keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Täti Punainen kylässä - Pari menkkatarinaa

Varoitus: Jos veri ällöttää etkä kestä elämän tosiasioita, skippaa suosiolla.

Heräsin viime sunnuntaiaamuna kummalliseen oloon. Olimme juhlineet kavereideni kanssa synttäreitäni edellisenä yönä, joten siinä ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, että olo tuntui tavallista kurjemmalta. Mutta se ei tuntunut perus darralta, siinä oli jotain muutakin. Makasin hetken paikallani ja kuulostelin kroppaani. Vatsa tuntui turvonneelta ja vähän kipeältäkin. Sitten tunsin, kuinka jotain lämmintä valahti pikkareihini. Pomppasin sängystä ylös, ja vaikka päässäni heitti ja olo oli hutera kuin laholla heinäseipäällä, kipitin pikavauhtia vessaan. Istuin pöntölle ja nä

in, että pikkareihin oli ilmestynyt pienenpieni punainen pisara. Jes, naisena olemisen paras osa se siellä taas muistutteli itsestään, ja vieläpä mukavasti kolmisen päivää etuajassa!


Tänä aamuna taas aloitin aamuni tavalliseen tapaan selaamalla Facebookia sängyssä, ja törmäsin juttuun kuukautisaktivismista ja ensimmäisestä suomenkielisestä kuukautistietokirjasta. Kirjan nimi on NE - Kuukautiskirja ja sen ovat kirjoittaneet Rosa Meriläinen ja Sanna Seiko Salo, ja sen tarkoituksena on "karnevalisoida" kuukautisia ja purkaa kuukautisiin liittyvää häpeää. Jutun mukaan kirjassa muun muassa kannustetaan naisia jakamaan omia rehellisen verisiä tarinoitaan kuukautisista, jotta aiheesta puhuminen normalisoituisi ja menkat lakkaisivat olemasta tabu.

Omat kuukautiseni alkoivat ollessani 10-vuotias. Pikkuinen neljäsluokkalainen, niin pieni että koko juttu tuli minulle shokkiyllätyksenä, vaikka toki olinkin menkoista jotain joskus kuullut. Kun sitten ensi kerran huomasin pikkareissa sen punaisen pisaran, en edes tajunnut mistä on kyse ennen kuin äitini sitten riemastui löytäessään pikkarini pyykkikorista ja tuli onnittelemaan. Kiusaannuin äidin onnellisuudesta tosi paljon ja olisin vaan halunnut olla ajattelematta koko asiaa, olin henkisesti vielä ihan lapsi eikä tuollainen aikuisten maailmaan liittyvä asia tuntunut mukavalta. Hävetti, enkä voinut puhua kenellekään, koska kavereilleni menkat olivat vasta joku etäinen tulevaisuudessa tapahtuva juttu, jolle vähän hihiteltiin. Ei ollut erityisen hauskaa kärvistellä koulussa hirveissä kivuissa kehtaamatta sanoa kenellekään mitään, tai keksiä jotain tekosyitä päänsärystä. Muutaman vuoden päästä ala-asteen lopussa ja yläasteella lakkasin toki olemasta yksin ongelmani kanssa, mutta en edelleenkään osannut tai kehdannut puhua menkoista kenellekään ja keksin tekosyitä jopa parhaalle kaverilleni, kun jouduin joskus lähtemään kesken tunnin hakemaan terkkarilta särkylääkettä kramppeihini. En voinut kuvitellakaan esimerkiksi pyytäväni keneltäkään sidettä tai tamponia lainaan, vaan jos sellaisia ei menkkojen alkaessa ollut saatavilla, pyörittelin vessapaperista pikkareideni haarakiilan ympärille hätäsiteen. Sen niksin luin jostain lehdestä, olisiko ollut Demi tai joku muu vastaava, ja se on pelastanut monta täpärää tilannetta, koska en vielä tähänkään päivään mennessä ole oppinut kantamaan menkkavarusteita mukanani.



Noloin menkkoihin liittyvä tapaus sattui kerran lukioaikoinani ollessani ehkä 16- tai 17-vuotias. Istuin tekemässä ruotsin koetta, kun yhtäkkiä tunsin sen tutun lämpimän lorahduksen housuissani. Koetta oli vielä puolet tekemättä, eikä luokasta saanut poistua ennen kuin se oli tehty, joten ei auttanut muu kuin jännittää kaikki lantionpohjan lihakset niin tilttiin, ettei verta pääsisi valumaan ulos, ja yrittää tehdä koe loppuun mahdollisimman nopeasti. Tunnollisesti vastasin kaikkiin kysymyksiin ja kun koe oli valmis, nousin tuoliltani ylös viedäkseni kokeen opettajalle. Heti noustessani kuitenkin huomasin, että veri oli valunut housujeni läpi tuolille ja se erottui selkeästi vaalean tuolin pinnasta. Menin sekunniksi paniikkiin ja olisin halunnut vajota maan alle häpeästä, mutta kaikkien huomio oli kohdistunut koepapereihin eikä kukaan ollut huomannut mitään. Niinpä sitten seivasin tilanteen tyylikkäästi pyyhkäisemällä muka pyyhekumin roskat tuolilta lattialle ja samalla sain pyyhkäistyä pienen veritahran hupparini hihaan. Sitten sidoin hupparin vyötäisilleni (toinen hyvä menkkakikka, jolla saa peitettyä housuihin ilmestyneen tahran), palautin kokeen ja marssin tyytyväisenä luokasta ulos. Loppu hyvin, kaikki hyvin, ja kokeestakin tuli muistaakseni ihan hyvä arvosana.




Oikeanlaisilla varusteilla menkkailu on mielestäni nykyään ihan siedettävää, mutta en voi väittää nauttivani niistä kivuista, jotka ovat välillä suorastaan lamauttavan kovat. Esimerkiksi juuri viime sunnuntaina kokemani oudot tuntemukset, jotka enteilivät verenvuodon alkamista, olivat vasta pikkuinen alkusoitto sille repivälle tuskalle, jota koin seuraavat pari tuntia. Heti menkkojen alkamisen huomattuani otin välittömästi kaksi 400mg:n särkylääketablettia, mutta siitä huolimatta en pystynyt seuraavaan kahteen tuntiin tekemään juuri muuta kuin makaamaan sängyssä mahallani, vikisemään ja puristamaan poikaystävääni kädestä. Kivut jatkuivat parin päivän ajan lievempinä mutta kuitenkin niin, että heräilin keskellä yötä ottamaan särkylääkettä jotta pystyisin nukkumaan. Usein muutama päivä menkkojen loppumisen jälkeen tulee vielä jälkimuistutuksena päänsärky, joka parhaimmillaan yltyy migreeniksi asti. Onneksi kaikki eivät joudu kärsimään yhtä pahoista kivuista kuin minä, vaikka eipä se kovin harvinaistakaan taida olla. Kuitenkin ne, jotka eivät kuukautiskivuista ole koskaan joutuneet kärsimään, eivät välttämättä ymmärrä kuinka pahoiksi ne voivat pahimmillaan äityä. Olen kuullut monen miehen vähättelevän kuukautiskipuja ja epäilevän naisten jopa teeskentelevän kipua erinäisistä syistä, joten minusta olisi todella tärkeää puhua asiasta ääneen. Toki aina löytyy niitä ihmisiä, joiden mielestä vasta keuhkokuume tai irronnut raaja ovat hyviä syitä olla töistä pois, mutta onneksi omalla työpaikallani suhtauduttiin erittäin ymmärtäväisesti kun jouduin viime sunnuntaina ilmoittamaan etten pääsisi töihin sinä päivänä tulemaan.





Kuukautisista puhuminen ja asiallisen tiedon levittäminen kuukautisista on tärkeää myös siksi, että menkat ovat monen miehen mielestä aika mystinen asia. Moni jätkä ajattelee menkkoja pelkkänä mahdollisena esteenä seksille: toisten mielestä veri on ällöttävää, toisia ei teurastamomeininki haittaa, mutta juuri kukaan ei ole tullut ajatelleeksi sitä, mitä nainen ajattelee seksistä kuukautisten aikana. Itse en ainakaan ensimmäisinä vuotopäivinä juuri välitä seksistä, koska hirveät kivut ja turvonnut maha latistavat seksihalut aika tehokkaasti, eikä joka puolelle lentävä veri kauheasti auta asiaa. Välillä ärsyynnyn myös siihen, kuinka miehet heittävät läppää menkkamonstereista ja siitä, että naisista tulisi kuukautisten aikana jotenkin kiukkuisempia kuin tavallisesti. Yrittäkääpä itse hymyillä ja nauttia elämästä kun tuntuu kuin mahaa lävistettäisiin sisäpuolelta samurai-miekoilla ja turpoaa kipeäksi palloksi, ja lisäksi joutuu koko ajan vahtimaan ettet tahri vaatteitasi vereen ja juoksemaan vessassa vaihtamassa tamponia tai tyhjentämässä kuukuppia. Hieman ärsytti myös poikaystäväni suhtautuminen menkkoihini silloin kun niistä ensi kerran kärsin suhteemme aikana, vaikka hän oli toisaalta samanaikaisesti myös kovin suloinen. Hänestä tuli nimittäin niin kovin huomaavainen ja huolehtivainen, varmisteli että olen kunnossa ja ajatteli ilmeisesti, että viettäisin menkkapäiväni kipulääkehuuruissa jäätelöä ja suklaata syöden ja rakkaushömpälle itkeskellen. On toki paljon parempi, jos miehet suhtautuvat naisiinsa huomaavaisesti kuukautisten aikana ja ymmärtävät vaikkapa sellaisia herkuttelumielihaluja joita menkkojen aikana saattaa ilmetä, mutta tavallaan sellainen huomioiminen ja hemmottelu tuntuu myös vähän alentavalta. Vähän niin kuin mies ajattelisi naistaan pienenä lapsena, huolenpitoa kaipaavana olentona, eikä itsenäisenä ja täysivaltaisena ihmisenä. Eivät menkat nimittäin ainakaan omalla kohdallani estä tekemästä mitään, pahimpina vuotopäivinä en viitsi hirveästi panna tai käydä uimassa tai välttämättä sovittaa bikineitä turvonneen mahan kanssa, mutta siinäpä se. Poikkeuksena tietty ne viime sunnuntain kaltaiset tilanteet, joissa kykenen lähinnä makaamaan ja vaikeroimaan. Silloin ei kyllä haitannut yhtään, että poikaystäväni piti minusta huolta, silitteli ja laittoi sohvalle makaamaan ja siivosi puolestani synttärijuhlien sotkut.

Voi olla, että täytyy jossain vaiheessa lukaista tuo NE - Kuukautiskirja. On aina hyvä, kun Suomessa tehdään jotain tällaista tasa-arvoa lisäävää ja yhdistetään siihen mukaan huumori. Sillä jos pissakakkahuumori toimii, miksi ei myös menkkahuumori?

Ei kommentteja: