torstai 8. syyskuuta 2016

Secret single behaviour

Irtisanoin hiljattain vuokrasopimukseni. Tällä viikolla sain myös avaimet uuteen kotiin. Muutto on vielä vähän vaiheessa, se tapahtuu pikku hiljaa kuluvan kuun aikana. Saan pian siis heittää hyvästit nykyiselle kodilleni, jossa olen asustellut melkein kaksi ja puoli vuotta. Uuteen kotiin en muuta yksin, joten taakse jää myös nykyisessä kodissani nauttimani ylhäinen yksinäisyys. On siis aika ottaa kaikki irti viimeisistä hetkistä toteuttaa S.S.B.tä, eli secret single behaviouria. Toisin sanoen tehdä kaikkia niitä juttuja, joita kehtaa tehdä vain silloin, kun kukaan ei ole näkemässä.

Kuvahaun tulos haulle secret single behavior


Nappasin termin S.S.B. Sinkkuelämää-sarjasta, jonka yhdessä jaksossa hahmot kertovat oudoista tavoistaan tehdä asioita, joita he eivät haluaisi kenenkään miehen näkevän. Carrie luki lehtiä seisaaltaan voileipäkeksejä syöden, Charlotte taas tutkiskeli ihohuokosiaan suurentavan peilin edessä. Miranda taisi muistaakseni katsella ruokaohjelmia telkkarista vaseliinia ja puuvillahansikkaat kädessään. Vaan millaista sitten on oma S.S.B.ni ? Minkälaisia asioita minä en uudessa kodissani kehtaa tehdä silloin, kun tuleva asuinkumppanini on näkemässä?

Noh, esimerkiksi..

- kuljeskella alasti ympäriinsä

- tuijottaa telkkarista tuntikausia huonoja teinidraamasarjoja

- maata sohvalla reikäisissä verkkareissa kissa sylissä ja popcornia paidalla

- säilyttää karvanpoistoarsenaalia sheivausgeeleineen ja höylineen näkyvällä paikalla kylppärissä

- höpötellä kissalleni päivän tapahtumista tai kysellä sen mielipiteitä mieltäni askarruttaviin kysymyksiin

- sotkea koko kylpyhuonetta hiusväriin (en vielä tiedä kuinka tämän hoidan, koska en ole vielä keksinyt tapaa, jolla selviäisin hiustenvärjäyksestä sotkematta edes vähän)

- laulaa kovaan ääneen kappaleeseen eläytyen

- eläytyä musiikkiin balettin tai nykytanssin keinoin (tätä on kyllä pakko tehdä vähän, koska se kuuluu työhöni)

- kuljeskella hampaita pestessäni ympäriinsä kyseenalaisessa vaatetuksessa

- hengailla kylpytakissa kasvonaamio naamassa ja hiusvärit päässä


Kuvahaun tulos haulle secret single behavior


Hieman jännittää, mitä tulevasta yhteiselosta tulee, koska olen todennut yksinasumisen sopivan minulle niin hyvin. Toivottavasti löydän tulevaisuudessakin aikaa toteuttaa S.S.B.tä silloin tällöin, ettei asuinkumppanini tarvitse katsella minua alasti pelkässä kasvonaamiossa tai käyttää kotona korvatulppia kovaäänisen hoilottamiseni takia.

Niin, ja koska teitä varmaan kiinnostaa, tuleva asuinkumppani on kuin onkin mies. Mitäs siihen sanottu, meikätyttö muuttaa miehen kanssa yhteen! Hän on kylläkin veljeni..

Ei kommentteja: