perjantai 15. heinäkuuta 2016

Yksivuotias

On kulunut tasan vuosi siitä, kun Teekutsuilla sai alkunsa. Vuosi on ollut hyvä, postauksia on kertynyt roimasti ja mikä parasta, bloggausinto on vain noussut jokaisen kirjoittamani tekstin myötä. Melkein voi sanoa, että olen ehkä löytänyt sen oman juttuni. Tuntuu hyvältä ja omalta kutsua itseään ihmissuhde- ja seksibloggariksi, ja onhan näiden teemojen pyörittely poikinut myös uuden suunnan ammatilliselle uralleni seksuaalineuvojakoulutuksen muodossa.

Juhlistan tätä vuoden mittaista blogitaivalta linkittämällä alle kaksitoista lempipostaustani vuoden varrelta. Toivottavasti nautitte niiden lukemisesta, ja pysytte tulevienkin vuosien aikana Teekutsujen mukana!

Miesten bongausopas oikeaan elämään - Ehdotuksia paikoista, joissa miehiin voi tutustua.

Päin pyllyä - Ajatuksia anaaliseksistä

Ensisilmäyksellä - Kuvaus sellaisesta tunteesta, kun joku vie jalat alta heti ensikohtaamisella

Miespulan korvikkeet - Postaus, jossa esiintyy ensi kerran Teekutsujen virallinen seksinkorvike, Jacky Makupala-kinuskivanukas

Kuka puhaltaa nyt - Tuskailua siitä, kun ei ole ketään joka auttaisi hajonneen pesukoneen kanssa

Miksi hän ei vastaa - Vieno pyyntö kaikille puhelimen omistajille yrittää vastata viesteihin kohtuullisessa ajassa

Elävän elämän ensitreffikokemuksia - Kertomuksia mieleenpainuvimmista ensitreffeistäni

Eroa tyylillä - pieni selviytymisopas

Tuhmien puhuminen - kiusallista vai kuumaa

Joulukalenteri 2015: Luukku 19 - Parhaita paloja Tinder-keskusteluistani

Naisena olemisen vaikeus - Asioita, jotka vaikeuttavat elämääni naisena

Suuri suihinottopaneeli - Tinder-kyselytutkimus, ja ylivoimaisesti luetuin postaus blogini historiassa


Ihanaa syntymäpäivää Teekutsuilla! <3

Ei kommentteja: