keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Puoliso, pallo jalassa, ehdonalaisvalvoja?

En tajua ihmisiä, jotka kysyvät joka asiaan lupaa kumppaniltaan tai jättävät asioita tekemättä ettei puoliso suuttuisi. Vielä vähemmän tajuan niitä ihmisiä, jotka vahtaavat puolisoidensa tekemisiä ja vaativat sitä luvan kysymistä joka käänteessä. Tiedättekö, pitää lähteä baarista aikaisemmin kotiin ettei se puoliso suutu tai piilotella uusia kenkiä ettei puoliso huomaa ja suutu.



Parisuhde tarkoittaa näin rankalla kädellä yleistäen sitä, että ollaan sitouduttu olemaan vain sen oman puolison kanssa eli tehdä seksuaalisia tekoja muiden kanssa. Näin ollen suhteen osapuolillani on mielestäni oikeus kontrolloida vain toistensa seksielämää, eli he voivat vaatia toisiltaan pidättäytymistä seksistä tai siihen viittaavista asioista muiden ihmisten kanssa. Lisäksi suhteen osapuolilla pitäisi olla ainakin neuvotteluvaltaa sellaisissa asioissa, jotka vaikuttavat suhteen tulevaisuuteen, kuten esimerkiksi jos toinen päättää muuttaa asumaan toiselle puolelle maailmaa. Mutta siihen se sitten jääkin. Parisuhteessa sillä toisella ei ole mitään oikeutta laatia toiselle esimerkiksi kotiintuloaikoja tai päättämään kenen kanssa puoliso saa pitää yhteyttä ja kenen kanssa ei. Puhumattakaan siitä, että ruvettaisiin kontrolloimaan vaikkapa toisen pukeutumista, syömistä tai rahankäyttöä.




Vähän aikaa sitten olin juhlissa, joista yksi jätkä lähti kymmenen jälkeen kotiin saatuaan tyttöystävältään vihaisen puhelun. Oli kuulemma liian myöhä olla ulkona. Eräs tuttuni taas joutui piilottelemaan uusia vaatteitaan jotta hänen silloinen poikaystävänsä ei löytäisi niitä ja suuttuisi. Ja eräs kaverini joutui lopettamaan yhteydenpidon lähes jokaiseen naispuoliseen ystäväänsä, koska hänen tyttöystävänsä vaati sitä. Jotenkin itselleni tulee tälläisistä tapauksista sellainen fiilis, että ovatko nuo ihmiset suhteissaan oikeasti onnellisia? Mistä kumpuaa tuollainen hirveä tarve vahtia sitä toista, onko se vaan jotain epävarmuutta omasta itsestä tai luottamuksen puutetta toiseen? Ja miten ihmeessä nämä esimerkkitapaukset sietävät tuollaista? Eikö heitä ahdista?



Jos minä seurustelisin, se muuttaisi elämässäni tasan yhden asian: en enää harrastaisi seksiä muiden kuin poikaystäväni kanssa. Kävisin silti ulkona kavereideni kanssa ja pitäisin hauskaa samalla tavalla kuin ennenkin enkä lähtisi kymmeneltä kotiin. Käyttäisin rahani niin kuin itse haluaisin ja hengaisin kaverijätkieni kanssa kuten ennenkin. Enkä kokisi olevani tilivelvollinen jokaisesta liikkeestäni tai vaatisi raportointia myöskään puolisoltani.

Ei kommentteja: