perjantai 8. tammikuuta 2016

Kaukosuhde, lähtö toisen mukaan vai ero?

Kaikenlaisissa parisuhteissa ihannetilanne lienee se, että suhteen osapuolet asuvat suht lähellä toisiaan. Välillä kuitenkin tulee tilanteita, että elämä kuljettaa asumaan eri kaupungeissa, jopa eri maissa tai eri maanosissa. Pitkä välimatka vaikeuttaa suhdetta monin tavoin ja olen itse suhtautunut etäsuhteisiin aina hieman varauksellisesti. Siinä onkin yksi sellainen ihmissuhdeilmiö, mistä itselläni ei ole henkilökohtaista kokemusta. Aihe kuitenkin nousi ajankohtaiseksi kun Suoraanpuhujan päiväkirjaa kirjoittavan Sofian uusimmassa postauksessa oli linkki tähän hänen vanhempaan postaukseensa, jossa käsitellään kaukosuhteita. Luin sekä Sofian tekstin että siihen tulleet kommentit ja tuntui, että itsekin pitäisi aihetta jotenkin käsitellä. Kyllähän se ajatuksia herättää, vaikka ei sitä omaa kokemusta juuri olekaan.

Kun eteen tulee tilanne, että suhteen toinen osapuoli asuu tai joutuu muuttamaan pitkän matkan päähän, on pariskunnalla oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko toinen muuttaa toisen luo tai sitten ei muuta ja eletään etäsuhteessa. Kumpi noista sitten on parempi vaihtoehto? Kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa. Ja sitten on tietysti aina se kolmas vaihtoehto, jossa kumpikin jatkaa omaa elämäänsä omalla puolellaan maailmaa.





Kun olin nuorempi, kaikki mahdolliset nuortenlehdet tolkuttivat samaa asiaa: hirvein virhe minkä voi ikinä tehdä on jättää taakse oma elämänsä ja seurata puolisoa toiseen maahan tai kaupunkiin. Omia tulevaisuudensuunnitelmia ei missään nimessä saanut tehdä puolison vastaavat mielessä vaan piti ajatella ennen kaikkea itseään. Tietenkään ei pidä jättää hakematta vaikkapa unelmien opiskelupaikkaa vain siksi että joutuisi muuttamaan pois kumppaninsa luota, varsinkaan joskus teininä kun suhteet harvoin ovat niitä koko eliniän kestäviä. Jotenkin se ajatus siitä, että oman vanhan elämän jättäminen ja puolison kanssa muualle muuttaminen on ehdottomasti off-limits on iskostunut mieleeni todella tiukasti, ja aikaisemmin ajattelin sen olevan viimeinen asia mitä ikinä tekisin, mutta en enää ole asiassa niin ehdoton. Toki se on aikamoinen riskisijoitus ja ehkä vähän hölmöä, jos on vaikkapa koulu kesken. Mutta jos elämäntilanne sen sallii ei uusien ympyröiden kokeileminen ole välttämättä huono asia. Nuoria kannustetaan lähtemään vaihtoon ja matkustelu on erittäin trendikästä: eihän se mitään muuta jos siihen uuteen paikkakuntaan tai maahan lähtee oman puolison kanssa eikä yksin. Tietysti on tärkeää, että kummallakin on uudessa paikassa jotakin muuta kuin pelkkä parisuhde, vaikkapa opiskelupaikka tai työ. Muuten käy kuten Carrie Bradshawlle Sinkkuelämää-sarjassa, kun hän muutti Pariisiin miesystävänsä Aleksandr Petrovskyn kanssa: mies oli kiireinen taidenäyttelynsä kanssa ja Carrie vaelteli päivät pitkät yksin kaduilla.

Eräs ystäväni muutti jokin aika sitten poikaystävänsä luo toiselle paikkakunnalle, sillä heidän suhteensa kärsi pitkästä välimatkasta niin paljon että muuton vaihtoehtona oli enää ero. Ystäväni oli juuri valmistunut ammattikorkeakoulusta ja hänen alallaan työnsaanti on melko helppoa missä päin maailmaa tahansa. Hän viihtyy uudella kotipaikkakunnallaan hyvin, mutta käy silti usein Helsingissä ystäviensä luona. Pahimmalta hänestä onkin kai tuntunut se, että ystävät jäivät Helsinkiin eikä uudelta paikkakunnalta tunne ketään. Samanlaista ongelmaa ei kuitenkaan ole eräällä toiselle ystävälläni, joka päätti lähteä poikaystävänsä mukaan vaihtoon. Hän on hyvin sopeutuvainen ja saa helposti ystäviä mihin tahansa meneekin. Aikaisemmin hän oli poikaystävänsä pitkään etäsuhteessa, kun molemmat asuivat eri puolilla Suomea, joten varmasti myös siksi ratkaisu lähteä mukaan oli hyvin itsestäänselvä. Näiden esimerkkien perusteella olisin siis taipuvainen ajattelemaan, että mukaan lähteminen on paras vaihtoehto jos molemmat haluavat sitä ja kummallekin löytyy uudesta paikasta tekemistä.



kuva täältä

Joskus on kuitenkin tilanteita, joissa kaukosuhde on ainoa vaihtoehto. Sen onnistumiseen vaikuttaa suuresti välimatkan pituus, tai oikeammin se kuinka usein pariskunnan on mahdollista nähdä toisiaan. Muutaman sadan kilometrin matka on melko kivuton ajaa tai matkustaa junalla vaikka joka viikko, mutta esimerkiksi Suomesta Australiaan ei ihan tuosta noin vaan lennetäkään yhtä usein. Suhteen ylläpitäminen voi tuntua tosi vaikealta, jos nähdään vain kerran kuussa tai sitäkin harvemmin. Itse en ainakaan tiedä miten kestäisin jatkuvan läheisyydenkaipuun ja noh, olisi sitä seksiäkin kiva saada aika usein. Ylläolevan sarjakuvan kaltainen puhelinseksitouhu ei mitenkään korvaa sitä oikeaa asiaa ja itsensä lääppiminen webkameran edessä samalla skypettäen kuulostaa pikemminkin kuvottavalta kuin kiihottavalta. Siinä alkaisi helposti kiinnostaa muidenkin miesten kiinnostuksenosoitukset, vaikka ei periaatteessa ryhtyisikään pettämään. Pitkääkin etäisyyttä voi silti varmasti kestää, jos tilanne on väliaikainen. Esimerkiksi puolen vuoden tai vuodenkin pituinen vaihto voisi jopa  onnistua ilman suurempia kriiseilyjä, mutta kun puhutaan useammasta vuodesta, alkaa homma mennä hankalaksi.

Eräs ystäväni lähti lukiossa vaihtoon ja löysi sieltä poikaystävän, jonka kanssa oli etäsuhteessa monta vuotta. Jossakin vaiheessa ystävääni alkoi kuitenkin ahdistaa ajatus tulevaisuudesta, sillä parin tulevaisuudensuunnitelmatkaan eivät osuneet samaan kaupunkiin tai edes maahan ja edessä olisi ollut vielä korkeakoulututkinnon verran lisää etävuosia. Ystävääni alkoi mietityttää suhteen järkevyys: minkälainen tulevaisuus voi olla suhteella, joka on ollut kauttaaltaan pelkkää välimatkaa? Mitä tapahtuisi, jos he yhtäkkiä päätyisivätkin samaan paikkaan samaan aikaan? Osaisivatko he edes olla lähellä toisiaan, kun on totuttu monen tuhannen kilometrin välimatkaan? Lopulta he sitten erosivat, ja tiedän ikävä kyllä muitakin pariskuntia joiden suhde on kaatunut pitkään välimatkaan. Sen takia oma suhtautumiseni kaukosuhteisiin on melko skeptinen, varsinkin jos osapuolet asuvat eri maissa.

Etäsuhteiden puolustajat sanovat, että tosi rakkaus voittaa pitkänkin välimatkan. Uskon että siinä piilee totuuden siemen, mutta en silti lähtisi kaukosuhteeseen kevyin perustein. Täytyy olla oikeasti varma, että kyseessä on se tosi rakkaus, sellainen ihminen jonka vuoksi on valmis kestämään yksinäisyyden tunteen ja jatkuvan ikävän. Sama koskee myös toisen mukana muuttamista: kenen tahansa vuoksi ei ehkä ole valmis jättämään kaikkea taakseen ja ikävöimään entiseen kotiin jääneitä ystäviä. Mutta jos toisesta on oikeasti varma eikä mikään muu vaihtoehto tule kyseeseen, voisin harkita muuttavani miehen mukana tai jopa ryhtymään väliaikaiseen etäsuhteeseen, kunhan webkameraseksi on poissa laskuista.

Ei kommentteja: