perjantai 30. syyskuuta 2016

Kiinnostaako hyvät bileet? (linkki postauksessa)

Yhteistyössä Clinic events

Jihuu, blogini on saanut ensimmäisen yhteistyökumppaninsa! Tulen jatkossa tekemään yhteistyötä suomalaisen Clinic eventsin kanssa, joka järjestää elektroniseen musiikkiin (lähinnä teknoon ja houseen) keskittyneitä bileitä. Kirjoittelen siis silloin tällöin bileistä tänne blogiin ja linkitän tänne sekä omalle Facebook-sivulleni kiinnostavia tapahtumia, joiden promoamisessa olen mukana. Aivan ilmaiseksi en tätä touhua tee, vaan promotiimin jäsenenä pääsen esimerkiksi ilmaiseksi sisään niihin tapahtumiin, joita olen promonnut.

Clinic eventsin tapahtumissa soittaa taitavia suomalaisia dj:itä sekä paljon maailmalla suosittuja ulkomaisia artisteja. Puitteet ja äänentoisto ovat bileissä huippuluokkaa ja bileet järjestetään Helsingin suosituimmilla klubeilla, kuten Club Capitalissa, Kaivohuoneella tai Ugglassa. Tavallisten iltabileiden lisäksi Clinic järjestää silloin tällöin myös Aftherapy-nimellä kulkevia aamubileitä Club Vaticanissa, joissa tanssitaan aamuviidestä keskipäivän tienoille. Kesäisin järjestetään myös Clinic Cruise-bileristeilyjä, joissa seilataan Helsingin edustalla ja nautitaan merellisistä maisemista mainion musiikin siivittämänä. Bileissä on usein valokuvaaja ikuistamassa meininkejä, ja niistä tehdään myös aftermovie-koostevideoita. Minutkin voi muutamien bileiden kuvagallerioista tai videoista bongata, jonkin verran kekkereitä on tullut viimeisen vuoden sisään kierrettyä.

Joku ehkä miettii, miten teknobileet ja seksiblogi nyt liittyvät mitenkään yhteen. No, ainakaan en voi näitä bileitä erityisesti suositella yhden illan ilojen etsiskelijöille, sillä näihin kemuihin ihmiset tulevat nauttimaan musiikista ja pitämään hauskaa, eivät metsästämään helppoa pillua tai munaa. Sen sijaan kavereita bileissä kyllä saa, olen itsekin tutustunut vaikka kuinka moneen mahtavaan tyyppiin bileissä ja meininki on aina sellainen lämmin ja vastaanottavainen, kaikki toivotetaan tervetulleiksi. Clinicin bileissä ei myöskään kuljeta vesirajahameissa ja epämukavissa korkkareissa, vaan bilettäjien tyyli on rennompi. Silmänruokaa bileissä kuitenkin riittää, välillä sitä pieni naisihminen on ihan hämmennyksissä kaiken sen mieskomeuden keskellä. Miesten viehättävyys perustuu varmaan osittain siihen, että lääppimistä ja perseen kourimista esiintyy huomattavasti vähemmän kuin perus yökerhoissa. Clinicin bileissä tanssiminen myös tarkoittaa oikeasti tanssimista, eikä genitaalien hinkkaamista yhteen. Se on mielestäni loistavan musiikin lisäksi yksi bileiden parhaita puolia.

Seuraavan kerran huikeasta meiningistä päästään nauttimaan ensi perjantaina 7.lokakuuta, kun Suomeen saapuu yksi ehdoton suosikkini, dj-duo Tube & Berger. Olen odottanut näitä bileitä valehtelematta siitä asti, kun missasin parivaljakon edellisen esiintymisen Suomessa noin vuosi sitten. Tube & Bergerin lisäksi levyjä bileissä pyörittävät ulkomailla suositut Paji ja P.A.C.O. sekä suomalaiset Jekaterina, Milla Lehto, Jay Fish, Zacharian, Mefisto, KariM ja Kruger. Jos teitäkin kiinnostaa hyvä musiikki, loistava meininki ja tanssiminen rauhassa ilman lääppimistä ja tökeröitä iskuyrityksiä, Club Capital on viikon päästä place to be. Muutama edullinen ennakkolippukin löytyy vielä, sellaisen saa vaikkapa kommentoimalla tähän postaukseen. Klikkaa itsesti bileiden Facebook-eventtiin tästä linkistä!

Clinic events Facebookissa

Ei kommentteja: