keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Nykynaisen seitsemän kuolemansyntiä

Koska ennen vanhaan kuolemansynneiksi julistetut jutut, kuten vaikkapa himo ja mässäily, ovat nykyihmisille niin arkipäivää, on mielestäni tullut aika hieman päivittää kuolemansyntilistaa. Luonnollisesti keskityn listauksessani ihmissuhdenäkökulmaan, ja tällä kertaa erityisesti asioihin, joihin naisilla on tapana syyllistyä miehiä enemmän. Kuvituksena mahtavia ja niin samastuttavia But like maybe-sarjakuvia (tsekkaa Instagramista @butlikemaybe).

1. Ylianalysointi

Eli se, että vaikkapa jonkun viestin merkityksiä vatvotaan kymmenestä eri näkökulmasta tai lietsotaan jostain mitättömästä asiasta syvällisellä analyysilla juttu, jossa on kyse elämästä ja kuolemasta. Aika moni nainen, mukaan lukien minä itse, saisi useammin pysähtyä, hengittää syvään ja miettiä uudemman kerran, ennen kuin ryntää tekemään hätiköityjä johtopäätöksiä milloin mistäkin.

2. Yhteydenpito eksään

Kaveruudessa eksän kanssa ei ole mitään väärää, mutta tarkoitan tässä nyt niitä muka viattomia "moi, miten sulla menee nykyään?"-viestejä, joiden taka-ajatuksena on usein suhteen uudelleenlämmittely. Aina, vaikka kuinka yrittäisi pysyä coolina, sitä vahingossa lipsauttaa jonkun "mulla on sua ikävä"-viestin, ja sitten joutuu odottelemaan paniikissa vastausta ja yrittämään olla miettimättä jatkuvasti että mitäköhän se mahtaa vastata. Suosittelen olemaan kiusaamatta itseään ja jättämään eksälle viestittelyn minimiin, ei siitä ainakaan omalla kohdallani ole ikinä oikein seurannut mitään hyvää.



3. Kännitekstaaminen

Liittyy melko usein vahvasti yhteen edellisen kohdan kanssa, eli eksät ovat usein niitä ensisijaisia kohteita aamuöisille humalaisille tunnustuksille. Tämä on kyllä myös miesten juttu, mutta ehkä silti vielä enemmän ominaista meille naisille, jotka usein olemme miehiä enemmän puhelimissamme kiinni. Viime aikoina olen yrittänyt tarkoituksella keskittyä pitämään puhelimen laukussa bileissä ja keskittymään juhlimiseen random mölinäviestien lähettämisen sijaan, mutta onhan se välillä helpommin sanottu kuin tehty..


4. Stalkkaaminen

Somesukupolven naiset syyllistyvät kahdenlaiseen stalkkaamiseen: joko kytätään jonkun jätkän aktiivisuutta esimerkiksi Facebookissa tai WhatsAppissa, tai sitten googlataan miehestä kaikki mahdollinen tieto ja syynätään läpi kaikki hänen naispuoliset Facebook-kaverinsa äidistä lähtien. Googlailusta sanon sen verran, ettei ole aina huono juttu tehdä pieni tsekkaus tyypistä jota ei kauhean hyvin tunne: eräästä tapailemastani miehestä selvisi kerran hyvin hälyttäviä asioita jotka sain selville vain erään ystäväni googlattua hänet. Sellainen maaninen kyylääminen on kuitenkin mielestäni aika ahdistavaa ja suoraan sanottuna melko epäviehättävää. Mitä tulee paikallaolon ja aktiivisuuden kyttäämiseen pikaviestimissä, siihen nyt syyllistyy varmaan jokainen silloin tällöin, mutta ei että sillä saa itselleen kurjan olon jos niin tahtoo. Sitä lähtee helposti kohdan 1 linjalle, kun joku mies on vaikka lukenut viestisi mutta ei vastannut siihen ja mielikuvitus alkaa laukata..




5. Itsensä huijaaminen

Vaikkapa toistelemalla itselleen ja ystävilleen, että "se on varmaan vaan tosi ujo kun se ei halua esitellä mua sen kavereille" tai "kyllä se varmasti nyt on erilaista, vaikka tää juttu ei ookkaan toiminut kymmenellä aikaisemmalla kerralla". Välillä voi olla tuskallista kohdata totuus, mutta entistä tuskallisempaa se on silloin kun on ensin tuudittautunut valheellisiin kuvitelmiin ja sitten totuus yhtäkkiä läimähtää päin naamaa. En sano että pitäisi aina varautua pahimpaan tai ryhtyä kyyniseksi: joskus vain, jos haluaa jotain tosi paljon, on helppoa ja kivaa sulkea silmänsä selkeiltä tosiasioilta, jotka todistavat ettei hommasta tule mitään, koska on paljon kivempaa elää pilvilinnoissa.



6. Dramaattisuus

Mököttäminen, mykkäkoulu, itkupotkuraivarit, you name it, the girls got it. Tasa-arvon nimissä on kyllä kuitenkin sanottava että jätkät mököttävät ihan siinä missä tytötkin, mutta sellainen julkinen draamailu on ehkä enemmän tyttöjen heiniä. Vai kuinka monen jätkän olette nähneet itkevän kännissä? Turha draama on hirveän kuluttavaa kaikille osapuolille ja varsinkin bileissä tosi tosi nihkeää myös draamailijan kavereille. Soisin siis jokaisen opettelevan tunnistamaan omia tunteitaan ja hallitsemaan niitä sen verran, ettei joka pikkuasiasta tarvitse tulla kolmanneksi maailmansodaksi luokiteltavaa riitaa.

7. Itsensä vertailu muihin naisiin

Me naiset olemme välillä ihan hirvittävän ilkeitä toisiamme kohtaan. Katsomme toisiamme nenänvarsiamme pitkin, arvostelemme ulkonäköä ja vartaloa, puhumme toisistamme pahaa ja näämme toisemme kilpailijoina. Kaikenlaiset itsetunto-ongelmatkin kumpuavat useammin toisten naisten esittämistä kommenteista kuin miesten mielipiteistä: minunkin vartaloani ovat arvostelleet vain toiset naiset, ja siitä syystä koin nuorempana valtavia paineita olla hoikempi, vaikka kukaan mies ei ole koskaan valittanut. Itsensä saa lyötyä maahan helposti myös lähtemällä vertaamaan itseään esimerkiksi eksän uuteen tyttöystävään: sillä on kuitenkin kauniimmat hiukset, isommat tissit ja paljon enemmän seuraajia Instassa. Meidän kannattaisi olla vähän armollisempia toisillemme ja pitää yhtä mielummin kuin asettua toisiamme vastaan, ja mielummin haukkua sitä eksän uutta isotissistä tyttöystävää porukalla.

Hihih, seuraavaksi voisinkin laatia uudet Kymmenen käskyä ja kirjoittaa vaikkapa kuuluisan Laulujen laulun uudestaan! Uuttakin uudempi Testamentti, täältä tullaan ;)

Ei kommentteja: