sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Hyvät tissit

Koska Jodelista saa aina hyviä vastauksia kaikkiin elämän suuriin kysymyksiin, päätin selvittää sen avulla ihmiskuntaa pitkään askarruttaneen kysymyksen tissien koosta. Joten ei muuta kuin @kysymiehiltä-kanavalle aloitus: kummat on paremmat, isot vai pienet, luomut vai silarit?


Jodelin miehet olivat enimmäkseen sitä mieltä, että tissien koolla ei ole juurikaan väliä. Eli jipii, yksi huolenaihe vähemmän meille naisille! Kenenkään ei tarvitse enää ottaa silareita siksi, että omat tissit olisi niin pienet ettei miehille kelpaa. (Vaikka ehkä muutenkin ne silarit kannattaa ottaa mieluummin oman itsen kuin muiden miellyttämisen takia.) Silarit olivat muutenkin vastaajien mielestä pikemminkin turn-off, suurin osa vastasi että tykkää ehdottomasti luomuista enemmän. Kukaan ei tykännyt silareista luonnollisia tissejä enemmän. Eli miehiä ei näköjään hurmata rintaimplanteilla, sehän on varsin mukava uutinen.

Jossain päin maailmaa täytyy kuitenkin olla joku, tai oikeastaan kokonainen jokujen joukko, joka tykkää enemmän isoista rinnoista, kun niitä niin kovasti ihannoidaan. Pieniä tissejä näkyy lähinnä vaan huippumalleilla, paitsi nykyään heilläkin on kunnon uhkeat rintamukset, mikä on vähän ikävää, koska ennen oli sentään yksi juttu mihin tällaiset tavalliset persjalkaiset pulliaiset pystyivät malleissa samastumaan. Että vaikka ei olisikaan huippumallin kilometrisääriä tai hoikkaa vyötäröä, niin on sentään saman kokoiset rinnat. Enää ei ole sitäkään iloa. No, joka tapauksessa tuntuu ettei ole tissit eikä mitkään jos ei ole vähintään D-kuppia, ainakin jos on mediaa ja sen sellaista uskominen.

Ja sitten on tietysti vielä se muoto. Se on vielä kokoakin tärkeämpää. Harmillisesti en tajunnut kysyä Jodelissa siitä mitään, olisi ollut varsin kiinnostavaa kuulla miesten mielipiteet. Veikkaan kyllä, että suurin osa olisi kertonut tykkäävänsä eniten kiinteistä, pyöreistä ja terhakoista tisseistä. Riippuvat ja roikkuvat on aika no-no, ei sellaisista tisseistä kukaan tykkää joilla on imetetty kolme lasta. Sinänsä vähän hassua kyllä, että ajatellaan että tissit "menevät pilalle" kun niitä käyttää siihen tarkoitukseen mitä varten ne ovat ensisijaisesti olemassa, mutta miten vain. Sellaisista ketunnokkamaisistakaan ei niin kovasti taideta välittää, tai eri suuntiin sojottavista tai keskenään eri kokoisista. Normaalit keskivertotissit eivät ole kiinnostavia, vaan täydelliset ja pyöreät joita aika harvalla on, paitsi nykyään kun joka toisella on silarit. Pakko ne on ottaa, kun muuten saa kriiseillä koko ikänsä sitä etteivät tissit täytä niille asetettuja ulkonäkökriteereitä. Sitten on nätit tissit jotka sojottavat terhakkaasti ylöspäin vaikka makaisi selällään, ja kohta aletaan ihmettelemään että mikä noiden toisten tissejä vaivaa kun ne valahtavat kainaloihin päin eivätkä pysy pystyssä.

Mulla ei ole mitään silareita vastaan, eikä isoja tissejä tai isorintaisia ihmisiäkään, harmittaa vaan kun tisseistä on tullut niin iso juttu että moni oikeasti vihaa rintojaan eikä uskalla olla edes seksin aikana ilman rintsikoita kun hävettää niin paljon. Se ei kylläkään ole miesten vika, koska aika moni jätkä kuulemma ajattelee samalla tavalla kuin moni Jodel-kyselyyni vastanneista: ei sillä koolla tai muodolla ole niin väliä, kaikki tissit on kivoja. Ehkä tähänkin asiaan auttaisi se, että tissien näkyminen ei olisi sellainen skandaali kuin se nykyään on ja että mediassa ja muualla näkyisi enemmän moninaisuutta myös tissikuvastossa. Että vaihtelun vuoksi olisi niitä ketunnokkia ja eriparisia tapauksia myös. Niin sitten me naisetkin tajuttaisiin, että hyvät tissit voi olla millaiset vaan.

Ei kommentteja: