tiistai 6. kesäkuuta 2017

Mikä on seksikästä?

Seksikkyys on hankala käsite, koska se voi tarkoittaa aika erilaisia asioita eri ihmisille. Toiselle seksikäs on toiselle yäk ja päinvastoin. 

Jos minun pitäisi selittää vaikkapa Aliaksessa sana seksikäs, niin lähtisin varmaan hakemaan sitä jostain paljaan pinnan ja alusvaatekuvien ynnä muun vastaavan kautta. Ensimmäinen mielikuva seksikkäästä asusta on joku vesirajamekko ja killerikorkkarit. Hassua sinänsä, koska ei sellainen ole minusta erityisen seksikästä.

Ihmisestä tekee ulkoisten ominaisuuksien lisäksi seksikkään se, miten hän itsensä kantaa. Että ei kulje otsa rypyssä ja hartiat luimussa vaan ryhdikkäästi ja itsevarmasti. Olemuksessa pitää lisäksi olla tietynlaista tyylikkyyttä ja cooliutta. Seksikkyyteen ei välttämättä edes vaadita sitä, että olisi ulkonäöltään toista miellyttävän näköinen. Olen monesti ajatellut joistain ihmisistä, että ymmärrän miksi joku tuntee heitä kohtaan vetoa, vaikka en itse tuntisikaan. Se on se olemus. Se toimii.




Seksikäs pukeutuminen ei mielestäni tarkoita sitä, että sonnustautuu lateksipukuun tai mahdollisimman paljastaviin vaatteisiin. Innostun enemmän hillitystä ja tyylikkäästä seksikkyydestä, joka perustuu siihen, että jätetään jotain myös arvailuiden varaan. Käytännössä toteutan sitä niin, että lyhyen hameen kanssa puetaan peittävä yläosa, ja toisinpäin. Joskus tissivakoa ja kireitä housuja seksikkäämpää voi olla esimerkiksi paljaaksi jätetyt ranteet, solisluut tai pieni kaistale vatsaa. Jos paljastaa kaiken kerralla, eli kulkee tissit tiskissä ja hameenhelma vesirajaa hipoen, vaikutelma on mielestäni lähinnä halpa ja mauton. Pelaan itse mielummin sillä seksikkäällä, itsevarmalla olemuksella ja hyvän maun rajoissa toteutetulla paljastelulla.

Omana itsenään oleminen on varmasti paras mahdollinen tapa olla seksikäs. Jos nyt kuitenkin haluaa sen lisäksi pari vinkkiä, niin tässä pienet listat seksikkäistä jutuista ja semmoisista asioista, jota kannattaa ehkä seksikästä vaikutelmaa toivoessa vältellä. Jotkut alla luetelluista ovat toki vain minun henkilökohtaisia mielipiteitäni, mutta suuri osa varmasti melko yleispäteviäkin asioita.

Seksikästä on..

  • puhtaus ja hyväntuoksuisuus
  • luonnollisuus
  • älykkyys, mutta ei välttämättä sellainen solubiologi-tyyppinen, vaan perus fiksuus, yleissivistys, osaa perustella mielipiteensä yms
  • hyvät käytöstavat
  • mustat vaatteet – toimii aina
  • laadukkaat alusvaatteet – todellakin toimii aina
  • naisilla/naisoletetuilla: choker-korut
  • miehillä/miesoletetuilla: lippis väärinpäin
  • pitkät ja solakat lihakset
  • määrätietoisuus: tietää ja osaa sanoa mitä haluaa, erityisesti sänkyosastolla
  • nilkoista käärityt housut (paitsi talvella)
  • se, kun makaa miehen vieressä ja se puristaa sisäreidestä <3


Seksikästä ei ole...

  • typeryys
  • liian paljastavat vaatteet
  • se, ettei pidä huolta itsestään
  • se, että pitää vähän liikaa huolta itsestään (= joka paikka täynnä silikonia ja pidennyksiä)
  • miesten kankaiset olkalaukut, tai sellaiset nahkaiset joissa on kankainen hihna
  • korkkarit, jos niillä ei osaa kävellä
  • jätkät, jotka treenaa salilla yläkroppaa päivittäin ja skippaa aina jalkapäivän
  • lävistykset naamassa
  • ralliautolakanat
  • yhdyssanavirheet ja muut peruskielioppimokat


Mikä teidän mielestänne on seksikästä? Tuleeko mieleen jotain lisäyksiä jompaan kumpaan listaan?

2 kommenttia:

Mimos kirjoitti...

Mielestäni lävistykset naamassa voi olla ihan äärettömän hotteja <3 mutta vain jos ne sopivat hyvin kasvonpiirteisiin ja tyyliin muutenkin ja jollei niitä ole koko naama täynnä. Eikä sellaiset oranssiksi aurinkopuuterilla huiskittu naama ja huulikoru toisella puolella, yök. Tai sitten näitä nykytrendin mukaisia feikkiseptumeita jotka ei muuten sovi välttämättä omaan tyyliin laisinkaan. Mut hyvällä maulla lävistetyt miehet, ahh <3

Larissa Aleksandra kirjoitti...

Mimos: Mulle tulee lävistyksistä mieleen ekana vaan sellaset emorokkarimiehet joilla on mustaks värjätty tukka, kajalia silmissä ja joku tosi ruma kulmalävistys :D mutta kyllähän ne toki voi olla ihan siistejä jos tosiaan sopii kasvonpiirteisiin.