Mitä jos rakkaasta on tullut pullukka?

Kehopositiivisuuden ei pitäisi olla pelkkä ulkonäköpaineidensa kanssa kamppailevien yksilöiden ajattelumalli, vaan ihan yleinen normi. On meinaan hankalaa pysyä positiivisena ja ajatella itsestään hyvää, jos ympäröivä maailma puskee aggressiivista läskivihaa ja käskee laihduttamaan. Erityisen vaikeaa kehopositiivisuus ja itsensä hyväksyminen on silloin, jos yllämainittuja asioita tekee oma kumppani.

Tämä on tavallaan vähän kaksipiippuinen juttu. Olisi tosi hyveellistä nyt sanoa, että jokaisen tulisi hyväksyä oma kumppaninsa sellaisena kuin hän on, kiloineen päivineen, eikä toisen ulkonäön enää pitäisi olla kynnyskysymys pitkissä parisuhteissa. Ymmärrykseni ei sellaisille ihmisille kyllä riitäkään, jotka painostavat kumppaniaan laihtumaan tai suorastaan uhkaavat erolla jos toisen paino ei tipu. Eilen kuulin, että jotkut tekevät suhteen alussa "lihomattomuussopimuksia", eli ihan sovitaan että kumpikin pitää itsensä timmissä kunnossa. Tällaiset tyypit tuntuvat pitävän lihomista suunnilleen yhtä pahana rikkomuksena kuin pettämistä. Vauva.fi ja muut keskustelupalstat tarjosivat rutkasti materiaalia näiden ihmisten ajatuksenjuoksusta, ja löysin myös joitain iltapäivälehtien juttuja joissa ihmiset valittivat kumppaneidensa lihomisesta. Joitain kommentteja lukiessani tunsin oikeasti suurta kuvotusta, ihmiset puhuvat kumppaneistaan ihan järkyttävän rumasti. Pahimmalta tuntui lukea, että jotkut ovat oikeasti laihduttaneet kumppaninsa uhkavaatimusten vuoksi. Kertoo minusta aika syvistä parisuhteen ongelmista, jos monen vuoden avioliitonkin jälkeen toisessa merkitsee eniten ulkonäkö, jonka muuttuessa aletaan uhkaamaan erolla, koska "en sitoutunut suhteeseen läskin kanssa".

Toisaalta sitten ymmärrän myös sen, että lihomisella saattaa olla vaikutusta siihen, kuinka viehättävältä näyttää kumppanin silmissä. Lihavuus ei ole mikään synonyymi rumalle ja epäviehättävälle, mutta jos ulkonäkö muuttuu suhteen aikana paljon, ei vaan ehkä ole kumppanin mielestä niin hyvännäköinen kuin suhteen alussa. Eivätkä kaikki ala kilojen kertyessä uhkailemaan erolla, koska toisen lihominen ei vaikuta rakkauteen, pelkästään seksihaluihin. Pitkissä suhteissa seksihalut voivat hiipua muutenkin, niin tuskimpa ne lisäkilot siinä halujen ylläpidossa mitenkään hyödyksi ovat, varsinkin kun lihominen voi monella tapaa vähentää myös sen kiloja kerryttäneen osapuolen halukkuutta. En siis halua alkaa kärkkäästi tuomitsemaan kaikkia kumppaninsa lihomisesta huolestuneita, vaikka uskonkin, etteivät ne ylimääräiset kilot ole välttämättä aina ainoa ongelma parin suhteessa ja seksielämässä.

Uskon, että useimpia ei niinkään häiritse ne kumppanin kertyneet kilot, vaan enemmän kaikki ne muut muutokset, jotka lihominen toisessa aiheuttaa. Saattaa tuntua, että toinen on kokonaan eri ihminen, jos on vaikka ennen ollut tosi aktiivinen ja yhtäkkiä vaan makaakin sohvalla syömässä sipsejä. Monella herää huoli kumppanin terveydestä: onko lihomisen taustalla esimerkiksi masennus tai joku muu sairaus, ja tuovatko kilot tullessaan esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksia. Monesti lihominen voi huonontaa kumppanin itsetuntoa, ja se jos joku on omiaan aiheuttamaan jos jonkinlaisia ongelmia parisuhteessa. Seksikään ei luista kuten ennen, ihan jo siksi kun kriittiset paikat meinaavat jäädä mahan alle piiloon eikä isompi keho taivu samanlaisiin asentoihin kuin aikaisemmin. Eli kyse ei ole vaan siitä, että toisen vyötärönympärys suurenee, vaan koko joukosta erilaisia ongelmia, jotka hankaloittavat parisuhteessa olemista.

Miten siitä lihomisesta voisi sitten toiselle jotenkin kauniisti sanoa? Kyseessä on niin herkkä aihe, että ajattelemattomasti käyttäytymällä voi tulla romuttaneeksi toisen itsetunnon kokonaan ja tuhonneeksi koko parisuhteen. Missään nimessä ei kannata siis täräyttää suoraan, että toinen onnistuu ulkoisella olemuksellaan karkottamaan seksihalusi kauas pois. Myös puheet siitä, pitäisikö ehkä pikkuisen laihduttaa, tuskin saavat aikaan muuta kuin pahan mielen toiselle, eikä terveysriskeistä muistutteleminenkaan välttämättä ole sen tehokkaampaa. Ehkä paras tapa lähestyä aihetta on kysyä kumppanilta, miten hän voi ja mitä hänelle kuuluu, ja kertoa olevansa huolissaan. Monesti kilojen takaa löytyykin sitten joku syy, jonka korjaamalla painokin lähtee putoamaan. Tietenkään jotain masennusta tai itsetunto-ongelmia nyt ei ihan nappia painamalla korjata, mutta eipä niihin sekään auttaisi, että käskettäisiin toista laihduttamaan.

Paras tapa päästä ylimääräisistä kiloista eroon on hyväksyä niiden olemassaolo ja opetella pitämään itsestään sellaisena kuin on. Tämä on huomattavan hankalaa silloin, jos oma kumppani, elämän tärkein ihminen, selvästi ilmaisee toisenlaista mielipidettä. On siis tärkeää, että kehopositiivista ajattelua harrastaisivat ihan kaikki, ja aivan erityisesti kehojensa kanssa kipuilevien kumppanit. Jos kumppanin lihominen kuitenkin häiritsee niin paljon, ettei suhteessa pysty olemaan, niin voi sitten tehdä palveluksen kumppanilleen ja lähteä menemään, sillä kukaan ei tarvitse elämäänsä ihmistä jota kiinnostaa pelkästään ulkonäkö. Ne tyypit voivat sitten laatia keskenään niitä lihomattomuussopimuksia, ja syytellä toisiaan pettureiksi kun eivät kuolinvuoteellaan näytäkään samalta kuin parikymppisinä.

Tässä vielä hyvä teksti aiheeseen liittyen, vahva suositus!

Puoliso, edustava asuste – Kauneus ja Terveys