maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulukalenteri 2015: Luukku 7

Olen ehkä vähän eriskummallinen tytöksi, mutta en erityisemmin välitä romanttisista elokuvista. Sellainen elämää suurempi rakkaus on jotenkin vähän epäuskottavaa ja vaikka romanttiset komediat ovat joskus ihan hauskoja, välillä ärsyttää kun leffan loppuratkaisu on selvillä noin viisi minuuttia elokuvan alun jälkeen. Silloin tällöin tulee kuitenkin rakkauselokuviakin katseltua ja niissä viehätyn erityisesti siitä, jos päähenkilö ja juoni ovat tarpeeksi realistisia jotta niihin pystyy aidosti samastumaan. Päivän joulukalenteriluukussa on tänään satunnaisjärjestyksessä seitsemäntoista elokuvaa ja yksi tv-sarja, joissa on keskiössä mielestäni kiinnostava ihmissuhde.









7. Amelie


9. Juno










17. What if


Kyllähän näistäkin aika moni päättyy siihen ihanaan Happily ever after-suudelmaan, mutta eivät sentään kaikki. Oma lempparini näistä on erityisesti tuo 500 Days of Summer, se on samaan aikaan hulvattoman hauska ja tosi syvältä riipaiseva. Myös ylempänä listassa oleva Trainwreck on suosikkejani, sillä sen päähenkilö muistuttaa minua niin paljon että kaverinikin ovat sanoneet "eikö sulle ole käynyt joskus noin" joistain leffan kohtauksista. Pitäisiköhän tehdä omasta elämästänikin leffa?

Ei kommentteja: