keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Eroottinen novelli: Yllätyspaketti

Innostuin saamastani Sinful-joulukalenterista niin, että päätin yhteistyöpostauksen lisäksi kirjoittaa siitä vähän lisää. Ei kuitenkaan ihan siten kuin yleensä täällä blogissa kirjoitan, vaan nyt vihdoin toteutuu se monen lukijan esittämä toive ja pääsette lukemaan kirjoittamiani eroottisia novelleja.

Tarina on neliosainen, ja yritän julkaista uuden osan aina keskiviikkoisin. Ajattelin ensin julkaisupäiviksi kaikkia adventtisunnuntaita, koska Seksiadventti, miten hekumallinen paradoksi! Valitettavasti tenttiahdistus vei voiton ja ensimmäinen adventti meni lukiessa, mutta kyllä kai Seksikeskiviikkokin on ihan hyvä.

Tarinat ovat saaneet inspiraationsa Sinful-joulukalenterista, mutta älkää huoliko, en paljasta yhdenkään luukun sisältöä ennen aikojaan. Kalenterin omistajat voivat siis nauttia novelleista siinä missä muutkin, tai ehkä vielä enemmänkin, kun tarinassa esiintyvät härpäkkeet löytyvät myös omasta takaa. Toivotan kaikille nautinnollisia luku- ja leikkihetkiä! ;)

Yllätyspaketti 


”Sinulle on saapunut lähetys”, luki kirjelappusessa, joka odotti muun postin seassa kynnysmatollani. Outoa, en muistanut tilanneeni mitään. Ehkä joku sukulainen on lähettänyt joululahjan, päättelin, ja lähdin lappu kourassa kohti Postia.

Räntäsateessa laahustaessani en voinut ajattelematta, kuinka ankea sää oli valitettavan osuva vertauskuva elämälleni. Poikaystäväni oli muuttanut syksyn alussa toiselle paikkakunnalle töihin, ja olimme eläneet siitä asti kaukosuhteessa. Seksin suhteen se tosin ei muuttanut mitään, sillä se ei ollut poikaystäväni heiniä. Seksimme oli tylsää, ja hän suhtautui ehdotuksiini sen piristämiseksi varsin nuivasti. Hän kyllä välitti nautinnostani ja velvollisuudentuntoisesti tuotti minullekin orgasmin joka kerta, en saanut siitä juuri mitään irti. Päässäni vilisi mitä villimpiä fantasioita, mutta viime aikoina niissä oli esiintynyt aivan muita miehiä kuin poikaystäväni. Seksielämämme ja koko suhteemme tuntui niin kuivettuneelta, että usein mietin, miksi edes jatkoimme sitä. 

Postissa minua odotti nelikulmainen, litteähkö paketti. Yritin heilutella sitä saadakseni vihiä sen sisällöstä, mutta en tullut hullua hurskaammaksi. Käppäilin takaisin kotiin, ja ensi töikseni etsin sakset, joiden avulla revin paketin auki. Sisällön paljastuessa kulmakarvani kohosivat: pahvinriekaleiden keskellä lepäsi mattamusta nelikulmio, jossa oli hopealla numerot yhdestä kahteenkymmeneenneljään, ja keskellä teksti Sinful. Joulukalenteri! Mutta minkälainen? Tuskin mikään suklaakalenteri ainakaan, luukut näyttivät niin suurilta, että osaan olisi mahtunut tusina suklaakonvehtia. Ja kuka ihme sen on voinut lähettää?

Ravistin tyhjää pahvilaatikkoa toivoen sinne jääneen jotain, joka paljastaisi jotain lisää tästä mystisestä kalenterista. Ja kas, laatikosta tipahti syliini viestilappu. ”Hei ihana”, luki viestin otsikossa. ”Tiedän, että syksy ei ollut ihan sitä, mitä haluaisit. Ehkä tämä kalenteri muuttaa asian. Nautinnollista joulunodotusta ;)”. Pikkuhiljaa aloin aavistella, mistä voisi olla kyse. Asian varmistamiseksi otin kalenterin käteen ja avasin ensimmäisen luukun. Sieltä paljastui musta pötkylä, joka lähemmällä tarkastelulla osoittautui vibraattoriksi. Jep, minulle oli ilmeisesti lähetetty seksilelukalenteri.

Viestissä ei ollut allekirjoitusta, mutta vaikka sitä olikin vaikeaa uskoa, lähettäjä ei voinut olla kukaan muu kuin poikaystäväni. Ilmeisesti kaukosuhde oli saanut hänetkin lämpeämään seksille aikaisempaa enemmän, sillä tämä ei todellakaan ollut hänen tapaistaan. Ei meillä ollut entuudestaan leluja kuin muutama hassu, ja nekin olivat jääneet todella vähälle käytölle. Olin yllättynyt, mutta samalla sydämeeni syttyi lämmin liekki, jota en ollut hetkeen siellä tuntenut. Nyt äskeiset ajatukset suhteemme lopettamisesta tuntuivat taas kaukaisilta.


Mieleni teki heti soittaa poikaystävälleni ja kiittää ihanasta yllätyksestä, mutta vielä sitäkin enemmän halusin tietää, mitä muiden luukkujen taakse kätkeytyisi. Etenin järjestyksessä ja avasin seuraavana kakkosluukun, josta löytyi – niin, mikä se oikein oli? Pitkä musta silkkinauha siistille rullalle käärittynä. Kun tajusin, mitä sillä voisi tehdä, poskeni punehtuivat ja pikkuhousuihini valahti kosteutta. Olin haaveillut sitomisesta niin kauan kuin muistin. Tarkoittiko tämä, että poikaystäväni halusi vihdoin toteuttaa fantasiani kanssani?

Avasin vielä kolme luukkua. Yhdestä paljastui jotain varsin kiinnostavaa: jonkinlainen pieni sauva, jonka päässä oli pehmeitä, mustia höyheniä. Otin sauvan käteen ja sivelin ihoani sillä. Olin ollut ilman kosketusta niin kauan, että pelkkä hipaisu sai kylmät väreet kulkemaan vartaloani pitkin. Ajattelin, miltä tuntuisi olla sidottuna sängynpäätyyn poikaystäväni sivellessä ihoani höyhenillä. Tunsin, kuinka nännini kovettuivat pelkästä ajatuksesta. Siirsin höyhenet alavatsalleni, ja kutittelin reisieni sisäpintaa. Pikkuhousuni alkoivat olla jo varsin märät. Nappasin käteeni uuden vibraattorini ja suuntasin kohti makuuhuonetta.

Heittäydyin sängylle ja aloin muistella erästä kertaa, kun olimme poikaystäväni kanssa peuhanneet samassa paikassa. Olimme tulleet juhlista kotiin, ja kumpikin oli tavallista villimmällä päällä. Poikaystäväni oli yhtäkkiä ottanut minusta kiinni, ja painanut minut seinää vasten katsoen silmiini tavalla, joka oli hänelle täysin uutta. Hän liu’utti kättään hiuksiani pitkin, työnsi kätensä niskaani ja otti määrätietoisesti hiuksistani kiinni. Sitten hän suuteli minua hitaasti ja viivytellen, ja vei samalla toisen kätensä pepulleni ja puristi. Tunsin hänen kovuutensa vatsaani vasten, kun hän painautui koko painollaan minuun kiinni. Pujotin käteni hänen paitansa alle ja hän antoi minun riisua sen, mutta sitten hän nappasi ranteistani kiinni ja painoi käteni seinää vasten levälleen. ”Pidät ne siinä”, hän sanoi, ja tein työtä käskettyä. Hän nosti paitaani ja avasi rintaliivini päästäkseen käsiksi rintoihini, joissa nännit jo sojottivat pystyssä. Suustani purkautui tahaton voihkaus, kun hän nipisti nännini peukaloidensa ja etusormiensa väliin. Se taisi olla hänelle liikaa, sillä samassa hän lopetti, veti yhdellä liikkeellä hameeni, sukkahousuni ja pikkuhousuni alas ja työnsi minut sängylle vatsalleni. Sitten hän nosti minua lantiosta niin, että peppuni oli sievästi tyrkyllä, ja vetäytyi taakseni niin, etten nähnyt häntä.


Pillustani valui mahlaa, vaikka siihen ei oltu koskettu vielä ollenkaan. Janosin häntä sisälleni enemmän kuin koskaan. Pian tunsinkin hänen kätensä pakaroillani ja kovan peniksen pillunhuulillani, mutta hän ei työntänyt sitä sisään, vaan kiusasi minua liikuttelemalla sitä hitaasti klitorikseni päällä. Kiemurtelin kiimaisena ja yritin saada häntä työntämään sitä sisään, jolloin hän naurahti, nojautui päälleni ja kuiskasi korvaani: ”Tekiskö mieli vai?” Samalla hän ohjasi kullinsa raolleni ja työnsi sen hitaasti niin syvälle kuin pystyi. Silmäni tuntuivat muljahtavan ympäri, niin hyvältä se tuntui. Hän aloitti rytmikkäät työnnöt ja kietoi hiukseni toisen kätensä ympärille, jolloin selkäni taipui kaarelle ja pää nousi pystyyn. En ollut koskaan saanut siinä asennossa orgasmia, mutta tilanne oli niin kiihottava, että alkoi tuntua kuin olisin laukeamassa. Hetken kuluttua hän irroitti otteensa hiuksistani, painoi pääni vasten patjaa ja siirsi sitten kätensä klitorikseni päälle. Ei vaadittu kuin muutama hipaisu, kun tunsin orgasmin tulevan. Kehoni yli pyyhkäisi lämmin nautinnon aalto, joka tuntui muuttavan jalkani hyytelöksi. Poikaystäväni työntyi sisääni vielä muutaman kerran supistelustani nauttien, ja vetäytyi sitten ulos.

Orgasmista toettuani käännyin kohti poikaystävääni, jonka muna osoitti edelleen ylväänä ylöspäin. Kosteudestani kimaltaessaan se näytti houkuttelevammalta kuin koskaan ennen. Työnsin hänet selälleen sängylle ja upotin kuuman peniksen huulteni väliin. Koska poikaystävänikin oli näyttänyt uusia puolia itsestään, päätin itsekin kokeilla hieman jotain uutta. Otin peniksen juuresta kiinni ja työnsin sen niin syvälle suuhuni kuin suinkaan pystyin. Poikaystäväni ähkäisi ja kohottautui kyynärpäidensä varaan katsomaan, mitä teen. Tavoitin hänen katseensa muna edelleen suussani, ja siitä näkyi ällistys ja nautinto. Vetäydyin kauemmas ja työnsin munan uudelleen syvälle. Meinasin yökätä, ja yllätyksekseni tunne oli varsin kiihottava. Jatkoin imemistä ja poikaystävänikin tuli mukaan alkaen itse työnnellä penistä suuhuni. Hän kohottautui istumaan ja minä siirryin sängyn reunalta polvilleni lattialle. Siinä asennossa penis tuntui uppoavan vieläkin syvemmälle kuin aikaisemmin. Ei mennyt kauaa, kun tunsin poikaystäväni lihasten jännittyvän, ja tiesin mitä on tulossa. Hän veti peniksen ulos suustani viime hetkellä ja päälleni roiskui paksua, valkoista nestettä. Kosketin pisaraa, joka jäi edelleen nöpöttävän nännini päähän roikkumaan. Se oli lämmin.

En päässyt päässäni tarinan puoliväliä pidemmälle, kun uusi vibraattorini oli jo vienyt minut nautinnon huipulle. Lauettuani aloin miettiä kyseisen illan tapahtumia ja sitä, miksi ne eivät olleet koskaan sen jälkeen toistuneet. Orgasmin saatuaan poikaystäväni oli nimittäin hyvin vaisuna painunut kylpyhuoneeseen ja sieltä suoraan sänkyyn, eikä ollut sen koommin puhunut asiasta mitään. Hän tuntui jotenkin häpeävän tapahtunutta, sillä mitään vastaavaa ei sängyssämme enää tapahtunut, eikä hän suostunut puhumaan asiasta ollenkaan. Ehkä tämä joulukalenteri oli nyt merkki siitä, että häpeä olisi väistymässä, ja tulevaisuuteemme mahtuisi enemmän vastaavia leikkejä.

Otin puhelimen käteeni ja aloin näpyttää poikaystävälleni viestiä. ”Kiitos ylläristä”, kirjoitin, ja lisäsin mukaan kuvan vibraattorista muutaman vinkkaavan hymiön kera. Hykertelin tyytyväisenä vastauksen kilahtaessa puhelimeen, mutta into vaihtui hämmästykseen, kun luin viestin. ”Mistä oikein puhut? En oo lähettänyt sulle mitään”, siinä luki.

Jos poikaystäväni ei lähettänyt kalenteria, kuka ihme sen sitten on lähettänyt?


Kommentoittehan, mitä piditte novellista! Se on ensimmäinen laatuaan jonka olen koskaan kirjoittanut, joten otan mielelläni palautetta vastaan.

Aiheeseen liittyvää:

Eroottinen tarina: Mökkiyö

Eroottinen tarina: #PANTYJOB

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tarina oli hyvin kirjoitettu ja mukavan selkeä. Tarina sai oman mielikuvituksen liikkeelle ja kiihottumaan, plussat myös kivoista kuvista :)

Larissa Aleksandra kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos kommentista, mahtavaa että tykkäsit! :)