torstai 10. tammikuuta 2019

Rehtori ei voi huoritella oppilaitaan, näyttivät he miltä tahansa

Tällä viikolla on taas kerran saanut hämmästellä ihmisten ajattelemattomuutta ja tiedonpuutetta, kun Sysmän yhtenäiskoulun rehtori Tuula Vuorinen päästeli MOT-ohjelman koulukiusaamista käsittelevässä jutussa melkoisia sammakoita suustaan. Vuorinen tuntuu olevan sitä mieltä, että hänen koulunsa suuret kiusaamisluvut selittyvät oppilaiden kummallisella tarpeella "korostaa homouttaan ja lesbouttaan" sekä "pukeutua hutsahtavasti". Hänen mielestään kiusatut provosoivat kiusaajia pukeutumisellaan, ja se on siten heidän itsensä aiheuttamaan. Olen aika kauhuissani siitä, kuinka tällaiset asenteet omaava ihminen voi olla kasvatusalan ammattilainen.

Vuorinen toteaa jutussa pitävänsä outona joidenkin oppilaiden tarvetta ilmaista seksuaalista suuntautumistaan erikoisella pukeutumisella. Hänen mielestään on ymmärrettävää, että muut oppilaat närkästyvät tällaisesta huomion hakemisesta, ja alkavat siksi kiusata erilaiselta näyttävää oppilasta. Hänen mukaansa pukeutuminen voi olla "tosi hutsahtavaa".  Hän pitää tärkeänä, että jokainen saa pukeutua ja ilmaista itseään kuten haluaa, kunhan tekee sen niin, ettei "ärsytä ja provosoi muita". Kun emme me heterotkaan hänen mukaansa jatkuvasti heterouttamme korosta, niin miksi sitten homojen ja lesbojen pitäisi niin saada tehdä.

Tässä 15-vuotias minä hutsahtavassa asussa.
On pöyristyttävää, miten ihminen, jonka pitäisi olla asiantuntija lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukemisessa, voi puhua näin. Tässä nähdään taas, kuinka seksuaalikasvatus ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat jäävät hyvin usein tärkeysjärjestyksessä alimmaisiksi, niitä ei pidetä tärkeinä eikä kouluissa työskenteleviltä vaadita niiden suhteen tarpeeksi laajaa osaamista. Ala-asteen viimeiset luokat sekä yläaste ovat kuitenkin hyvin tärkeää aikaa seksuaaliselle kehittymiselle, ja tällaiset aikuisten ajattelemattomat sanomiset voivat tehdä kehitykselle paljon vahinkoa. Yhdistettynä kiusaamiseen ja syrjintään voi tuloksena olla vähintäänkin isot ongelmat seksuaalisuuden kanssa aikuisena, tai masennusta ja muita mielenterveysongelmia.

Sexpo-säätiön puheenjohtaja Tiia Forsström ja toiminnanjohtaja Tommi Paalanen huomasivat tämän saman epäkohdan ja kirjoittivat siitä hyvän vastineen artikkelille. He tuovat tekstissään esille sen, kuinka rehtori Vuorisen kummastelema seksuaalisuuden ilmaisu on jo 12-vuotiailla hyvin tavallista, ja varhaismurrosikään kuuluvat myös erilaiset kokeilut esimerkiksi pukeutumisella. Ylilyöntejä tapahtuu, mutta ne pitäisi käsitellä rakentavasti, ei nuorta häpäisemällä.


Rehtori Vuorisen tietämättömyys näkyy parhaiten hänen väitteessään siinä, etteivät heterot muka toisi seksuaalista suuntautumistaan esille. Koko yhteiskuntamme on niin heteronormatiivinen, ettei meidän tarvitse, mutta emme tajua sitä itse, koska se on meille itsestäänselvää. Yhteiskunta sylkee heteroutta ihmisten silmille niin voimakkaasti, etten yhtään ihmettele, jos joku siihen muottiin sopimaton nuori vetää hieman yli yrittäessään siitä erottautua. Tuskinpa kenelläkään olisi tarvetta julistaa omaa heteroudesta poikkeavaa seksuaalista suuntautumistaan, jos ne edustuisivat heterouden kanssa yhdenvertaisina. Jossain näin myös hyvän kommentin, jossa kommentoija ihmetteli, eikö rehtori ole viettänyt aikaa koulunsa murrosikäisten poikien kanssa: teinipoikien jutut kun ovat aika vahvasti sitä pillu pillu tissit-osastoa, joka ainakin omaan korvaani kuulostaa aika vahvasti juuri siltä heterouden esilletuomiselta.

Rehtori Vuorinen on toki oikeassa siinä, että varmasti erilaisuus herättää joissain oppilaissa negatiivisia tunteita, jotka ajavat heidät kiusaamaan. Ratkaisu ongelmaan ei kuitenkaan ole se, että nämä "erilaiset" pienentävät itsensä ja mukautuvat massaan. Aikuisten, kuten lasten vanhempien ja kasvatusalan ammattilaisten tulisi omilla asenteillaan ja esimerkillään opettaa, että kaikki ovat samanarvoisia eikä ketään saa kiusata, oli sitten millainen tahansa. Teineinä kaikki ovat jossain määrin epävarmoja, ja toisilla se epävarmuus saattaa purkautua oman itsetunnon pönkittämisenä toisia kiusaamalla. Nuoret huorittelevat ja homottelevat toisiaan epävarmuuttaan ja tietämättömyyttään, mutta aikuiset eivät voi toistaa samaa diskurssia, vaan heidän on tehtävä selväksi, että se on väärin. Seuraukset kiusaamisesta pitäisi kohdistua niihin, jotka kiusaavat, ei niihin, joita kiusataan. Jos syyllistämme nuoria siitä, että he "kerjäävät" kiusaamista pukeutumisellaan, kasvatamme jälleen yhden sukupolven, joka syyllistää esimerkiksi raiskauksen uhreja provosoivasta pukeutumisesta.


Huomenna perjantaina 11.1. on Pukeudutaan hutsahtavasti-päivä, jonka tarkoituksena on osoittaa tukea näille Sysmän yhtenäiskoulun kiusatuille ja muille samassa tilanteessa oleville, jotka ovat saaneet oman pukeutumisensa olevan syynä heidän kiusaamiselleen. Tarkoitus ei ole kulkea seksihepenissä pitkin ja poikin, vaan pukeutua siten kuin itsestä tuntuu hyvältä. Päivään voi osallistua jakamalla somessa kuvan hashtagilla #hutsahtava pukeutuminen. Minä ainakin olen mukana! Toivottavasti tästä tulee sen verran iso haloo, että rehtori Vuorinen ja muut vastaavat aivopiereskelijät menevät vähän itseensä ja joutuvat muuttamaan asenteitaan.

Aiheeseen liittyvää:

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko kirjoittaa blogikirjoituksen aiheesta että millainen oman seksuaalisuuden esiintuominen julkisilla paikoilla on ok ja kuka tai miten rajat siihen pitäisi vetää? Onko syvä rintavako ok? Onko se ok jos vähän häpykarvoitustakin näkyy? Onko ok jos kivekset välillä roikkuvat shortsien ulkopuolella? Onko ok jos vähän runkkailee yleisessä saunassa tai suihkussa?

Toinen mielestäni mielenkiintoinen aihe voisi olla maskuliinisen seksuaalisuuden esiintuominen pukeutumalla. Mitä työkaluja siihen on jos ei halua näyttää nahkahomolta tai metsuriseksuaalilta?

Larissa Aleksandra kirjoitti...

Anonyymi: Todella kiinnostavia aiheita, täytyy ehdottomasti kirjoittaa!