perjantai 20. tammikuuta 2017

No onko sillä koolla nyt väliä vai ei

Nyt ratkaistaan tämä ikuisuuskysymys kertakaikkiaan ja lopullisesti! Hirveästi tästäkin jutusta vauhkotaan, vaikka se (siitä koosta riippumatta) onkin tavallaan aika pieni asia. Omasta mielestäni miesten housujen sisältö ei ehkä olekaan ihan sen kokoluokan juttu, että siitä tarvitsisi niin suurta numeroa tehdä, ja seuraavaksi perustelen, miksi.

Yleensä koosta puhuttaessa törmää kahdenlaisiin näkökulmiin. Toiset sanovat, ettei sillä koolla ole mitään merkitystä, jos välittää toisesta ja tärkeintä on rakkaus ja läheisyys ja läpälässynlää. Toinen näkemys taas on, että totta munassa on väliä, miehellä pitää olla iso meisseli ja ilman sitä seksi on automaattisesti paskaa. Tavallaan pystyn puoltamaan kumpaakin näkemystä, koska siitä tosiasiasta ei pääse yhtään mihinkään, että pieni pippeli ei välttämättä tunnu yhtä hyvältä sisällä kuin vähän isompi. Toisaalta kuitenkaan isompi ei ole aina parempi, isosta koosta voi olla haittaakin, ja usein sillä läheisyydellä ja tunnepuolen asioilla on kuitenkin aika paljon isompi merkitys kuin yhdellä lihanpalalla.

Minua ärsyttää penisten koosta vouhkaaminen erityisesti siksi, että se korostaa aivan järjettömästi typerää yhdyntäkeskeistä seksiajattelua, johon helposti sorrutaan. Minua hämmästyttää erityisesti se, että naistenkin keskuudessa on yleistä mieltää vain yhdyntä "oikeaksi seksiksi" ja muunlainen seksi pelkäksi oheistoiminnaksi tai esileikiksi, vaikka moni nainen nauttii enemmän juuri niistä muista jutuista. Yhdyntäkeskeisyys on vahingollinen ajattelutapa monesta syystä, mutta tästä kokonäkökulmasta erityisesti sen takia, että se luo typeriä paineita miehille aika turhasta asiasta. Iso muna on jätkille joku miehisyyden ja kyvykkyyden symboli, niitä vertaillaan keskenään ja kaiken lisäksi monella on ihan vääristynyt kuva siitä mikä edes on iso, pieni tai keskiverron kokoinen. Omallekin kohdalleni on sattunut monta miestä, jotka ovat olleet tosi epävarmoja varustuksestaan ja hävenneet sen pienuutta, kun itse olen purrut hammasta yhteen etten huutaisi tuskasta tyypin paukuttaessa pieneksi luulemallaan värkillä kohdunkaulaani tuusannuuskaksi. Jos yhdyntäkeskeisyydestä päästäisiin eroon, tämä yhden kehonosan ympärillä pyörivä kohkaaminen voisi loppua ja miehet voisivat olla sukukalleuksiensa sijaan ylpeämpiä vaikkapa kielitaidostaan, joka naisen näkökulmasta on usein ihan yhtä tärkeä ellei tärkeämpikin juttu.

En minä väitä ettenkö tykkäisi enemmän vähän isommasta kuin vähän pienemmästä. Ei sillä koolla oikeasti ole loppupeleissä paljoakaan väliä, jos liikutaan normaalin rajoissa ja rajataan ulos mikropenikset tai jotkut kolmemetriset pytonkäärmeet. Tärkeämpää on, että mies ymmärtää seksiin kuuluvan muutakin kuin pippelin tunkemista aukkoihin ja että suurimman nautinnon aikaansaamiseksi tarvitaan pippelin lisäksi myös muita kehonosia, oli se sitten minkä kokoinen tahansa.

1 kommentti:

Alakerran naapuri kirjoitti...

Tämä on yksi lempiaiheistani! (Ja olenkin jo ehtinyt postata noin 10 % kaikista postauksistani tästä aiheesta) Isot ovat silmänilo, ja muutenkin kertakaikkisen ilahduttava asia, mutta käytännön paneskelussa niillä ei tee mitään. Minä ainakaan en halua, että kukaan rynkyttää kohdunkaulaani.

Hyvin pieni taas voi säikäyttää (niin kuin minulle kävi taannoin) mutta niin pitkään kuin pituutta on sen verran, että munan saa ujutettua sisään vaginaan, kaikki on hyvin. Ja jos ei saa, lelulaatikko vaan auki.