sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Uudenvuodenlupauksia

Vuoden viimeiset hetket ovat käsillä ja sehän tarkoittaa sitä, että on aika luvata ummet ja lammet parannuksia elämään tulevalle vuodelle. Mutta katsotaan ensin, mitä olen vuosi sitten luvannut, ja kuinka hyvin olen onnistunut pitämään lupaukseni.

Viime uutenavuotena kirjoitin blogiin seuraavasti:

"Johonkin se tämäkin vuosi taas meni. Eikä muuten ollut mikään mun vuosi, vaikka niin kovasti olinkin toivoa täynnä vuosi sitten tähän aikaan. Ensi vuodella ei ole rima kovinkaan korkealla ollakseen tätä nykyistä parempi, eli ihan positiivisella fiiliksellä lähden uutta vuotta vastaanottamaan. Asiaan kuuluu tietysti myös pitkä lista lupauksia, jotka unohtuvat viimeistään tammikuun tokalla viikolla. Minäkin aion muutaman lupauksen tehdä, tai enemmänkin ottaa tavoitteekseni pyrkiä kohti joitakin asioita. Tässä siis uuden vuoden yritykseni:"

Olin näköjään fiksusti tehnyt porsaanreiän lupauksiini, paljon vähemmän paineita tulee kun lupaa vain yrittää tehdä jotain. Tätä lukiessa muistin myös selkeästi ne viimevuotiset fiilikset ja ahdistuneen olon, ja onnekseni voin sanoa että tämä vuosi on ollut huomattavasti parempi. Toisaalta siinä missä vuosi sitten odottelin vuoden vaihtumista innoissani, nyt se hieman jännittää, mutta palataan siihen kohta. Katsotaan ensin ne viimevuotiset lupaukset, tai siis yritykset.

"Yritän olla tuhlaamatta aikaa miehiin, jotka eivät ole minusta kiinnostuneita."

No tässä ainakin onnistuin, koska tapasin poikaystäväni ihan vuoden alkumetreillä niin ei ole tarvinnut murehtia ja märehtiä mitään muita miehiä. Jee!

"Yritän olla tuhlaamatta aikaa miehiin, joista en itse ole kiinnostunut."

No sama homma, paitsi kävin kyllä ihan vähän ennen poikaystäväni tapaamista treffeillä yhden tyypin kanssa joka ei herättänyt kyllä minkäänlaisia tuntemuksia, pelkkää ikävystymistä vaan. Siis niin tylsä tyyppi, että alkupuoliskon treffeistä mietin jotain hyvää tekosyytä karata ja toisen puolikkaan ajan yritin säikyttää tyyppiä pois kertomalla itsestäni kaikenlaista hullua. Valitettavasti se ei toiminut, tyyppi oli aivan lääpällään ja olisi halunnut nähdä uudestaan. Tein sitten vähän ilkeästi ja ghostasin tyypin, mutta empähän tuhlannut häneen ainakaan enempää aikaa, joten tämänkin lupauksen onnistuin pitämään varsin hyvin.


Uudenvuodenaaton varusteet: glitteriä ja tähtisädetikkuja.

"Yritän päivittää blogia niin usein kuin pystyn, ja postata blogin Fb-sivulle jotain pientä hauskaa niinä päivinä, kun en ehdi kunnolla kirjoittamaan."

Noh, tuo FB-sivun päivittely on kyllä jäänyt, ei siellä paljon muuta ole kuin postaukset linkitettyinä. Mutta perustin blogille Instagram-tilin, jonne päivittelen enemmän juttuja postausten välilläkin. Blogin postaustahtikin on varsinkin loppuvuodesta ollut ihan hyvällä tolalla, kun olen viikkoteemojen myötä saanut kirjoittamiseeni enemmän suunnitelmallisuutta.

"Yritän olla vähän suunnitelmallisempi, kirjoittaa hoidettavat asiat ylös ja hoitaa ne ajoissa."

Blogin suhteen tämä on toteutunut hyvin, kun olen merkannut kalenteriin mitä aion kirjoittaa milloinkin, mutta noin muuten elämässä olen edelleen varsin epäjärjestelmällinen ja unohtelen asioita. Puhelinlaskuja en ainakaan ikinä muista maksaa ajoissa, muihinkin laskuihin tulee myöhästymismaksuja ja huomasin juuri, etten pysty lainaamaan kirjastostakaan mitään kun myöhästymismaksuja on niin paljon. Hupsista vaan, ehkä tässä asiassa voisin yrittää vähän petrata vielä ensi vuonnakin, säästäisin varmaan pitkän pennin..

"Yritän lopettaa turhan stressaamisen ja täydellisyydentavoittelun, varsinkin töissä."

Välillä stressaan kyllä kovasti, mutta työjutuista en ole ottanut niin paljoa paineita tänä vuonna. Enemmän olen kokenut sellaista tulevaisuusahdistusta ja yleistä tyytymättömyyttä elämääni, tuntui ettei se kulkenut haluamaani suuntaan. Niimpä päätin irtisanoutua ja hakea kevään yhteishaussa uudestaan opiskelemaan, joten keväällä sitten stressataankin pääsykokeita. Sen takia tämä vuoden vaihtuminen vähän jännittää, koska sekä päivätöiden lopettaminen että pääsykokeisiin valmistautuminen ovat aika isoja elämänmuutoksia ja varsinkin se kouluun hakeminen jännittää, koska haluan tosi paljon päästä opiskelemaan..


Vuoden vika aamupala.

Lopputulemana voi siis sanoa, että edellisvuoden lupauksissa on pysytty ihan kohtuullisen hyvin. Varsinkin ihmissuhde- ja blogirintamalla on tapahtunut hyvää edistystä, ja aion jatkaa samalla linjalla. Ensi vuoden kolme tärkeintä juttua ovatkin blogi, parisuhde ja ne pääsykokeet. Lupaan siis seuraavaa:

1. Yritän kirjoittaa blogiin 2-3 laadukasta postausta viikossa, lisätä blogin Instagramiin uuden kuvan vähintään kerran viikossa ja postata Insta Storyyn jotain vähintään kahdesti viikossa.

2. Harjoittelen rakentavia riitelytapoja ja omien tunteideni tunnistamista ja hallintaa, jotta olisin parempi tyttöystävä.

3. Aloitan pääsykokeisiin valmistautumisen jo nyt lukemalla vanhoja pääsykoekirjoja, ja heti kun uusi pääsykoemateriaali julkistetaan, luen ja harjoittelen joka päivä.


Hieman on rima korkeammalla kuin viime vuonna, mutta eiköhän noista selvitä! Ja onneksi tuon pääsykoetreenaamisen vastapainoksi on luvassa keväällä peräti kolme ulkomaanreissua, joita odotan innolla koska en ole päässyt mihinkään Tallinnaa pidemmälle pitkään aikaan. Ja tänään saa tietty vaihtaa vapaalle ja juhlia kunnolla, juhlasuunnitelmat ovat kyllä edelleen vähän auki mutta se on tavallaan hauskaakin kun kaikki on mahdollista ja mitä vaan voi tapahtua.

Mahtavaa uudenvuodenaattoa ja uutta vuotta 2018 kaikille lukijoilleni, pitäkää hauskaa ja nauttikaa vuoden vikasta päivästä! Toivottavasti pysytte Teekutsujen matkassa myös ensi vuonna! <3

Ei kommentteja: