torstai 30. heinäkuuta 2015

Suosikkeja vanhasta blogista osa 4: Metsästysretkellä

Tein jokin aika sitten huomion. Olin tavannut kivan miehen jonka kanssa asiat sujuivat mallikkaasti, mutta en viihtynyt suhteessa. Miehessä ei ollut varsinaisesti mitään vikaa: hän oli kiltti ja huomaavainen, meillä oli mukavaa yhdessä ja suhde soljui tasaisen hyvin. Minulla vain oli tosi tylsää. Jaksoin jonkin aikaa, mutta kun uusia kiinnostavampia tapauksia alkoi ilmaantua rupesi mielenkiintoni häipymään ja lopulta suhde oli pakko lopettaa. Kiinnostukseni katosi kokonaan enkä koe tätä miestä kohtaan enää muita kuin puhtaasti kaverillisia tunteita.

Tilannetta pohtiessani tuli mieleen eräs toinen viimeaikainen tapaus. Iskin silmäni baarissa suloiseen poikaan, keräsin koko illan rohkeutta ja lopulta marssin miehen luo ja pyysin puhelinnumeroa. Olin tosi innoissani sillä häntä oli moni tyttö yrittänyt illan aikana mutta ei ollut silminnähden lämmennyt kenellekään. Tekstasimme pari viestiä mutta juttu ei koskaan ottanut sen enempää tuulta alleen. Tyyppi kuitenkin kummitteli mielessäni, näin hänestä jopa unta ja mietin kaikki mahdolliset keinot miten saisin homman toimimaan. En tiennyt hänestä mitään, olimme puhuneet toisillemme vain muutaman sanan meluisassa baarissa, mutta olin silti valmis tekemään vaikka mitä saadakseni jutun etenemään. Lopulta annoin olla, mutta vieläkin juttu mietityttää.

Tulin siihen tulokseen että kyseessä on tavallaan klassinen kunnon mies vastaan renttu-asetelma. Kiltin ja huomaavaisen miehen kanssa oleminen on helppoa, vaivatonta ja turvallista mutta todella tylsää, sillä jännitys puuttuu kokonaan. Jos kaiken saa alusta asti hopeatarjottimella ilman mitään vaivannäköä ei mielenkiintoni pysy kovin kauaa yllä. Sen sijaan hieman vaikeasti tavoiteltavat tyypit ovat jo lähtökohtaisesti paljon kiinnostavampia, sillä heidän valloittamisekseen täytyy tehdä töitä. On todella palkitsevaa kun jätkä vihdoin syttyy pitkän lämmittelyn jälkeen ja kiinnostus on odottelun aikana kasvanut sen verran että suhteessa riittää kipinää pitkään. Näiden miesten kanssa ongelmana saattaa olla vain se, että heidän näkökulmastaan suhde saattaa olla tylsä ja kiinnostus lopahtaa heidän osaltaan.

Ihminen on saalistaja ja kun ruokaa ei tarvitse saalistaa nyt saalistetaan sitten jotakin muuta. Se mielletään usein player-miesten hommaksi, mutta kyllä tytötkin tykkäävät saalistaa. Omalla kohdallani ainakin saalistus ilmenee ehkä hieman eri tavalla: esimerkiksi baareissa harvemmin teen itse aloitteita vaan aloitan homman silmäpelillä ja muulla pienellä huomion kiinnittämisellä ja saalis on kiikissä tullessaan luokseni ja luullessaan olevansa itse suuri saalistaja. Tinderin ihmemaailmassa saalis houkutellaan ansaan antamalla vihjeitä joiden perusteella jätkä tekee aloitteen, esimerkiksi ehdottaa numeroiden vaihtamista tai pyytää ulos. Parasta on kun pitkäjänteisen vihjeiden viljelemisen jälkeen saa mitä haluaa sitä varsinaisesti itse pyytämättä, mutta jos se vihjailu jää puuttumaan on tuloksena se kiva mies joka ei tarjoa mitään haastetta. Esimerkki; jätkä lähettää suloisen viestin. Jos kyseessä on jätkä jonka tunteista en ole vielä ihan varma tai jonka kanssa ei olla aikaisemmin puhuttu hempeitä juttuja, tekee mieli heittää viisitoista kärrynpyörää ja pari flikkiä päälle, mutta jos tyyppi on joku jonka itse ajattelee olevan vain "ihan kiva" tekee mieli suorittaa iloisten hyppelyiden sijaan lähinnä kolmiloikan ja seiväshypyn yhdistelmäharppauksia kauemmaksi kyseisestä tyypistä.

Tämä on toki todella kärjistettyä: en ajattele miehiä  "saaliina" tai kohtele heitä tunteettomasti, enkä varsinkaan kuvittele heidän olevan tahdottomia objekteja joita on helppo manipuloida tekemään mitä haluan. Ilmiö oli vain helpompi pukea sanoiksi näin, sillä tämän tajuaminen on pistänyt miettimään uusiksi kaikki viimeaikaiset suhteeni. Miltei joka ikisessä on loppupeleissä ollut kyse samasta asiasta: joko minua on tylsistyttänyt jännityksen puute tai sitten en saa mielestäni miestä joka "pääsi karkuun". Miten tästä yhtälöstä sitten koskaan saa toimivaa suhdetta aikaiseksi ? Uskoisin, että ratkaisu on jännittävässä alussa josta riittää kipinää pitkäksi aikaa suhteen vakiinnuttua. Tarvitaan siis suhde, joka alkaa pienellä saalistuksella ja sopivalla määrällä jännitystä, riskinottoa ja ehkä jopa pieniä pettymyksiä. Sitten kun lopulta juttu ratkeaa ja siirtyy vakiintuneempaan vaiheeseen, on kiinnostus vain kasvanut odotellessa ja se kestääkin pidempään. Perustan tähän näkemykseen myös aikaisemmat väitteeni hitaasti etenemisen tärkeydestä: jos heti työnnetään nenän eteen tarjottimella kaikki mahdollinen se tuntuu ehkä aluksi ihanalta mutta saattaa kyllästyttää nopeasti. Kun haluamiaan asioita joutuu hieman odottamaan tai nähdä vaivaa niiden saamisen eteen, niiden saavuttaminen tuntuu lopulta monin verroin paremmalta. 

Ei kommentteja: