torstai 13. lokakuuta 2016

Pimppi

Tänään haluaisin kirjoittaa pimpistä. Pimpistä nimittäin kirjoitetaan harvoin, vaikka se mielestäni ansaitsisi huomattavasti enemmän medianäkyvyyttä. Jos pimpistä puhuttaisiin enemmän, se ei ehkä olisi niin mystinen ja pelottava asia, kuin miltä se joistakuista ehkä tuntuu.

Oletteko huomanneet, että pimppi esiintyy piirroksissa aika harvoin? Esimerkiksi NASA on lähettänyt avaruuteen viestin, jossa on kaikenlaisia käsittämättömiä viivoja ja ympyröitä ja piirroskuvat alastomasta miehestä ja naisesta. Miehellä on munaskuut piirretty, mutta naisen jalkovälissä on tyhjää. Ei näy vakoa kynnettäväksi ei. Minusta on tosi huolestuttavaa, että nyt jossain päin universumia alienit oppivat jo alakoulussa, että Maa-planeetalla asuu ihmisiä joilla on joko penis tai ei mitään. Ja kuinka monta sellaista kreikkalaista patsasta olette nähneet joilla olisi pimppi? Eipä tule äkkiseltään mieleen yhtäkään. Miehiä esittäville patsaille kyllä muotoillaan kaikki kohdalleen ja suunnilleen munakarvatkin ojennukseen, mutta naisilla on taas jalkovälissä tyhjää. Tämä pimppien puuttuminen kulttuurihistoriallisesta kuvastosta varmaan selittää toki osittain sitä, miksi kirkkovene on niin suosittu aihe vessanseinätaiteessa.



Tuossapa tuo, tissit sentään on mutta pimppi loistaa poissaolollaan. Kuva täältä.

Pimppi on vähän kuin lemmikkieläin. Sellainen söpö ja karvainen, tai voi olla karvatonkin. Jotkut tykkäävät vähän trimmailla sieltä täältä. Voidakseen hyvin se vaatii hellää huolenpitoa ja säännöllistä huomiota, paljon silittelyä ja leikkimistä. Kuten kissa, pimppikin on joskus valikoiva sen suhteen, kenet se päästää lähelleen ja minkälaisesta kosketuksesta se tykkää. Toiset pimpit tosin ovat kuin koirat, eli leikkivät mielellään kenen tahansa kanssa. Ja siinä missä monet koirat kuolaavat, pimppikin kastelee ympäristönsä innostuessaan. Pimpin hyvinvointi vaikuttaa ratkaisevasti omistajansa hyvinvointiin, joten siitä kannattaa pitää hyvää huolta. Lemmikin tavoin pimppikin stressaantuu pahoin ilman virikkeitä, joten sille kannattaa tarjota mielenkiintoinen ja virikkeellinen elinympäristö. Pimpin kanssa voi myös harrastaa vaikka mitä, kuten lantionpohjanlihasten jumppaa tai vaikka vaakamanboa. Ihaniin hemmotteluhetkiin pimpin kanssa sopii loistavasti esimerkiksi rentouttava hieronta.

Seksistä on tosi vaikeaa nauttia silloin, jos omaa pimppiään pitää jotenkin huonona tai hävettävänä. Siksi pimppiä pitää rakastaa. Olen kuullut, että jotkut naiset eivät esimerkiksi pidä suuseksistä siksi, että he häpeävät pimppiään eivätkä tahdo että kukaan katsoo sitä läheltä. On tietysti ok tykätä ja olla tykkäämättä mistä vaan, mutta minusta on tosi sääli jos niinkin ihana asia kuin suuseksi menee joltakulta ohi siksi, että pimppi hävettää. Eihän sitä edes nää kunnolla niin läheltä, ja miesten mielestä pimpissä tärkeintä on varmaan enemmänkin se sisäinen kauneus, eikä niinkään ulkonäkö. Jotkut kantavat huolta myös pimpin hajusta ja mausta. Sitä hajua kannattaa toki tarkkailla, että jos sieltä lemahtaa sellainen kalamainen tuulahdus, jotain saattaa olla ehkä pielessä, mutta ei terve ja puhdas pimppi haise pahalle. Klassinen hyvä tapa tutustua omaan pimppiin on ottaa peili kauniiseen käteen ja vähän katsella, että miltäs siellä omassa jalkovälissä oikein näyttää. Sitä kannattaa myös vähän kosketella sieltä täältä ja tutkia, millainen kosketus tuntuu hyvältä. On nimittäin aika epärealisista odottaa, että joku toinen osaisi koskea pimppiisi oikein, jos et osaa tehdä sitä edes itse.

Minä toivoisin, että pimppi saisi vähän lisää näkyvyyttä maailmassa. Että vaikkapa koulukirjoissa olisi valokuvia erilaisista pimpeistä, niin me tytöt sitten nähtäisiin, että kyllä se omakin pimppi on just eikä melkein hyvä. Ja sitten toivoisin, että pimpistä puhumista ei arasteltaisi ja että niille patsaillekin voisi kaivertaa pikkuiset häpyhuulet sinne jalkoväliin, eipä se varmaan kauhean iso työ olisi. Ja sitten vielä olisi hyvä, että kaikki kohtelisivat omia ja kumppaneittensa pimppejä rakkaudella ja hellyydellä. Että viis kukista ja suklaasta, suurin rakkaudenosoitus on antaa tytön istahtaa naaman päälle. Terveisin pimppi-sensei.

3 kommenttia:

Alakerran naapuri kirjoitti...

Joo, pimpit näkyviin ja kuuluviin! Mä suunnittelen just postausta uusista nimistä pimpille, sille kun ei edes ole oikein hyviä nimiä. Ärsyttää nettikeskusteluissa kun naiset puhuu omastaan etupyllynä tai paikkoina tai jollain muulla aihetta karttelevalla sanalla.

Larissa Aleksandra kirjoitti...

Alakerran naapuri: Niimpä, etupylly sana on ihan kamala ja vielä enemmän ärsyttää sellaiset "alakerta" tai "se". Täytyy ehdottomasti käydä lukemassa sun postaus sitten kun se on valmis, koska hyviä nimityksiä pimpille ei voi koskaan olla liikaa, täytyyhän rakkaalla lapsella olla monta nimeä! ;)

Alakerran naapuri kirjoitti...

Äh, päädyn koko ajan vain jättämään pimpsaloorapostauksen työpöydälle, koska aihe on liian vaikea ja kutkuttava. En millään, millään löydä samaan aikaan feminististä ja hauskaa äänensävyä, vaikka kaikki raijat, vauvareiät, römpsät ja toosat onkin jo listattuna. Se tulee sieltä sitten kun aika on kypsä.