Tahtoisin vain treffeille

Havahduin hetki sitten siihen, että nyt eletään jo heinäkuun loppupuolta. Ja kaikki suuret suunnitelmani ihanasta kesäromantiikasta ovat menneet niin maan perusteellisesti mönkään. Viime päivinä olenkin siis pohtinut jälleen kerran suurta ikuisuuskysymystä: miksi kaikki juttuni menevät aina pieleen?

Viimeisin sellainen "kunnon juttuni", eli sellainen vähän säännöllisempi tapailusuhde, loppui tuossa helmikuun tienoilla. Sen jälkeen ei ole ollut muuta kuin jotain satunnaisia säätöjä, joiden taso ei ole ollut erityisen kehuttava. Paljon on ollut myös sellaisia ihan lupaavalta vaikuttavia tyyppejä, joiden kanssa on ollut ilmassa vaikka mitä, mutta juttu ei vaan lähtenyt etenemään mihinkään. Tälläkin hetkellä on vähän sellainen tilanne, että on jätkiä joiden kanssa jotain periaatteessa voisi ehkä joskus tapahtua, vaan ei ole vielä oikein tapahtunut ja jos vielä kovin kauan joudun odottelemaan että tapahtuuko vai eikö, ollaankin kohta jo kesässä 2017. Toki on elämää kesäkuukausien jälkeenkin, mutta silloin alkaa taas arki ja työt ja kouluhommat, eikä aikaa heilastelulle riitä samalla tavalla kuin nyt lomaillessa. Tuntuu, että paras aika vuodesta menee ihan hukkaan tällä tavalla yksin möllöttäessä.

Viime kesä oli parempi romantiikan suhteen. Olisipa joku jonka kanssa syödä mansikoita ja juoda viinaa kalliolla!

Tapahtumat ihmissuhderintamalla kesän aikana voisi kohdallani tiivistää aika helposti parilla sanalla: paljon puhetta, olemattoman vähän toimintaa. Varsinkin viikonloppuisin puhelimeni laulaa koko ajan ja viestiä tulee niin bileissä tapaamiltani miehiltä kuin vanhoilta hoidoiltakin ja vähän kaikilta siltä väliltä. Mikään ei kuitenkaan ikinä johda mihinkään, kaikki jäätyy pelkkään viestittelyyn eikä livetoiminnasta ole tietoakaan. Yhdenkin jätkän kanssa yritettiin nähdä melkein viikko putkeen joka päivä, mutta aina meni joku pieleen, väsytti tai matkakortti jäi kotiin ja ties mitä kaikkea. Yhden toisen kanssa taas juteltiin pitkään vaikka ja mitä, nähtiin kerran ja juteltiin vähän lisää, ja sitten tyyppi yhtäkkiä katosi jonnekin. Tätä ihmeellistä säätämistä on jatkunut jo niin pitkään, että en voi olla miettimättä mikä minussa on oikein vikana: onko minussa joku lähetin, josta virtaa miehiä karkottavia viboja vai mikä siinä oikein on, että kaikki jutut loppuvat jo ennen kuin ehtivät edes alkaa?

Tässä ei ole oikeastaan edes kyse seksistä tai sen puutteesta. Tahtoisin vain ulos jonkun kanssa, treffeille. Tai vaikka katsella yhdessä telkkaria ja nukkua vierekkäin, tai vaikka istua jossain puistossa tuhoamassa viinipulloa kahdestaan tai mennä uimaan keskellä yötä. Toki se seksikin maistuisi, jonkun sellaisen tyypin kanssa, josta välittäisin sen verran että haluaisin pistää parastani hänen vuokseen. Olisi kivaa tuntea edes sellainen pienen pieni ihastumista muistuttava tunteen pilkahdus, kun siitä on niin hirveän kauan kun viimeksi olen edes vähän tykännyt jostakusta.

Se tunne kun kavereilla on seurustelukumppanien kuvat puhelimen taustakuvana ja sulla on vesimelonin pala. Ei hirveästi lohduta että se on sydämen muotoinen..

Olisiko liikaa vaadittu, että näitä viimeisiä kesäpäiviä ilostuttamassa olisi joku kiva ja ihana mies, joka viestittelyn lisäksi haluaisi myös nähdä joskus? Joku sellainen, joka haluaisi tehdä muutakin kuin tulla luokseni bileillan jälkeen voimaan huonosti? Joka muistaisi ottaa matkakortin mukaan kun lähtee töihin? Vähän tuntuu, että on..