Tarvitseeko ihan kaikesta puhua?

Seksistä puhuminen melkein seurassa kuin seurassa on minulle varsin luonnollista. Olen niin tottunut avoimeen seksipuheeseen, etten tule aina ajatelleeksi, etteivät seksijutut ole kaikille yhtä kasuaali keskustelunaihe. Olenkin luultavasti aiheuttanut tietämättäni kiusaantumista ja jopa ahdistustakin kanssaihmisissäni, kun olen ajattelemattomuuttani puhunut kovaan ääneen asioista, joista moni ei puhu koskaan kenellekään.

Tajusin tämän, kun kävin läpi Instagramin yksityisviestejäni ja silmilleni lävähti äkkiarvaamatta kuva jonkun tuntemattoman miehen peniksestä. Se oli hämmentävää, koska emme olleet koskaan vaihtaneet sanaakaan, ja yhtäkkiä silmieni edessä oli hänen salamalla kuvattu erektiomunansa. Onneksi en ole herkkänahkainen ja munankuvia on tullut nähtyä muutama aikaisemminkin (niitä tulee aina välillä Tinderissä vastaan, joka on sinänsä tosi erikoista, koska en voi millään käsittää miksi kenenkään mielestä olisi hyvä idea laittaa Tinderin profiilikuvaksi penis, mutta ei siitä sen enempää), mutta kyllä siitä silti tuli hieman epämukava olo. En menettänyt yöuniani, mutta olisin silti mieluummin voinut jättää kuvan vastaanottamatta.

Miten peniskuva sitten liittyy seksipuheeseen? Ensiksi mainittu on tietysti paljon radikaalimpi esimerkki, mutta kyse on silti tavallaan samasta ilmiöstä. Seksi on sellainen aihe, josta moni keskustelee mieluiten vain tiettyjen itse valitsemiensa ihmisten kanssa ja silloin, kun itse haluaa. Siksi kaikki eivät välttämättä tunne oloaan mukavaksi, jos joku minun kaltaiseni ylenmääräisen avoin tapaus alkaa huutelemaan vaikkapa suihinotosta ruokapöydässä. Huutelija tekee muiden puolesta päätöksen, että nyt puhutaan seksistä, ja vaikka kenenkään muun ei tietenkään ole pakko aihetta kommentoida, voi pelkkä aloittajan kommentti tehdä tunnelmasta kiusaantuneen ja aiheuttaa epämukavuutta muissa. Samalla tavalla dickpicin lähettäjä tekee vastaanottajan puolesta päätöksen, että nyt on aiheena seksi, ja väljästi määriteltynä tavallaan jopa harrastaa seksiä vastaanottajan kanssa tämän sitä haluamatta. Vastaanottaja vaan avaa puhelimensa ja tadaa, yhtäkkiä onkin full-on-seksitilanteessa jonkun ihan randomin kanssa, vaikka ei olisi sitä todellakaan halunnut. Ei siitä tule kiva olo. Se on toisen rajojen rikkomista, ja niin on tavallaan myös seksistä puhuminenkin, vaikkakin lievemmässä muodossa. Tavallaan minäkin olen siis saattanut huomaamattani syyllistyä seksuaaliseen häirintään.

Olen saanut paljon palautetta siitä, kuinka rohkea olen kun uskallan ja kehtaan käyttää fishnettejä julkisesti tai laittaa paljastavia kuvia someen. Minulle tässä ei ole mitään rohkeaa, mutta tässä nähdään, kuinka yhdelle normaali juttu voi toiselle olla täysin mahdoton ajatus.

Olen toki myös sitä mieltä, että ylenmääräinen sievistely on turhaa itsensä rajoittamista josta tulisi pyrkiä eroon. Seksielämä ja elämänlaatu ylipäätään paranevat huomattavasti, kun oppii päästämään irti turhasta häpeästä ja puhumaan rohkeasti omista tarpeistaan, haluistaan ja toiveistaan. Itseni olisi kuitenkin hyvä muistaa se, että seksipuheelle on aikansa ja paikkansa, eikä se sovi joka tilanteeseen. Toivoisin kyllä, että seksi ei olisi aiheena niin tabu kuin se nykyään on, mutta en siltikään soisi sen olevan yhtä arkinen keskustelunaihe kuin vaikkapa työ tai sää. Seksin viehätys perustuu osittain siihen liittyvään mystiikan verhoon: ihmisellä on tavallaan se asiallinen arkipersoona, jonka pinnan alla kuplii villi seksuaalinen olento, joka voi poiketa arkipersoonasta hyvinkin paljon. Olisi kuitenkin mahtavaa, jos ihmiset uskaltaisivat silloin tällöin näyttää pilkahduksia seksuaalisuudestaan myös niissä tilanteissa, joissa arkipersoona on johdossa. Ei välttämättä ruokapöydässä, Linnan juhlissa tai töissä, mutta vaikka ystävien seurassa.

Kaikkia seksi ei edes niin kiinnosta, ja toisille se voi olla kipeä ja arkakin asia. Osittain juuri se, että seksistä ei oikeasti puhuta, on syy siihen miksi niin moni kokee häpeää seksiin tai seksuaalisuuteen liittyen ja ahdistuu siitä puhumisesta. Toivoisin tosi paljon, että meidän seksipuhekulttuurimme olisi sellainen, että seksistä voitaisiin puhua ilman että ketään ahdistaa. Siihen tavoitteeseen ei toisaalta päästä sillä, että aletaan vaan kylmiltään lounasravintolassa puhumaan vibraattoreista. Mutta aion silti jatkaa varovaista huuteluani ja kouluttaa lähipiiriäni rohkeammiksi seksistä puhujiksi. Dickpicien lähettämistä en sen sijaan suosittele kenellekään: niin avoimeksi en halua seksuaalikulttuurimme muuttuvan, että sukuelimen kuva olisi hyväksyttävä lähestymistapa.

Aikaisempia tekstejäni aiheeseen liittyen:

Miksi seksi hävettää?

11 Never have I ever- seksijuttua

Olenko oikeasti seksipositiivinen?