maanantai 20. marraskuuta 2017

Tällä viikolla: Parisuhteessa oleminen

Viime viikolla vietettiin Parisuhdeviikkoa Väestöliiton ja Parisuhdekeskus Katajan toimesta. Olin taas hyvin ajan hermolla ja sain tietää asiasta juuri kun olin saanut julkaistua viime viikon teeman blogissa, joten täällä parisuhdeviikkoa vietetään näin tyylikkäästä myöhässä. Hyvä puoli tässä toki on se, että pystyn hyödyntämään virallisen Parisuhdeviikon materiaalia postauksissani, löysinkin sieltä jo varsin mielenkiintoista matskua ihan noin omaakin parisuhdetta ajatellen.


Tiedän paljon seksistä, sinkkuudesta ja parisuhteistakin noin teoriassa, mutta parisuhteessa olemisessa minulla on vielä paljon opittavaa. Tämän viikon postauksissa en siis puhu asiantuntijana, vaan olen näistä jutuista ihan yhtä pihalla kuin tekin, varmasti paljon enemmänkin pihalla kuin osa.

En paljasta vielä mitä kaikkea aion kirjoittaa, mutta luvassa on ainakin pikkuisen miesnäkökulmaa kun poikaystäväni pääsee ääneen ensimmäistä kertaa tämän blogin puolella. Jee!

Parisuhdeviikko Facebookissa


Ei kommentteja: