perjantai 12. toukokuuta 2017

Mitä jos en voi koskaan saada lapsia?

Viime viikolla yksi entinen luokkakaverini kertoi Facebookissa olevansa raskaana. Vauvauutisissa ei sinänsä ole mitään uutta, sosiaalinen mediani on ollut niitä tulvillaan jo useamman vuoden ajan. Uutta oli ehkä se, minkälaisen tunteen tuttavani päivitys minussa herätti. Aikaisemmin olen suhtautunut näkemiini vauvapäivityksiin aika neutraalisti, lähinnä kiinnostuneesti että ahaa, tuosta ja tuostakin tulee nyt sitten vanhempi, mielenkiintoista. Sisälläni on ehkä läikähtänyt joku pieni tuntemus siitä, että jonakin päivänä tahdon samaa. Mutta nyt tämän päivityksen lukiessani tunsin kateutta ja pientä paniikkiakin siitä, etten ole itse samassa tilanteessa.

Jostain syystä usein käy niin, että kun pyörittelen mielessäni jotain teemaa tänne blogiin kirjoitettavaksi, siitä tulee yhtäkkiä ympärillänikin tosi ajankohtainen ja siihen liittyvää asiaa tuntuu tulevan joka tuutista. Osittain se johtuu varmaan siitä, että kun jotain miettii tai haluaa, siihen liittyviin asioihin kiinnittää tavallista enemmän huomiota. Tällä kertaa osuin kyllä kuitenkin harvinaisen hyvin ajan hermolle näiden lisääntymis- ja lapsettomuusmietteideni kanssa. Sekä uusimmassa Cosmossa että uusimmassa Trendissä on artikkelit lapsettomuudesta, ja siitä kirjoitti hiljattain kiinnostavan kolumnin myös Hesarin toimittaja Annamari Sipilä. Sipilän teksti on poikinut myös useita vastineita mielipidepalstalle ja herättänyt runsaasti keskustelua lapsettomuuden eri näkökulmista. Kaiken huipuksi huomasin, että äitienpäivää edeltävänä lauantaina, eli huomenna, vietetään Lapsettomien Lauantaita. Sen järjestää Lapsettomien yhdistys Simpukka ry, ja ilmeisesti heillä on ollut koko tämän viikon käynnissä Simpukka-viikko, jonka aikana on järjestetty erilaisia lapsettomuuteen liittyviä tapahtumia.




Uusimman Cosmon artikkeli käsitteli vapaaehtoista lapsettomuutta. Se on nykypäivänä yhä yleisempi valinta, mutta sitä jostain syystä ihmetellään yhä kovasti. Sitä jotenkin oletetaan, että kaikki haluavat lapsia, ja vapaaehtoisesti lapsettomaksi jättäytyviä syyllistetään ja pidetään itsekkäinä. Kaikkein törkeintä minusta on se, että työelämässä lapsettomien harteille sysätään enemmän työtaakkaa kuin niiden, joilla on lapsia. En ymmärrä, miten joillekin ei mene jakeluun se, ettei kaikkien tarvitse haluta samoja asioita.



Uusimmassa Trendissä näkökulmana oli se, kun lapsettomuus ei ole oma valinta. Se tunne, kun tuntuu että kaikki muut ympärillä vaan lisääntyvät, mutta itse ei. Sen tunteen minä koin nähdessäni tuttavani raskauspäivityksen. Omalla kohdallani kyse on toki ihan eri asiasta kuin niillä naisilla, joita Trendin juttuun oli haastateltu. He olivat jo lähempänä neljääkymppiä, ja negatiivisia raskaustestejä ja keskenmenoja oli takana jo useampia. Heidän kohtalonsa on yksi suurimmista peloistani. Asia on useimmiten helppo sulkea pois mielestä, sillä olen varsin tyytyväinen tämänhetkiseen vapaaseen elämääni ilman lapsia enkä pode mitään akuuttia vauvakuumetta, mutta kaikki somen raskauspäivitykset, varsinkin ikätovereideni tekemät, saavat pelon nostamaan päätään. Mitä jos koskaan ei tule minun vuoroni postata Facebookiin ultrakuvaa ja jotain imelää aforismia tai lässynlää lorunpätkää pikkujalkojen tepsutuksesta? Vihaan kyllä mietelauseita, niin ehkä jollain coolimmalla ja enemmän omalta tuntuvalla tavalla ilmoittaisin raskausuutisen. Mutta turha suunnitella mitään hauskaa tapaa ilmoittaa suuri uutinen, jos sitä vauvaa ei koskaan kuulu. Ja se ajatus ahdistaa minua välillä aivan järjettömän paljon.

Viime aikoina minusta on tuntunut tosi vahvasti siltä, että kropassani on jotain pielessä enkä varmaan ikinä pysty tulemaan raskaaksi. Eipä sillä että olisin koskaan varsinaisesti yrittänytkään, enemmänkin yrittänyt toki ehkäistä sitä raskaaksi tulemista, mutta pakko myöntää, etten ole aina ehkäisyn kanssa sieltä tarkimmasta päästä. Monet monituiset kerrat olen kuumotellut olevani raskaana, joskus niinkin paljon, että kuukautisenikin myöhästyivät sen pelkän jännittämisen takia viikon. Raskaustestejäkin olen tehnyt ja odottanut ajastimen kanssa uskaltamatta katsoa testitikkuun ennen ajastimen soimista. Aina raskautta pelätessäni olen tiedostanut vahvasti sen, ettei elämäntilanteeni ole ollut sopiva lapsen hankkimista ajatellen. Siitä huolimatta aina siihen pelkoon on sisältynyt pikkuinen toivonkipinä. Se on varsinaista lapsenkaipuuta enemmän ollut kaipuuta saada varmistus siihen, että minussa ei ole vikaa ja pystyn tulemaan raskaaksi. Mutta niin ei ole koskaan käynyt. Ja niitä "vahinkoja", jotka olisivat voineet raskauteen johtaa, on ollut jo sen verran, että olen alkanut tosissani epäilemään omaa hedelmällisyyttäni. Poikaystäväni on ihmetellyt moneen otteeseen, kuinka voin suhtautua niin tyynesti vaikkapa rikki menneeseen kondomiin tai muutamaan sellaiseen kertaan, kun yksinkertaisesti olimme liian kiimaisia ajattelemaankaan ehkäisyä. En vaan yksinkertaisesti usko enää siihen, että tuollaisilla vahingoilla olisi jotain seurauksia.




Tuttavani raskauspäivitys sai minussa liikkelle monenlaisia tunteita. Tuli kateus, paniikki ja lopulta määrätietoisuus siitä, että rupean tekemään tälle asialle jotain. Jo jonkin aikaa olen kärsinyt aikaisempaa kovemmista kuukautiskivuista ja menkkani ovat muutenkin muuttuneet erilaisiksi kuin mitä ne olivat aikaisemmin, ja muutokset ovat saaneet minut epäilemään endometrioosia. Endometrioosi on tila, jossa kohdun limakalvoa on ikään kuin "väärissä paikoissa", ja se aiheuttaa noin puolella sitä sairastavista lapsettomuutta. Haluaisin päästä tutkittavaksi ja poissulkea endometrioosin mahdollisuuden, tai sitten vaihtoehtoisesti opetella elämään sen kanssa. Pahintahan tässä on nimittäin juuri se epätietoisuus, kun sitä pelkää, mutta ei oikeasti tiedä onko sille pelolle mitään aihetta. Kun ei minulla varsinaisesti ole niin kiire sen itse lastenhankinnan kanssa, vaan enemmänkin pelottaa, että huononnan mahdollisuuksiani saada lapsi sitten joskus jos odottelen toimeen ryhtymistä kovin kauan. Niin ehkä sitä paniikkia saisi lievennettyä sillä, että tietäisi oikeasti missä mennään.

Kaikesta huolimatta tahdon onnitella entistä luokkakaveriani hänen raskautensa ansiosta, ja samoin myös kaikkia muita Facebook-kavereitani ja muita tuttujani, jotka ovat tulossa äideiksi tai isiksi. Olen iloinen teidän puolestanne, vaikka vähän kadehdinkin teitä. Ja niille, joilla ei lapsosia (vielä) ole, otetaan kaikki irti Lapsettomien Lauantaista!

Lapsettomien yhdistys Simpukka

Ei kommentteja: