riittävän aikaa minulle enää ollenkaan. Aina voisin soittaa isälle, mutta hän vain käskisi olla yhteydessä talonmieheen. Hänelle kun ei mene perille se, ettei opiskelija-asuntosäätiön talossa ole talonmiestä vaan meillä korjaushommat hoitavat HOASin huoltomiehet, mutta koska pesukone on omani eikä kuulu asuntoon, he eivät sille voi mitään tehdä. Ei taida jäädä jäljelle muita vaihtoehtoja kuin pärjätä yksin, ratkaista ongelma omin neuvoin ja yrittää pitää itsensä koossa ja olla ratkeamatta haisevan kylppärin märälle lattialle.

Olen onneksi oppinut yksinelämisen myötä aika käteväksi kodin pikku korjaushommissa: osaan asentaa kattolamput itse ja puhdistan rohkeasti törkyiset viemärit, ratkaisen tietokonepulmat ja korjaan rikki menneet tavarat. Pidän yksin asumisesta ja omasta rauhasta, mutta toisinaan tulee inhottava olo siitä ettei ole ketään kehen voisin turvautua kiperissä tilanteissa. Valehtelematta ainoa hetki jolloin kaduin entisestä poikaystävästäni eroamista oli pari viikkoa eron jälkeen kun kokkasin tortilloja enkä meinannut millään saada salsakastikepurkkia auki. Sitten keksin tökätä veitsellä keskelle kantta ja katumus oli tiessään saman tien kun purkki aukesi. Kaipaan miestä elämääni usein myös silloin, kun olen kipeänä enkä jaksaisi tehdä mitään ja haluaisin vain maata sängyssä jonkun siliteltävänä, mutta on silti pakko raahautua kauppaan ja ruokkia kissa. Tai kun tulee joku ylitsepääsemätön ongelma tietokoneen kanssa ja olisi kiva vain kysyä neuvoa joltakulta joka asiasta jotain tietää sen sijaan että opettelisi koko homman alusta asti itse. Mutta ihan erityisesti yksinolo tuntuu kurjalta silloin, kun on nukkunut yksin monta viikkoa ja herää aamulla jo valmiiksi pahoilla mielin ja sitten pesukone valuttaa likavedet lattialle.

Sanni laulaa biisissään Prinsessoja ja Astronautteja siitä, kuinka pienenä oli helppoa kun haaverin sattuessa äiti laittoi laastarin ja puhalsi, mutta aikuisena pitää itse löytää joku joka puhaltaisi nyt. Juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisin kipeästi tarvita puhaltajaa. Jonkun joka avaisi salsapurkin ja vaikka istuisi yhdessä kanssani siellä kylppärin lattialla ihmettelemässä kummallisesti käyttäytyvää pesukonetta. Sillä en niinkään tarvitse elämääni ihmistä joka ratkaisisi kaikki ongelmat puolestani vaan ennemminkin jonkun, joka auttaisi tarvittaessa ja lähinnä vain olisi paikalla ja lohduttaisi kun maailman ja pesukoneen likavedet kaatuvat niskaan. Jonkun, joka saisi tuntemaan ettei minun tarvitse yrittää selvitä kaikesta yksin.


lauantai 12. syyskuuta 2015

"Nyt se on nähny sen, miksei se vastaa?" - mukatieteellinen kyselytutkimus tekstailun säännöistä



Laitoin tuossa muutama päivä sitten pitkästä aikaa viestiä eräälle tyypille, kenen kanssa en ollut jutellut aikoihin. Viestin laittamisen jälkeen jännitin tuleeko vastausta, mietin käynkö katsomassa onko hän lukenut viestin mutta en uskaltanut. Kun vastaus sitten tuli, hykertelin mielessäni mutta vasta pienen odottelun jälkeen luin viestin ja vastasin siihen. Sitten aloin pohtia toimintaani ja miettiä, tekeeköhän tekstailukumppanini samaa. En tietenkään voinut kysyä häneltä itseltään, mutta koska asia kiinnosti myös yleisellä tasolla päätin pistää pienen gallupin pystyyn ja selvittää miesten mielipiteitä tekstaamisasioista.

Haastateltavat löysin jälleen kerran Tinderistä, joka on kyllä aivan erinomainen työkalu tällaisten kyselyiden suorittamiseen. Valitsin satunnaisotannalla kymmenen miestä matchieni joukosta. Mukaan valikoituneiden ikähaarukka oli 22-26 vuotta ja maantieteellinen sijainti vaihteli Helsingin keskustasta johonkin pisteeseen x, joka sijaitsee Tinderin mukaan 703 kilometrin päässä omasta tämänhetkisestä sijainnistani. Kysyin näiltä varsin viehättäviltä herrahenkilöiltä kolme kysymystä, jotka kuuluivat seuraavasti:

1. Teetkö ikinä niin, että tekstaat jollekulle ja jos hän ei vastaa käyt katsomassa onko hän nähnyt/lukenut viestin?

2. Entä odotteletko tahallasi ennen kuin vastaat jollekulle ettet vaikuttaisi liian innokkaalta?

3. Puhutteko kavereidesi kanssa tyyliin "nyt se tyttö on nähny ton viestin mut ei vastaa" tai muuta vastaavaa?

Ensimmäiseen kysymykseen kaikki vastasivat myöntävästi. Monet myönsivät tsekkaavansa usein onko kiinnostava tyttö käynyt lukemassa viestin ja jotkut myös tulkitsivat luetun mutta muuten huomiotta jätetyn viestin merkiksi kiinnostuksen puutteesta. WhatsAppia käyttäessä on helppo nähdä onko viesti luettu tai onko henkilö ollut paikalla viestin lähettämisen jälkeen ja kyllä itsekin syyllistyn tähän ärsyttävän usein. Jopa siinä määrin, että inhoan jutella sellaisten ihmisten kanssa joilla on WhatsApissa otettu pois päältä se ominaisuus josta näkee viimeisen paikallaolon. Mukavaa tietää että tämä on ihan yleinen toimintatapa eikä selkeästikään pelkkä tyttöjen juttu.

Toisen kysymyksen kohdalla alkoi variaatioita olla enemmänkin. Toiset olivat ehdottomasti sitä mieltä, että tahallinen odottelu on ihan hölmöä ja miksi ei kiinnostusta voisi näyttää rehellisesti jos sitä on. Toiset taas kertoivat pyrkivänsä pitämään jännitystä yllä odottelemalla ennen vastaamista. Muutamat vastasivat myös yrittävänsä joskus odotella ja esittää coolimpaa kuin ovatkaan mutta ovat sitten loppujen lopuksi kuitenkin liian innokkaita odottelemaan. Yksi vastaajista kertoi käyttävänsä viivyttelyä vihjailuna siitä, ettei oikeastaan kauheasti kiinnosta. Vaikka harrastan itsekin toisinaan tuota viivyttelyä, inhoan sitä ja jos maailma pyörisi niinkuin minä haluan, kukaan ei odottelisi tahallaan vaan kaikki vastailisivat toistensa viesteihin heti kun kerkeävät. Onneksi tuota mieltä oli moni vastaajistakin. On silti kuitenkin eri asia vastailla viesteihin kun ehtii kuin päivystää 247 puhelimen ääressä ja vastata kaikkeen samalla sekunnilla, se on ehkä hieman ahdistavaa. En voi puhua yleisesti kaikkien naisten puolesta, mutta ainakin omasta puolestani voin sanoa että on vain hurmaavaa jos jätkä tekstaa paljon ja usein eikä vastauksia tarvitse odotella. Mikään suhteeni ei ole koskaan kaatunut jätkän liialliseen tekstausinnokkuuteen, mutta jotkut suhteet ovat ajautuneet ongelmiin kun vastauksia sai odotella tunti- tai päiväkausia.

Kolmas kysymys jakoi miehet kahteen leiriin, joista kielteisen kannan omaava oli selkeästi hallitsevampi. Suurin osa oli sitä mieltä, etteivät kahdenkeskiset viestit jonkun tytön kanssa ole välttämättä koko kaveriporukalle kuuluva asia ja niitä mietitään enemmän yksin omassa rauhassa. Jotkut kertoivat kuitenkin joskus juttelevansa kavereidensa kanssa myös tyttöjen vastaamatta jättämisistä ja muusta vastaavasta. Itse en ole koskaan keskustellut kenenkään miehen kanssa jostain hänen ja jonkun tytön välisistä tekstailusessioista, joten tämä kysymys kiinnosti minua erityisesti. Omassa kaveriporukassani nimittäin analysoidaan viestejä useinkin eikä ole mitenkään poikkeuksellista keskustella myöskin siitä, että joku on nähnyt viestin mutta ei vastaa siihen. Sen lisäksi me analysoimme myös viestin sisältöä ja keskustelemme siitä keskenämme, ja olen lähettänyt kavereilleni kymmeniä screenshotteja keskusteluistani miesten kanssa. Ei kuitenkaan näistä keskusteluista joita kävin tätä postausta varten, ei hätää!

Olen itse innokas puhelimen näpyttäjä ja jo vuosikaudet ollut kuuluisa siitä, että olen aina se jonka puhelin piippailee koulussa minuutin välein. Tykkään tekstailusta ajanvietteenä ja siksi siedän huonosti miehiä jotka katsovat puhelintaan kerran kolmessa tunnissa ja unohtavat silloinkin vastata viestiini. Vastailen itse yleensä aika nopeasti viesteihin riippumatta siitä kuka niitä lähettää: nopea vastaukseni ei siis tarkoita että olisin umpirakastunut, vaan lähinnä sitä että satuin olemaan puhelimen ääressä sillä hetkellä. Sitä ei kuitenkaan kaikki ymmärrä ja siksi välillä pitääkin pelailla näitä ärsyttäviä pelejä, että odotellaan ja esitetään coolia. En halua säikäyttää ketään pois siksi että vahingossa innostuisin liikaa. Onneksi useimmat tekstailukumppanini ovat olleet vikkeliä näpyttelijöitä ja vastausajan pituuden sijaan analysoinnin kohteeksi päätyy viestin sisältö. Joka sitten onkin ihan asia erikseen ja mahdollisesti jatkotutkimuksen arvoinen aihe!

Kyselytutkimukseni avasi hieman sitä mystisyyden verhoa joka aikaisemmin liittyi miehiin ja heidän tekstailutottumuksiinsa. Kävi ilmi ainakin se, että nämä kysymyksissäni käsittelemäni ilmiöt olivat tuttuja jokaiselle vastaajalle, mikä kertoo ainakin siitä ettei kyseessä ole vain naisten keksimä juttu. Vaikka en voikaan tehdä näin pienen otannan perusteella minkäänlaisia yleistyksiä, oli hauskaa saada kuulla erilaisia näkemyksiä aiheesta. Eikä yhtään haitannut sekään, että sain paljon tekstailuseuraa ja mielenkiintoisia keskusteluja aiheesta ja sen vierestä. ;)

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Fantastinen todellisuus

Sain viime viikolla eräältä tutultani ehdotuksen kirjoittaa seksifantasioista. Ehdotettu näkökulma aiheeseen oli pohtia onko fantasioista puhuminen sallittua ja minkälaiset fantasiat on ok tuoda päivänvaloon. Hyvä aihe toki tuokin, mutta joko olen itse niin rohkea tai fantasiani ovat niin kesyjä että puhun kaikesta aika avoimesti eikä kumppaneidenikaan puolelta ole tullut mitään hälyttävää vastaan, joten ajattelin lähestyä aihetta toisenlaisesta näkövinkkelistä. Fantasioissahan on meinaan se jännä ominaisuus, että ne voi joko jättää oman pään sisäisiksi jutuiksi tai tuoda käytäntöön ja toteuttaa oikeasti. Käytännön toteutuksissa on vain se ikävä puoli, että karu todellisuus iskee ja fantasia menee pilalle kun ei oikeassa elämässä sujukaan niin kuin sen oli mielessään suunnitellut. Niin moni asia voi mennä pieleen..


Otetaanpa tähän esimerkiksi vaikkapa kuulemani mukaan suht yleinen fantasia eli seksin harrastaminen rannalla. Kuulostaa ihanan tunnelmalliselta: kaunis hiekkaranta, ihana auringonlasku, vain te kaksi kahdestaan keskellä kauneinta luontoa. Mutta käytännössä törmätään aika moneen ongelmaan: mistä ensinnäkin löytyy ranta jossa saa olla kahdestaan varmana siitä että paikalle ei eksy koiranulkoiluttajia tai humalaisia teinejä ? Ja vaikka sellaisen onnistuisikin löytymään, entäs jos hiekkaa menee vahingossa väärään paikkaan ? Ei kuulosta miellyttävältä. Myös hyttyset ja muut luontokappaleet ovat ikävä riesa, ja koko touhu myös edellyttää melko lämmintä keliä onnistuakseen. Eli ihan kiva idea, mutta käytännön toteutus tökkii.



Toinen hyvä esimerkki kai melko yleisestä fantasiasta on kolmen kimppa, josta juttelin myös postausaiheen ehdottajan kanssa. Ihan ensimmäiseksi kai pitää miettiä ketkä kaksi muuta skenaarioon mahdollisesti osallistuvat. Yksi vaihtoehto on oma puoliso ja joku kolmas ulkopuolinen, mutta tällainen varmasti poikkeuksetta vaikuttaa hieman pariskunnan keskinäisiin tunteisiin ja on omasta mielestäni siksi aika huono idea. Sitä voi myös pelleillä kaveriporukalla, mutta ystävystenkään välit tuskin pysyvät samanlaisina kokemuksen jälkeen. Mutta mitä muitakaan vaihtoehtoja on: Tinderi laulamaan vai baarissa ehdottelemaan ? En osaa kuvitella itseäni kysymään vaikkapa kahdelta jätkältä että hei, kiinnostaisko teitä lähteä kolmistaan meitsille jatkoille. Jos nyt kuvitellaan että näin kuitenkin tapahtuisi, seuraa se oikeasti mielenkiintoinen vaihe. Omissa mielikuvissani tilanne rullaisi sujuvasti niin että jätkillä olisi homma hanskassa ja selvät sävelet keskenään mitä seuraavaksi tapahtuisi, mutta todellisuudessa tilanteessa esiintyisi varmaan aika paljon "öömm haluisitteks te seuraavaks vaik tällee" tyyppisiä kommentteja. Yksi pohtimisen arvoinen kysymys kahden miehen kanssa ollessa on myös se, mitä tapahtuu jos toinen laukeaa paljon ennen toista. Katseleeko se sitten vierestä vai meneekö toiseen huoneeseen selaamaan Facebookkia ? Ja miten seksin jälkeinen lusikointihalailu: skipataanko se kokonaan vai makoillaanko kaikki yhdessä kasassa ?


Omanlaisensa fantasia on kai myös se perinteinen unelmien eka kerta: kynttilöitä, tunnelmallista musiikkia, herkkää yhdessäoloa. En tiedä ketään joka olisi vastaavaa kokenut: omani tapahtui kotibileissä aika humalaisessa olotilassa ja ehkäisykin taisi siinä hötäkässä unohtua. Myös eräs kaverini koki ekan kertansa kotibileissä, joissa homma päätyi poliisilta piileskelyyn sängyn alle. Muutama tuntemani jätkä sen sijaan on päätynyt menettämään poikuutensa jonkun puumanaisen leluna, ja on hieman traumatisoitunut kokemuksistaan. Ekan kerran fantasioiminen on pahinta, sillä silloin on usein vielä niin tietämätön seksin realiteeteista ja kun on päässään suunnitellut jotain ylitsepääsemättömän ihanaa, on vaikeaa hyväksyä kolmenkymmenen sekunnin híkisen jyskytyksen jälkeen että tätäkö se nyt sitten on.

Olen itse toteuttanut fantasioitani harkiten. Sellaisia pieniä juttuja, jotka kyllä toimivat hyvin ihan oikeassakin elämässä, vaikka jotkut asiat kyllä ovatkin kiihottavampia mielikuvissa kuin todellisuudessa. Joku yksittäinen juttu, kuten vaikka tietty asento tai paikka, onkin helpompi toteuttaa kuin kokonainen mielessä suunniteltu skenaario joka särkyy heti kun kuvioon astuu lisää muuttujia vaikkapa niiden hyttysten ja muurahaisten muodossa. Mikäli fantasioitaan tahtoo siis lähteä toteuttamaan, kannattaa asennoitua hommaan jo etukäteen niin ettei se tule menemään niin kuin sen mielessä ajattelee. Silloin siitä on mahdollista saada paljon enemmän irti, ja onhan mahdollista että todellisuus osoittautuukin vielä mielikuviakin paremmaksi !

tiistai 1. syyskuuta 2015

Seksiä ennen rakkautta

Kerran eräs ystäväni kertoi karmeasta treffikokemuksestaan erään miehen kanssa, joka oli kertonut ettei kykene ihastumaan kehenkään ennen kuin on harrastanut seksiä tämän kanssa. Ystäväni oli miehen kommentista todella järkyttynyt, mutta vaikka kaikki muu mitä hän miehestä kertoi kuulosti hirveältä oli minun pakko yhtyä kaveriani järkyttäneeseen mielipiteeseen. Olen itse jossain määrin samanlainen; minun on vaikea muodostaa vahvaa tunnesidettä ihmiseen jonka kanssa en ole harrastanut seksiä. Uuden ihmisen kanssa olen aina aluksi varautunut ja jännittynyt, ja vaikka pitäisinkin tyyppiä kiinnostavana ei mistään oikeista ihastumisen tunteista voi useinkaan puhua. Ne tulevat mukaan kuvioihin vasta kun suhde menee fyysiselle tasolle. Ja useimmiten fyysisyys tarkoittaa omalla kohdallani seksiä, sillä pelkällä pussailulla on usein taipumus johtaa hieman enempäänkin.

Pelkkä paneskelu ei kuitenkaan riitä tunteiden kehittymiseen: seksin pitää olla myös hyvää. Vaikka annankin useimmiten anteeksi jännityksen ja haparoimisen ensimmäisellä kerralla, miehestä kyllä näkee heti onko hänessä potentiaalia ja ennen kaikkea kohtaavatko kemiamme sängyssä. Tärkeintä on, että mies ilmaisee selkeästi haluavansa minua. Niin paljon, ettei käytä aikaa varmistaakseen onko asentoni mukava tai onko musiikin volyymi sopiva. En kuitenkaan pidä yli-innokkaista suutelijoista jotka eivät irrota huuliaan edes siksi ajaksi että saisin välillä hengittää, eikä pikkupoikamainen yli-innokkuus sytytä muutenkaan. Nautin määrätietoisista otteista ja itsevarmuudesta, siitä että hän näyttää olevansa tilanteen herra. Mies, joka uskaltaa välillä vetäytyä kauemmas, katsoa tiukasti silmiin ja näyttää halun silmissään, saa minut haluamaan häntä entistä enemmän. Ja tällaisista tilanteista usein kehittyy myös tunnetason side, joka on muutakin kuin halua. Vastavuoroisesti huono seksi tappaa lopullisesti kaikki kiinnostuksen kipinät mitä aikaisemmin ehkä olikin ilmassa.

Tämä havainto itsessäni on yksi syy siihen, etten pidä seksin harrastamista ensitapaamisella mitenkään huonona vaihtoehtona. Okei, siinä on aina olemassa riski että toinen on mukana vain sen seksin vuoksi ja katoaa heti saatuaan haluamansa, mutta usein miehet ovat aika rehellisiä agendansa kanssa tahtomattaankin. Jos toinen ehdottaa ekoja treffejä esimerkiksi kotiinsa tai vartin kahvilahengailun jälkeen ehdottaa siirtymistä rauhallisempaan paikkaan, saattaa olla aiheellista epäillä tyypin tarkoitusperiä. Mutta tässäkään kaikki ei ole mustavalkoista: kutsuin kerran erään miehen kotiini ekoilla treffeillä, harrastimme mahtavaa seksiä, tapailimme muutaman kuukauden ja olemme edelleen hyvissä väleissä. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että on parempi hoitaa ensimmäinen seksikerta uudessa suhteessa melko nopeasti "pois alta" - ihan vain senkin takia, että mitä kauemmin jonkun kanssa viettää aikaa sitä läheisemmäksi hän muuttuu, ja mitä läheisempi hän on sitä kurjemmalta tuntuu lopettaa suhde jos käykin ilmi etteivät seksihommat suju alkuunkaan. Sillä vaikka kunnollinen ihastuminen on minulle mahdollista useimmiten vasta seksin jälkeen, en väitä olevani täysin välinpitämätön suhteen toista osapuolta kohtaan sitä ennenkään. Tunteet ovat vain ehkä hieman kaverillisempia. Mutta kyllä tuntuisi kurjemmalta laittaa välit poikki läheisen kaverin kuin jonkun puolitutun kanssa.

Nyt joku siellä ruudun toiselle puolella ajattelee, että olen ihan hirvittävän pinnallinen ihminen enkä tiedä mitään oikeasta rakkaudesta tai tunteista kun ajattelen näin. Mutta en minä pelkää sanoa ääneen, että seksi on minulle suhteessa todella tärkeä asia ja ilman sitä suhteella ei oikein ole tulevaisuutta. Ei se sulje pois samanlaisen huumorintajun, yhteisten kiinnostustenkohteiden tai muiden juttujen tärkeyttä, mutta koska seksi on asia joka erottaa seurustelu- tai minkä lie suhteen kaverisuhteesta, on sitä silloin oltava ja sen on oltava hyvää. En sano että ajattelutapani olisi ainoa oikea tai että esimerkiksi postauksen alussa mainittu ystäväni olisi ollut väärässä ollessaan järkyttynyt, mutta minä ajattelen näin ja sen vuoksi en turhia odottele sänkyhommiin ryhtymisen kanssa.