torstai 17. elokuuta 2017

Dickpiceistä ja muista nakukuvista: mitä varten?

Vaikka tuossa oikealla sivupalkissa lukeekin, että minulle saa lähettää dickpicejä Snapchatissa, en ole oikeasti mikään alastonkuvien suuri fani. Totta puhuen en ole ikinä oikein tajunnut porukkaa, joka ottaa nakukuvia itsestään ja lähettelee niitä muille. En oikein ymmärrä, mikä niiden kuvien tarkoituksea on, ja mieleen tulee väkisinkin kaikenlaisia riskejä joita sellaisten kuvien lähettelyyn liittyy.

En ole koskaan ottanut tai lähettänyt itsestäni alastonkuvaa. Pyydetty on kyllä, ensi kerran kun olin 13-vuotias ja joku silloin 19-vuotias jäppinen löysi meseosoitteeni ja ryhtyi lähettelemään minulle vihjailevia viestejä. Vaikka olin vasta pikkuinen hölmö teini, sen verran löytyi älliä päästä kuitenkin että kieltäydyin kunniasta. Koko ajatus tuntui todella epämukavalta ja tuntuu vieläkin, sellainen ei vain ole yhtään minua. Vähäpukeisia kuvia minusta kyllä on olemassa, jotain yläosattomiakin, mutta ei mitään sellaista, jossa näkyisi jotakin ns. yksityisiä kehonosia. Niitä alusvaatekuvia olen lähettänyt vain tarkasti valikoiduille henkilöille, en postaile sellaisia someen julkisesti kaikkien nähtäville. Minusta sellainen on aika mautonta, ja ajattelen muutenkin, ettei koko maailman tarvitse nähdä jokaista osaa vartalostani. Siksi en myöskään kuvaile itseäni alasti tai lähetä sellaisia otoksia kenellekään, koska huonolla tuurilla kuvat voisivat päätyä ties minne.


Ainoa täysin varma tapa estää kyseenalaisen kuvamateriaalin leviäminen on olla luomatta sellaista, mutta jos sellaista nyt on olemassa ja sitä haluaa jakaa, kannattaa se tehdä vasta kun sataprosenttisesti luottaa toiseen. Eikä sekään välttämättä takaa mitään, koska maailman luotettavimmankin ihmisen puhelin voidaan varastaa tai lomakuvia esitellessä voi vahingossa pyyhkäistä kerran liikaa vasemmalle ja kuva tupsahtaa koko kaveriporukan nähtäville. Tai entäs jos eron sattuessa jätetty osapuoli postaisi toisen lähettämät alastonkuvat vaikkapa Facebookiin tai lähettäisi toisen työpaikalle? Harvassa ovat ne ihmiset, jotka nauttisivat sellaisesta tilanteesta. Tosin olen sitä mieltä, että enää nykyään ei pitäisi minkään kyseenalaisenkaan kuvamateriaalin vaikuttaa esimerkiksi työnsaantiin, koska melkein kaikista on kuvia netissä ja työn ulkopuolisenkin elämän on sallittua näkyä siellä, mutta en kyllä silti tahtoisi itsekään että alastonkuviani päätyisi esimieheni tai vaikkapa äitini nähtäväksi. Alusvaatekuvat eivät mielestäni olisi niin pahoja, koska minun mittapuullani rohkeat kuvat ovat monelle ihan kilttiä perus instakamaa, mutta jos siellä nyt oikeasti vilahtaisi tissiä tai jotain muuta, niin eihän se kovin kivaa olisi.

Kun miettii riskiä, joka kuvien lähettelyyn liittyy, tulee väkisinkin mieleen, onko se todella sen arvoista. Tai siis, mikä siinä kuvien lähettämisessä on edes pointtina? Mitä niillä tehdään, kehystetään takan reunalle? Vai kootaanko ne sellaiseen Ifolor-kirjaan ja katsellaan yhdessä sukulaisten kanssa? Käytetäänkö niitä runkkumateriaalina vai mikä ihmeen pointti niillä voi olla? Valaiskaa minua, koska en nyt ihan oikeasti tiedä vastausta. Itse olen lähetellyt vähäpukeisia kuvia itsestäni miehille esimerkiksi jonkun flirttailevan viestittelyn yhteydessä, tai vaikka halutessani vähän piristää toisen tylsää työpäivää. Kesken palaverin on kuitenkin eri asia vastaanottaa joku semiviaton alusvaateposeeraus kuin ruudulle lävähtävät paljaat tissit. Niin mikä sellaisen tissikuvan pointtina sitten on? Runkkaako joku oikeasti sellaisille kuville? Miksi, kun netti on täynnä pornoa, ja omakin mielikuvitus on olemassa?

Tavallaan ymmärrän vielä sen, että joku mies saattaa kiihottua alastonkuvien katselusta, mutta en kyllä tunne yhtäkään naista, joka syttyisi dickpiceistä. Munakuvat eivät todellakaan kiihota sitten yhtään, varsinkaan jos kyseessä on jonkun suht random miehen muna. Kerran törmäsin Tinder-profiiliin, jossa tyypin ainoa kuva oli dickpic. Kiinnostaisi tosissaan tietää paljonko tyypillä oli matcheja ja kuinka monen kanssa hän pääsi munaansa käyttämään, koska veikkaan, että monelle muullekin naiselle kiinnostuksen herääminen vaatii muutakin kuin tiedon munakarvojen väristä. Kun ei siitä munakuvasta voi päätellä edes munan kokoa, kun kuvakulmalla ja muokkauksella saa vääristeltyä mittasuhteita tosi paljon. Mutta vaikka siinä munan vieressä olisi viivotin auttamassa hahmottamaan todellista kokoa, en silti lämpeäisi. Random munien kuvat eivät vaan sytytä. Eikä kyllä tuttujenkaan, en koe mitään tarvetta nähdä kuvia kenenkään tuntemani miehen munasta, en edes poikaystäväni. En toki pistäisi pahakseni jos hän päättäisi minulle sellaisen lähettää, koska tietäisin, että hän pelleilee eikä ole tosissaan, ja juttu olisi enemmän hauska läppä kuin totinen yritys saada minut kiihottumaan. Tuskin tulen sellaisia kuitenkaan saamaan, koska olemme tästä alastonkuva-aiheesta hyvin samoilla linjoilla eikä hänelläkään siis ole mitään tarvetta saada tai vastaanottaa minkäänlaista kuvamateriaalia.


Toki alastonkuvaus voi olla myös tosi voimauttavaa, varsinkin jos ei koe olevansa seksikäs ja hyvännäköinen ilman vaatteita. Onnistunut kuva voi olla todellinen itsetuntoboosti. Ei sellaisessakaan kuitenkaan tarvitse täysin ilman rihmankiertämää olla, ja omasta mielestäni ainakin alusvaatteet ovat usein paljon seksikkäämmät kuin kokonaan paljas vartalo. Jotain on hyvä jättää mielikuvituksenkin varaan. Jokainen kuitenkin tehköön mitä haluaa, saahan niitä kuvia ottaa ja lähetellä kenelle tahansa, mikäpä minä olen siitä mitään sanomaan. Koittakaa nyt kuitenkin muistaa pitää järki päässä, koska en minä ainakaan toivo törmääväni kenenkään teistä alastonkuviin vahingossa missään..

ps. Jos tykkää ottaa itsestään alastonkuvia ja esitellä niitä muille, siihen on olemassa ihan spesifejä sivustoja. Kuten vaikkapa Alaston Suomi

pps. Jos niitä kuvia on pakko lähetellä, lähettäkää Snäpissä. Siellä ne sentään poistuvat, vaikka voihan niistä screenshotteja ottaa, mutta eivätpä ainakaan vahingossa tallennu kameran rullaan.

tiistai 15. elokuuta 2017

Pitääkö pariskunnalla olla yhteisiä harrastuksia?

Olemme miettineet poikaystäväni kanssa jonkun yhteisen harrastuksen aloittamista. Jotakin liikunnallista tekemistä jota voitaisiin silloin tällöin tehdä yhdessä. Meillä on kuitenkin aika erilaiset urheilutaustat, joten sopivan lajin tai liikuntamuodon löytäminen ei ole ihan helppoa. Asiaa miettiessäni olen pohtinut paljon sitä, kuinka tärkeä se yhteinen harrastus nyt loppupeleissä sitten olisi ja mitä yhteiset mielenkiinnonkohteet tai niiden puute kertoo suhteesta ja sen tulevaisuudesta.

Mielestäni on tärkeää, että pariskuntaa yhdistää jokin muukin asia kuin pelkkä parisuhde. Täytyy siis olla muutakin yhteistä tekemistä kuin paneminen ja telkkarin tuijottelu, tai suhteesta tulee nopeasti aika tylsä. Yhteistä puhuttavaakin löytynee aika niukasti, jos kiinnostuksenkohteet ovat ihan erilaiset. Vähintäänkin täytyy pitää toisen harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita edes etäisesti kiehtovina, jotta niistä jaksaa keskustella toisen kanssa. Tai en tiedä teistä, mutta en itse ainakaan jaksaisi kuunnella pitkiä selostuksia jostain postimerkkeilystä tai rullahiihdosta tai varsinkaan keksiä niistä mitään järkevää kysyttävää. Tuskin siitä suhteesta tulisi muutenkaan mitään, jos pitäisi toiselle tärkeitä asioita kovin epäkiinnostavina.

Yhteinen harrastus voi parhaimmillaan vahvistaa parisuhdetta paljonkin, koska se luo kumppanuksille myös parisuhteen ulkopuolisen yhdyssiteen: enää ei olla pelkästään pariskunta, vaan esimerkiksi yhdessä kilpaileva joukkue. Harrastus voi luoda suhteen osapuolille yhteisiä tavoitteita, joita kohti pyritään yhdessä toinen toistaan kannustaen. Se voi opettaa toimimaan tiiminä ja ratkomaan ristiriitoja sekä tuoda yhteisiä onnistumisen kokemuksia, jotka luonnollisesti vahvistavat parisuhdetta. Oli kyseessä sitten kilpatanssi, sauvakävely tai puutarhanhoito, yhteinen tekeminen tekee varmasti hyvää suhteelle.

Toisaalta yhteiset harrastukset ja mielenkiinnonkohteet voivat olla joskus myös rasite parisuhteelle. Samaa lajia treenatessa voi syntyä kilpailutilanne, joka saattaa syödä suhdetta. Jos toinen on yhteisessä harrastuksessa paljon toista parempi, saattaa heikompi osapuoli kokea huonommuuden tai alemmuuden tunnetta, joka voi vaikuttaa parisuhteen dynamiikkaan. Niin kävi minulle ja eksälleni, joka opiskeli suhteemme aikana ammattitanssijaksi: siihen verrattuna oma tanssiharrastukseni tuntui aika turhalta puuhastelulta, mikä oli vaikeaa kestää, koska olen niin kilpailuhenkinen ja jatkuva häviäminen tuntui rankalta. Hän myös asetti itse oman tanssimisensa minun harrastukseni yläpuolelle. Tavallaan tuntui, että hän olisi vienyt minulta "oman juttuni" pois, hänen tanssijuutensa painoi sen minun identiteetistäni piiloon, enkä tykännyt siitä yhtään. Siksi en enää voisi olla parisuhteessa toisen tanssiharrastajan tai vaikka toisen bloggarin kanssa, koska haluan pitää omat juttuni ominani. Omat jutut ovat tosi tärkeitä parisuhteessa ja niistä kannattaa pitää kiinni, ihan kaikkea ei tarvitse jakaa toisen kanssa. Toiselle voi esitellä omaa harrastusta tai kiinnostuksenkohdetta ja kertoa siitä, mutta olla itse kuitenkin sen asian "asiantuntija" suhteessa. Uskoisin suhteeseen syntyvän hyvää tasapainoa silloin, kun molemmilla on omia juttuja joista voidaan yhdessä jutella, ja sitten joku yhteinen juttu lisäksi.

Entä mitäs sitten, jos sitä yhteistä harrastusta ei ole? Kannattaa päästää irti harrastus-käsitteestä ja yrittää ajatella laajemmin. Jos pariskunta viihtyy yhdessä, heillä luulisi väkisinkin olevan jotakin yhteistä. Ei sen harrastuksen tarvitse olla seinäkiipeily tai maratonjuoksu, vaan se voi olla vaikkapa ruuanlaitto, fantasiakirjat, valokuvaus, teatterissa käyminen tai vaikka jonkun tietynlaisen musiikin kuuntelu. Myös joku seksuaalinen mieltymys voi olla yhdistävä tekijä, kyllä siinä saa aikaa kulumaan kun vaikka shoppailee seksivälineitä yhdessä tai vierailee seksibileissä. Kyllä minulta ja poikaystävältänikin löytyy pitkä lista yhteisiä kiinnostuksen kohteita kun alkaa asiaa kunnolla miettimään, vaikka ensi miettimällä sitä ajattelikin, että meitä kiinnostaa ihan erilaiset asiat. Joku yhteinen liikuntaharrastus olisi kuitenki vielä kiva, ettei meitä tulevaisuudessa yhdistä liikunnan puutteesta johtuvat sairaudet..

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Uskalsin ihastua: kannattiko?

Kirjoitin alkuvuodesta pikku avautumisen siitä, kuinka ihastuminen on ollut minulle vaikeaa enkä ole uskaltanut antautua tuntemaan mitään, koska olen pelännyt satuttavani itseni. Juuri samoihin aikoihin tapasin nykyisen poikaystäväni ja päätin, että nyt jos koskaan on aika päästää pelosta irti ja uskaltautua kokeilemaan, jos avoimuus omista tunteista kenties johtaisi parempiin tuloksiin kuin niiden piilottelu. Ja kyllähän se johtikin.



On tuntunut hyvältä olla suhteessa, jossa omista fiiliksistä voi puhua avoimesti eikä tarvitse esittää välinpitämätöntä. Olen vakaasti päättänyt yrittää olla peittelemättä tai esittämättä mitään vaan sanoa asiat rehdisti suoraan, sillä olen todella kyllästynyt kaikkiin niihin turhiin suhdepeleihin joita ennen harrastin ja joista ei ollut loppupeleissä muuta kuin pelkkää harmia. Olen iloinen siitä, että poikaystävänikään ei sellaisista peleistä perusta, joten siinä mielessä kommunikaatiomme pitäisi olla ainakin teoriassa aika helppoa. Vähän totuttelemista se kyllä vaatii että joku osaa oikeasti puhua tunteistaan ja ajatuksistaan aikuismaisesti ilman kiertelyä, ja välillä unohdan sen ja rupean tulkitsemaan poikaystäväni käytöstä ja vetämään siitä kaikenlaisia johtopäätöksiä. Hän on itse kuitenkin sanonut, että sanoo sitten suoraan jos joku asia häiritsee, harmittaa tai on huonosti, joten yritän muistutella itseäni siitä aina kun meinaa lipsahtaa ylianalysointivaihe päälle.

Olemme olleet yhdessä tänään tasan puoli vuotta. Se on sen verran pitkä aika, että luulisi jo pystyvän luottamaan siihen ettei toinen ole lähtemässä suhteesta mihinkään. Ja kyllä pystynkin luottamaan, useimmiten uskon ilman epäilyn häivää että poikaystäväni välittää minusta ja arvostaa ja kunnioittaa minua sellaisena kuin olen. Välillä kuitenkin jostain syystä päähän tulee sellaisia ajatuksia, ettei suhteemme voi kestää koska joku pikkuasia on varmasti poikaystävälleni niin suuri dealbreaker. Tyyliin että koko suhde on tuhoon tuomittu koska en tykkää pelata pleikkaa. Tai sitten vertailen itseäni muihin naisiin ja ajattelen, että tuollakin ohikulkijalla oli isommat tissit niin miksi se nyt mun kanssa viitsisi olla. Tosi typerää, koska oikeasti ne asiat eivät liity mitenkään meidän suhteeseemme vaan enemmänkin omiin epävarmuuksiini itsestäni, eikä ole kovin reilua syytellä poikaystävääni asioista jotka olen keksinyt oman pääni sisällä. Enkä varsinaisesti syyttelekään, mutta välillä pahoitan mieleni noita mietiskellessäni ja häntä ihan ymmärrettävästi ärsyttää kun kehitän jonkun itkukohtauksen jostain maailman turhimmasta asiasta.

On tuntunut hyvältä antaa tunteiden tulla vapaasti ja nauttia niistä, mutta kaiken ihanuuden vastapainona on pieni menetyksen melko. Koko ajatuskin siitä, että tämä parisuhde loppuisi, tuntuu musertavan kamalalta. En ajattele sitä usein, mutta silloin kun ajattelen, alkaa heti ahdistaa. Vaistomainen reaktioni olisi toimia niin kuin sinkkuaikoinani tein ja alkaa tarkoituksella ottaa etäisyyttä, jotta sattuisi sitten vähemmän kun juttu loppuu. Mutta en halua tehdä sitä nyt, koska sillä vain aiheuttaisin itse koko suhteen loppumisen. Uskon, että paras tapa varmistaa suhteen jatkuminen on luottaa siihen, että kaikki menee hyvin, ja jos ei menisikään, niin sekään ei olisi maailmanloppu. Tässä vaiheessa viimeistään on pakko lopettaa kaikenlainen omaan pussiin pelaaminen ja alkaa pelata yhdessä tiiminä samaan maaliin. Toivotaan, että niitä maaleja tulee.

Hyvää puolivuotispäivää meille <3

ps. tässä se tammikuinen postaus niistä ihastumisvaikeuksista, josta mainitsin alussa.

perjantai 4. elokuuta 2017

Miten aloittaa viestittely kiinnostavan tyypin kanssa

Kiinnostavia ihmisiä lähestytään nykyisin hyvin usein viestien välityksellä. Siitä on tullut sellainen sosiaalinen normi, että aloitteita ei juuri tehdä kasvotusten (ainakaan selvinpäin) vaan viesti on usein se ensisijainen tapa lähestyä toista ihmistä. Aloitteen teko ei ole kuitenkaan viestillä yhtään sen helpompaa kuin kasvotustenkaan. Itsekin olen miettinyt monta monituista kertaa, että sitä haluaisi laittaa viestiä jollekin kiinnostavalle tyypille, mutta ei kerta kaikkiaan keksi mitään järkevää sanomista. Toki sitä voisi vaan kertoa omasta kiinnostuksestaan suoraan, mutta moni suosii aluksi hieman hienovaraisempaa lähestymistapaa, jolla vähän kokeillaan kepillä jäätä ja tunnustellaan, olisiko toinenkin mahdollisesti kiinnostunut. Niiden hienovaraisten mutta kuitenkin pikkuisen vihjailevien viestien keksiminen ei kuitenkaan ole mitään erityisen helppoa hommaa. Nyt siitä tulee kuitenkin teille hieman helpompaa, sillä kerron seuraavaksi omat vinkkini viestittelyyn ja keskustelun aloittamiseen.

Esimerkki 1. Olet tavannut jossain kiinnostavan tyypin, ja olette päätyneet vaihtamaan numeroita.

Perustaso: Aloita keskustelu kysymällä jotain suht neutraalia tapaamiseenne liittyvää. Laita loppuun oma nimesi, ja, jos epäilet ettei tekstailukumppanisi muista sitä (= tapasitte kännissä), joku tunnistettava kuvaus itsestäsi.

"Miten meni loppuilta eilen? Mulla aika myöhään, nyt kyllä väsyttää. t. Minna (tyttö jonka kengille kaadoit bissen, haha)"

Next level: Keksi joku perustasoa persoonallisempi kysymys. Viittaa johonkin asiaan, mistä juttelitte tapaamishetkellä ja mikä yhdistää juuri teitä kahta. Nimi tai kuvaus loppuun kuten edellisessäkin.

"Mites makaronilaatikko, tuliko hyvää? Mun lasagnesta ainakin tuli, maistuis varmaan sullekin ;) t. Maija (tyttö makaronihyllyltä)"

Pro tip: Kiinnostavan ihmisen numeroa voi kysyä hauskalla tavalla vetoamalla vaikka johonkin vedonlyöntiin. Muista muotoilla asiasi kuitenkin niin, että tyyppi ymmärtää sinun olevan kiinnostunut, sillä pelkkänä vedonlyönnin kohteena oleminen ei ole kovin kivaa.

"Plataan totuutta ja tehtävää ja kaverit käski mun mennä kysymään tän paikan kuumimman miehen numeroa, niin voisinko saada sun?"

Ja kun numero on saatu, niin voit vielä laittaa viestin perään, jossa viittaat vedonlyöntiin. Voit esimerkiksi tarjoutua viemään tyypin ulos voittamillasi rahoilla ;)

"Kiitos numerosta, oon sun ansiosta nyt parikymppiä rikkaampi! Lähetkö voiton kunniaks vaikka yksille, mä tarjoon ;)"

Esimerkki 2. Olet kiinnostavan tyypin Facebook-kaveri, jota et tunne kovin hyvin mutta haluaisit nyt aloittaa keskustelun.

Perustaso: Aloita keskustelu liittyen siihen, mistä tunnet kyseisen tyypin. Koulu- tai työkaverille voi heittää jotain yhteisiin kollegoihin tai opettajiin liittyen, tai kysyä jotakin läksyistä tai työasioista.

"Montako sivua sen esseen nyt pitikään olla? Mä en meinaa millään päästä alkuun.. Vinkkejä?"

Next level: Jos haluat aloittaa keskustelun jonkun vanhan tutun kanssa, viittaa yhteisiin muistoihin tai teitä yhdistäviin tapahtumiin.

"Haha kävelin tänään meidän vanhan koulun ohi ja tuli mieleen kun sillon kerran tapahtui se ja se hauska juttu :D mitä sulle kuuluu nykyään?"

Pro tip: Facebook ilmoittaa kaikkien syntymäpäivistä, joten mikä olisikaan harmittomampi tapa aloittaa keskustelu kuin toivottaa hyvää syntymäpäivää. Siihen samaan syssyyn voi ujuttaa vaikka mitä kysymyksiä, joilla saa keskustelun käyntiin. Smooth AF.

"Hyvää synttäriä! :) mitäs juhlasuunnitelmia?"

Esimerkki 3. Haluat aloittaa keskustelun Tinderissä kiinnostavan matchin kanssa.

Perustaso: Heitä joku ihan täysin random kysymys, joka kuitenkin pakottaa keskustelukumppanin miettimään vastaustaan.

"Jos pitäis valita, eläisitkö mieluummin ilman suklaata vai sipsejä?"

tai oma suosikkini, kaveriporukkani klassikkoaloitus:

"Mikä on sun lempidinosaurus?"

Next level: Etsi tyypin profiilista jotakin persoonallista ja hauskaa, josta voit aloittaa keskustelun. Yritä keksiä jotain hauskaa ja nokkelaa sen sijaan että kysyisit ensimmäisen asiasta mieleen tulevan kysymyksen.

"Hieno valomiekka! Oliko Jediakatemian pääsykokeet vaikeet?"

Pro tip: Sovella edellistä kohtaa ja vie homma ihan täysin uudelle tasolle. Itselläni oli Tinderissä esittelytekstinä "Parasta elämässä on poppari + dippi" ja se poiki paljon hauskoja aloitusviestejä, mutta allaoleva on niistä kyllä ehdottomasti mieleenpainuvin. Tämän kaltainen panostus on todella jo jotain!

"Moikka! Oon miettiny pääni puhki sen jälkeen kun näin sun profiilin, että miten popcorn + dippi comboo syödään? Otin haasteen vastaan ja kokeilin erilaisia tapoja nauttia kyseistä herkkua. Sormethan siinä meni ihan soossiin ja loppujen lopuksi vaatteet ilman välineitä. Haarukka toimin välineenä hyvin, mutta haarukassa on niin paljon pinta-alaa että siihen tarttui liikaa dippiä. Hammastikut toimi ihan ok, mutta muutaman suupalan jälkeen huomasin oudon sivumaun, nooh ne oli mentholilla maustettuja tikkuja. Cocktail tikut seuraavaksi peliin. Niillä oli vaikee ottaa popcorni kiinni kulhosta ja lautaselle mahtuu vain muutama. Ainoa järkevä tapa nauttia tää kyseinen herkku oli askarrella valmiita tikkuja kattilallisesta. Hirvee homma tunkee viis popparia per tikku ja asetella ne kivasti pöydälle leffahetkeä varten. Valmistelu kesti kauemmin kun elokuva. Voisitko ystävällisesti kertoa mikä on paras tapa nauttia tätä jumalten herkkua, Odotan vastaustasi. Terveisin: Epätoivoinen nautiskelija"

Ja lopuksi vielä pari vinkkiä, jotka soveltuvat tekstailuun tilanteessa kuin tilanteessa:

- Kehu toisen saavutuksia, älä pelkästään ominaisuuksia, joille tyyppi ei voi mitään. On kivempi kuulla olevansa ihailtu tekemistensä kuin vaikkapa ulkonäön vuoksi.

- Jos haluat pyytää jotakuta ikään kuin vaivihkaa jonnekin, kerro olevasi menossa paikkaan x ja sano "olisi kivaa jos säkin tulisit". Älä siis pyydä toista tulemaan, sano vaan, että olisi kivaa jos hänkin tulisi paikalle. Näin poistat tilanteesta paineet ja todennäköisesti herätät tyypissä kiinnostuksen sitä tapahtumaa kohtaan, jonne toivoisit hänen tulevan.

- Jos joku ei vastaa, älä laita uutta viestiä perään. Jos on oikeasti tärkeä asia, soita. Jos ei ole, odota. Missään nimessä ei pidä laittaa mitään "yhyy mikset vastaa"-viestiä.

- Yritä saada toinen nauramaan. Kuiva tekstailu on tylsintä ikinä, parasta on kun joutuu väkisin pinnistelemään ettei räjähtäisi nauruun keskellä ruuhkabussia tyypin viestejä lukiessa.

Kivaa viikonloppua, viestitelkäähän paljon!

tiistai 1. elokuuta 2017

Häistä ja kosinnoista

Eräs ystäväni löysi viime viikolla täydellisen kosintapaikan. Se sijaitsi erään kuohuvan kosken rannalla, ja aurinko laski kauniisti kun kävelimme paikan ohi. Paikasta lähetettiin tietysti kuva myös ystäväni poikaystävälle, jotta hänkin tietäisi missä kannattaa mahdollisesti tulevaa vaimoaan ruveta kosimaan.

Minäkin olen pikkutytöstä asti haaveillut siitä, että joskus mies polvistuisi eteeni ja pujottaisi sormuksen sormeeni. Eikä ihmekään, kyllähän kaikki Disneyn prinsessasadutkin antavat ymmärtää että naimisiinmeno ja avioliitto ovat ikuisen onnen alku. Niin minun kuin ystävienikin kosinta- ja häähaaveet kumpuavat tasan tarkkaan siitä, että niitä tuputetaan meille joka tuutista jo pienestä asti. En siis viitsi edes väittää, että haluni mennä jonain päivänä naimisiin olisi joku oma keksintöni tai erityisen originellia. Mutta ei se kai haittaa, ei kaiken aina tarvitsekaan olla. Olen kuitenkin pohtinut asiaa ja tullut siihen lopputulokseen, että haluan vaimon virkaan ihan muista syistä kuin siksi, että niin kuuluisi tai niin on tapana tehdä. Avioliitolla nyt ei sinänsä ole enää niin suurta merkitystä kuin ennen, mutta onhan se silti ihana ja kaunis symboli rakkaudelle, vaikkakaan ei nykyään välttämättä enää ikuiselle ja loppuelämän kestävälle. Ja saa järjestää häät!


Olen myös monen muun naisen tapaan miettinyt jo monien vuosien ajan omia häitäni. Häät ovat ihania, ja odotan nyt jo innolla erään ystäväni ensi kesänä koittavia häitä. Ne ovat kaveripiirissäni ensimmäiset laatuaan, ja olin viimeksi häissä melkein 10 vuotta sitten kun joku pikkupikkuserkkuni meni naimisiin. Inspiraatiota omien häideni päänsisäiseen suunnitteluun olen siis saanut lähinnä telkkarista. Puvun mallin olen jo suunnilleen päättänyt, muut yksityiskohdat ovat vielä vähän hämärän peitossa, mutta ehkä ne ehtii myöhemminkin. Poimin ideoita sitten muiden häistä, joita alkaa parin vuoden sisään varmaan olemaan enemmänkin.


Niitä täydellisiä häitä edeltää tietysti täydellinen kosinta. Erään ystäväni käsitys siitä ilmeisesti on kosken ranta auringonlaskun aikaan, ja pakko kyllä myöntää, että paikka oli varsin romanttinen. En itse ole kyllä mikään suuri romantiikkafani, varsinkin sellainen korni ja siirappinen ällöromantiikka ei uppoa minuun yhtään. Jotkut kaverini haaveilevat kai juuri sellaisista överikosinnoista, että tyyliin suihkukoneella kirjoitettaisiin ilmaan Marry me tai vuorattaisiin koti punaisilla ruusuilla ja sydämenmuotoisilla suklaakonvehdeilla. Jotain ekstraa toivoisin kosinnalta kuitenkin, ei mitään sellasta että tylsästi sovittaisiin ruokapöydän ääressä naimisiinmenosta. Mieluiten joku sellainen miten Aidan kosii Carrieta sinkkuelämässä: koiralenkillä Aidan pyytää Carrieta pitelemään koirankakkapussipakettia ja antaakin tälle käteen sen sijaan sormusrasian. Simppeliä, yllätyksellistä, ja muuttaa perus tiistain aika paljon paremmaksi. Toisaalta on kuitenkin aivan sama miten se kosinta tapahtuu, koska jos mies on oikea, vastaisin kyllä ihan paikasta riippumatta. Toivoisin kuitenkin tylsän vanhanaikaisesti että mies olisi se kosinnan suorittava osapuoli. Tavallaan olisi tosi hauskaa suunnitella joku yllätyskosinta, mutta olen sen verran arka tekemään suhteessa aloitteita isojen asioiden suhteen etten varmaan uskaltaisi kosia. Paitsi ehkä karkauspäivänä, jolloin perinteisesti naiset saavat kosia, ja rukkasista saa lohdutukseksi hamekankaan. Varsinainen win-win-tilanne siis. Lisäksi toivoisin, että kun minua kositaan, kosittaisiin kunnolla eikä "pyydettäisi kihloihin". Minulle kihloihin meneminen on yhtäkuin lupaus avioliitosta, mutta joillekin kihlat ovat ikään kuin joku välivaihe tai syvempi sitoutumisen muoto seurustelun ja avioliiton välissä. Ei niitä häitä toki tarvitsisi millään pika-aikataululla välttämättä järjestää, mutta haluaisin kuitenkin, että siinä kihloihin mentäessä puhuttaisiin selkeästi naimisiin- eikä kihloihinmenosta.


Mikään kiire naimisiin minulla ei ole, en ole asettanut sille mitään aikarajaa että viimeistään sen ja sen ikäisenä. Haluaisin kuitenkin olla sen verran nuori, että voisin laittaa päälle kunnon hääpuvun näyttämättä naurettavalta: se kuitenkin symboloi sitä puhtautta ja neitseellisyyttä, ja illuusio siitä voisi mennä hieman pilalle jos häitä ennen ehtisi synnyttää kovinkin monta lasta. Toisaalta äitini totesi jo monta vuotta sitten, että voisin hyvin käyttää vaaleanpunaista vanhojentanssipukuani myös hääpukuna kun "ethän sä mikään neitsytmorsian kuitenkaan ole". Niin ehkä sekin juna sitten meni jo..


Kuvat ovat ystäväni mökiltä, jossa on aina upeat auringonlaskut. Ei hullumpi kosintapaikka tuokaan.