En viitsi edes lähteä sille linjalle, että lähtisin avautumaan monta viikkoa kestäneestä seksipulastani. Olen oikeastaan jo seonnut laskuissa kuinka kauan tätä onkaan kestänyt, joka tapauksessa ihan liian kauan. Salakavalasti yritän kompensoida kiimaista oloa esimerkiksi ruualla ja muilla jutuilla, mutta eipä siitä hirveästi apua ole ollut. Ja seksin lisäksi kaipaan kovasti läheisyyttä: anteeksi siis vain kovasti kavereilleni, joita olen halaillut ehkä tavallista enemmän viime aikoina! Eilen halailin koko päivän mummoani, mummo oli siitä kyllä tosi iloinen, mutta rupesin jo hieman nauramaan itselleni ja läheisyydenkaipuulleni. Tämä alkaa olla jo aika hälyttävää.
Tämä kuva on blogin virallinen symboli puutteessa olemiselle. Se esiintyi ensimmäisen kerran viime syksynä kirjoittamassani postauksessa, jonka voit käydä lukemassa tästä.
No ei, tiedän ettei vika ole minussa, vaan tässä on nyt vaan ollut vähän huonoa tuuria matkassa. Ei tässä kuitenkaan niin huonosti asiat sentään ole, ettei yksikään mies maailmassa minusta enää syttyisi. Surkeita fiiliksiäni paransi huomattavasti se, kun torstaina eräissä bileissä tapaamani jätkä kehui minua kauniiksi. Hän oli kylläkin varattu, mutta se ei mitenkään vähentänyt kauniiden sanojen arvoa. Ja kyllähän niissä bileissä miehiä pyöri ympärilläni vaikka kuinka ja paljon, yksikään ei vaan ollut sellainen johon olisin koskenut pitkällä kepilläkään. Niin paha tilanne ei sentään ole, että kelpuuttaisin minkä tahansa käppänän, vaan kyllä se taso säilyy edelleen samalla korkeudella kuin ennenkin. Eikä noissa(kaan) bileissä nyt vaan sattunut olemaan yhtäkään sellaista jätkää, jossa olisin nähnyt mitään potentiaalia.
Ei tässä kai auta kuin pitää lippua korkealla ja keskittyä aktiivisesti kaikkiin muihin juttuihin, kuten kouluun ja töihin. Tälläisillä jutuilla on taipumus tapahtua silloin kun sitä vähiten odottaa, joten tuskimpa tilanne paranee ainakaan sillä, että kuumeisesti odotan jotakin tapahtuvaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti