tiistai 28. kesäkuuta 2016

Friends with no benefits

Minulla on paljon ihania kavereita ja ystäviä, mutta elämässäni on sellaisen hyvän miespuolisen ystävän mentävä aukko. Sellaisen läheisen ihmisen, jonka kanssa voisi viettää aikaa niin kahden kesken kuin kaveriporukassakin, ja puhua mistä tahansa, mutta jonka kanssa suhde olisi kuitenkin puhtaasti kaverillinen. Harmillisesti tälläisen suhteen syntyminen miehen kanssa tuntuu olevan yllättävän vaikeaa. Tällä hetkellä voin jakaa miespuoliset kaverini kahteen leiriin: on sellaiset etäisemmät kaverit, joiden kanssa hengataan porukassa mutta joita en tunne erityisen syvällisesti, ja sitten on sellaiset jätkät, joiden kanssa tuttavuus on lipsahtanut fyysisellä puolella kaveria läheisemmäksi.

Minulla on kyllä ollut moniakin läheisiä miespuolisia ystäviä. Sellaisia tyyppejä, joiden kanssa olemme nähneet silloin tällöin, katselleet leffoja ja käyneet baareissa, jutelleet WhatsAppissa ja no, harrastaneet seksiä. Tämä johtuu siitä, että suurin osa entisistä läheisistä miespuolisista ystävistäni on ollut entisiä tapailukumppaneitani, joiden kanssa suhde meni syystä tai toisesta mönkään. Monen kanssa kuitenkin päädyimme jatkamaan kaverilinjalla, ja jotenkin vahingossa sitten tuli päädyttyä jonkin viinihuuruisen leffaillan päätteeksi verestämään vanhoja muistoja sängyn puolelle. Minkäs sille voi, liha on heikkoa ja friends with benefits-suhteethan ovat ah niin kovin muodikkaita. Minulle näissä suhteissa tärkeämpää oli kuitenkin se henkinen puoli: oli ihanaa voida keskustella vapautuneesti mistä aiheesta tahansa, kun toisen tunsi niin hyvin. Harmillisesti olen kuitenkin menettänyt kaikki nämä ihanat miehet elämästäni siinä vaiheessa, kun he ovat alkaneet tahoillaan seurustelemaan eikä aika ja kiinnostus ole enää riittänyt ylläpitämään ystävyyttä kanssani. Joidenkin tyttöystävät eivät myöskään suhtautuneet minuun hirveän suopeasti ja kielsivät miehiään olemasta tekemisissä kanssani, mikä on tavallaan ihan ymmärrettävää mutta myös erittäin harmillista.

Tänä vuonna olen tutustunut muutamaan kivaan mieheen, joiden kanssa olen yrittänyt kehitellä jonkinlaista ystävyyssuhdetta. Mutta jälleen kerran se seksin pirulainen on vaikeuttanut asioita hirvittävän paljon. Keväällä tutustuin erääseen mieheen, joka on mukava ja hauska ja jonka kanssa juttelimmekin tutustumisemme jälkeen paljon, mutta nään häntä vain silloin tällöin bileissä. Ehdotin kerran että tekisimme joskus jotain kahdestaan, mutta se jotenkin unohtui enkä kehtaa kysyä uudestaan, koska en halua vaikuttaa siltä että yrittäisin sabotoida hänen parisuhdettaan. Erään toisen jätkän kanssa taas tein sen virheen, että kuvittelin voivani kieltäytyä seksistä noin viiden gin&tonicin jälkeen. Itse touhussa ei ollut sinänsä mitään vikaa, mutta olin niin kovasti toivonut hänestä puhtaasti sellaista kaverillista kaveria. Ja nyt kun ilmoitin, että haluaisin mielummin viettää hänen kanssaan aikaa vaatteet päällä, hän ilmeisesti tahtoo olla viettämättä kanssani aikaa ollenkaan. Tai kuten hän asian ilmaisi, hän viettää aikaansa mielummin "potentiaalisten" ihmisten kanssa, eikä viitsi tuhlata aikaansa tälläiseen tylsään naiseen, joka tahtoo pitää kaveruuden kaveruutena. Höh.



Story of my life..

Välillä tulee väkisinkin ajateltua, että miehet vain esittävät pitävänsä minusta ihmisenä päästäkseen lakanoideni väliin. Että kanssani voi viettää aikaa jos on mahdollisuus saada seksiä, mutta kun suhde olisi muuttumassa pelkäksi ystävyydeksi, yhteyttä ei huvitakaan enää pitää. Minulle nämä kaikki miehet ovat olleet tärkeitä ja olen välittänyt heistä aidosti: tuntuu siis kurjalta ajatella, että olisin ollut heille pelkkä panopuu. En haluaisi uskoa sitä heistä, joten olen miettinyt vaihtoehtoisia selityksiä heidän käytökselleen. Yksi mahdollisuus saattaa olla se, että olen yrittänyt olla heidän kanssaan sellaisessa ystävyyssuhteessa, joka on miehille epätavallinen. Ainakin omien havaintojeni mukaan miehet viihtyvät useimmiten isoissa kaveriporukoissa, ja yhdessä vietettyä aikaa leimaa jokin yhteinen aktiviteetti, kuten pelailu tai vaikkapa urheilun katsominen. Tytöt sen sijaan viettävät enemmän aikaa kahden kesken esimerkiksi viinilasillisten äärellä keskustellen, vähän niin kuin treffeillä. Voi siis olla, että miespuoliset ystäväni ovat kokeneet yhdessä viettämämme ajan niin paljon treffejä muistuttavina, että olisi ollut suorastaan outoa olla harrastamatta seksiä. Ja ihana ja kunnollinen mies, jollaisia kaikki miespuoliset ystäväni ovat olleet, kokee seurustelemaan alettuaan tietysti huonoa omaatuntoa viettäessään aikaa kanssani, koska se on tuntunut heistä kuin he olisivat treffeillä toisen naisen kanssa, eikä se kai ole ihan sallittua useimmissa parisuhteissa.

Täytyykin siis vissiin ryhtyä seuraamaan enemmän urheilua ja pelaamaan Pleikkaria, sillä kaverisuhdetta haluavan tie miehen sydämeen ei kerta kaikkiaan voi käydä seksin kautta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No ihmiset ovat erilaisia, mutta ei minun mielestä ainakaan ole mitenkään erikoista olla treffeillä harrastamatta seksiä. Hyvillä treffeillä sellainen yhteenkuuluvuus, kemia ja hauskanpito on toki tärkeää, mutta ei siihen seksiä välttämättä tarvita. Kirjoitit hyvin noista alkaneista parisuhteista ja syyllisyydestä yhteydenpidossa. Usein ihmisillä varsinkin vanhemmiten alkaa tulla elämään erilaisia muita prioriteetteja myöskin, kuten työtä tai vaikka lapsia ja niidenkään takia ei sitten välttämättä ole aikaa pitää yhteyttä. Myönnän kyllä, että tämä on vähän kylmästi sanottu, mutta olen kyllä toisaalta myös sitä mieltä, että jos olet jollekin ihmiselle oikeasti tärkeä ja merkityksellinen niin hän kyllä tekee aikaa ja pitää yhteyttä. Voisiko olla, että vaikka yhteisillä kiinnostuksen kohteilla onkin yleensä merkitystä niin kuitenkin oikeasti ne asiat, jotka sitten lopulta saavat ihmissuhteet kestämään, eivät ole pinnallisia asioita? Joskus voi olla hankalaa olla vaikkapa vaan kaveri, jos esimerkiksi elämänarvot ja vaikka käsitys moraalista ovat toisen kanssa hyvin erilaiset.

Larissa kirjoitti...

Niin, olet ihan oikeassa. Sitähän tässä juuri harmittelin, että onko sitten niin, ettei entisten kaverijätkieni mielestä meillä ole ollut muuta yhteistä kuin seksi, vaikka itse olen ajatellut eri tavalla :(