keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Tinder-vinkki: vältä purjelautailua

En käytä Tinderiä enää aktiivisesti, mutta kyllä se tuolla puhelimessa vielä on. Onhan sen selaaminen ihan kelpo ajanvietettä silloin tällöin. Nyt sinne on tullut sellainen uusi ominaisuus, josta näkee ketkä kaikki Facebook-kaverini kyseistä sovellusta käyttävät. Ja teitähän on aika paljon, joten annan tässä postauksessa yhden pienen vinkin Tinderin käyttöön, joka koskee esittelytekstiä.

Minusta esittelytekstin pointti on kertoa jotakin kirjoittajansa persoonallisuudesta, josta kuvien perusteella ei niin hirveästi käsitystä saa. Henkilökohtaisesti arvostan sellaisia esittelytekstejä, joista käy jotenkin ilmi, että kyseisen tekstin kirjoittajalla on jonkinlainen huumorintaju. Toisin sanoen, hyvä esittelyteksti on mielestäni hauska. Sellaisilla ei kuitenkaan välttämättä ole hirveästi informaatioarvoa, joten omat kannattajansa on myös sellaisilla teksteillä, joissa luetellaan kaikki strategiset mitat, työ- ja koulutustaustat sekä harrastukset ja kiinnostuksen kohteet. Niiden tarkoituksena on kai herättää tekstin lukijan mielenkiinto tai kenties bongata yhteneviä kiinnostuksenkohteita. Suosittelen kuitenkin, että mikäli laitat sinne niitä harrastuksia/kiinnostuksen kohteita, pyri monipuolisuuteen ja vältä kovin yksipuolista kuvailua. Seuraavaksi siitä pari hyvää esimerkki.

Yhdellä jätkällä oli esimerkiksi sellainen aika pitkähkö teksti, joka alkoi lauseella "Harrastan purjelautailua". Sitten siitä purjelautailusta oli kirjoitettu aika pitkä pätkä. Aloin väkisinkin miettiä, miksi tekstin kirjoittaja halusi korostaa juuri tätä tiettyä asiaa niin paljon. Oliko hänen tarkoituksensa kenties esitellä purjelautailua hyvänä liikuntamuotona vastaantuleville neitokaisille? Vai mahdollisesti varoitella heitä siitä, että purjelautailu on hänen elämänsä johtotähti, eikä naisille jää niin paljon aikaa? Tai ehkä rajata mahdolliset matchit pelkästään toisiin purjelautailun harrastajiin?
Olisi ehkä pitänyt kokeilla onneani ja pyyhkäistä tyyppi oikealle: ihan vain siksi, että en oikeastaan edes tiedä mitä purjelautailu tarkkaan ottaen on, miten ja missä sitä voi Suomessa harrastaa ja ennen kaikkea jotta olisin voinut kysyä, saako purjelautailulla paljon matcheja.

Vieläkin parempi oli eräällä jätkällä, joka oli ilmeisesti kova automies. Teksti kuului kokonaisuudessaan näin: "Tykkään autoist ja moottoripyörist ja korjailen niitä aina sillon ku jaksan. kaikken paras auto on Ford, siks mul on niitä 3." Vaikka ei takerruttaisikaan tuohon ison alkukirjaimen puuttumiseen tokan lauseen alusta (vaikka tietty takerrutaan, koska pilkunnussiminen on elämä), teksti ei ole mielestäni kovin houkutteleva. Tai siis, kuka nainen innostuisi tuosta? Jos jossain on nainen, johon kolmen Fordin omistaminen tekee suuren vaikutuksen, haluaisin tavata hänet ja kuulla jonkin sortin perustelun. Voisin ehkä ymmärtää, että joku autoista itsekin innostunut nainen voisi tykätä moottoriajoneuvojen rassailusta nauttivasta miehestä, mutta jotenkin kuvittelisin, ettei Ford ole se ykkösautomerkki jolla tehdään vaikutus. Toisaalta en tiedä autoista juuri mitään, joten voin olla pahasti väärässäkin. Itse en kuitenkaan suuremmin vaikuttunut.

Oma tekstini edustaa juuri sellaista huumorivitsikategoriaa, josta niin kovasti myös miehillä tykkään. Tekstini kuuluu kaikessa randomiudessaan seuraavasti: "Elämässä parasta on popcorn + dippi." Ytimekästä, omaperäistä, hauskaa ja poikii jatkuvasti uusia keskustelunaloituksia. Tähän tekstin loppuun haluaisin jakaa vielä erään niistä, joka oli ehdottomasti paras ja mieleenpainuvin keskustelunaloitus mitä olen koskaan Tinderissä saanut. Se myös todistaa, ettei esittelyteksti kerro kaikkea, sillä tämä tyyppi oli jättänyt tekstikentän kokonaan tyhjäksi. Joka tapauksessa, lukekaa ja nauttikaa. Ja ottakaa ne purjelautailujutut ja autolesoilut pois sieltä Tinderistä.

Eräänä elokuisena yönä klo 00.35:

"Moikka! Oon miettiny pääni puhki sen jälkeen kun näin sun profiilin, että miten popcorn + dippi comboo syödään? Otin haasteen vastaan ja kokeilin erilaisia tapoja nauttia kyseistä herkkua. Sormethan siinä meni ihan soossiin ja loppujen lopuksi vaatteet ilman välineitä. Haarukka toimin välineenä hyvin, mutta haarukassa on niin paljon pinta-alaa että siihen tarttui liikaa dippiä. Hammastikut toimi ihan ok, mutta muutaman suupalan jälkeen huomasin oudon sivumaun, nooh ne oli mentholilla maustettuja tikkuja. Cocktail tikut seuraavaksi peliin. Niillä oli vaikee ottaa popcorni kiinni kulhosta ja lautaselle mahtuu vain muutama. Ainoa järkevä tapa nauttia tää kyseinen herkku oli askarrella valmiita tikkuja kattilallisesta. Hirvee homma tunkee viis popparia per tikku ja asetella ne kivasti pöydälle leffahetkeä varten. Valmistelu kesti kauemmin kun elokuva. Voisitko ystävällisesti kertoa mikä on paras tapa nauttia tätä jumalten herkkua, Odotan vastaustasi. Terveisin: Epätoivoinen nautiskelija"


ps. Olen kirjoittanut esittelyteksteistä aikaisemminkin tämän postauksen. Lukekaa se, jos haluatte nähdä enemmänkin  pieleen menneitä esimerkkejä.

Ei kommentteja: