torstai 29. maaliskuuta 2018

9 hyvää syytä harrastaa seksiä

Yhdessä suosikkisarjassani How I Met Your Motherissa (jota katson tällä hetkellä noin viidettä kertaa) listataan eräässä jaksossa 50 syytä harrastaa seksiä. Eipä sille minusta mitään erityistä syytä aina tarvita, mutta on myös tilanteita joissa paneminen on erityisen kivaa, hyödyllistä tai jopa vähän pakollista. Tässä yhdeksän omaan mieleeni putkahtanutta sellaista tilannetta:

1. Sovintoseksi

Seksi on riidan jälkeen erityisen kivaa, koska kumpikin on niin helpottunut siitä että kaikki on taas hyvin että seksistä tulee super kiihkeää ja intohimoista.


2. Lomaseksi

Joskus vaikkapa kesämökillä ollessa ei vaan ole kerta kaikkiaan mitään muuta tekemistä. Varsinkin jos sataa. Ja jos sattuu olemaan Suomessa, niin melko varmasti sataa.

Lomalla seksi on joskus myös vapautuneempaa, koska arkiset huolet eivät pyöri mielessä. Plus hotellihuone, kyllähän niissä vähän niinkuin kuuluu panna.


3. Päätä särkee

Seksi auttaa päänsärkyyn. Ei se ehkä ihan migreeniä poista, mutta pienempää särkyä helpottaa tosi paljon. Eli seuraavan kerran kun meinaa kieltäytyä seksistä päänsärkyyn vedoten, kannattaakin tehdä toisinpäin!

Myös vanhan kansan sananlasku "nuha lähtee nussimalla" pitää paikkansa. Tukkoinen nenä aukeaa pienen panosession jälkeen kuin taikaiskusta. Lievähköä kurkkukipua taas voi helpottaa ottamalla suihin, mutta esimerkiksi angiina yhdistettynä rajuun syväkurkkuiluun ei ehkä ole se suositeltavin idea.



Kuva tammikuiselta Amsterdamin reissulta, Hunkemöller-alusvaateliikkeen seinästä. Sen kaupan vaatteet olivat kyllä jokainen yksi loistava syy harrastaa seksiä, harmillisesti siellä sattui olemaan alet loppusuoralla ja pelkkiä isoja kokoja jäljellä kaikesta, joten en löytänyt itselleni mitään.


4. Erikoiset paikat

Olet aina unelmoinut seksistä rannalla, ja ajatte kumppanisi kanssa aution rannan ohi. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja unelmat todeksi!


5. Sinua pyydetään testaamaan kasa seksivälineitä ja kirjoittamaan niistä arviot

When life gives you lemons, make love to them vai miten se nyt menikään. Palaan tähän myöhemmin tällä viikolla, lue aiempi postaukseni aiheesta tästä.


6. Et saa unta

Jos uni ei meinaa tulla, en keksi parempaa unilääkettä kuin seksi, varsinkin jos sattuu kuulumaan niihin tyyppeihin jotka nukahtavat sekunti laukeamisensa jälkeen.


7. Et jaksa nousta ylös

Kiinnostavaa sinänsä, miten sama aktiviteetti voi väsyttää illalla ja piristää aamulla, mutta hyvä aamuseksi herättää paremmin kuin mitkään piristeet. Ihan kaikkia en ole kyllä kokeillut niin en ehkä vetoa löisi, mutta suosittelen testaamaan. Sitä seksiä siis, en välttämättä niitä piristäviä aineita.


8. Kohta on pääsiäinen ja lempiherkkusi on Tinder eikun Kinder-muna

Munaläppä on elämän suola ja sokeri. Tinder-muna on jo klassikko, tämän pääsiäisen parhaat munavitsit väännetään hittiherkku töhnämunista. Siis töhnämuna. Muna jonka sisältä tulee töhnää. Ei mitään kaksimielistä siinä. Ovat kuulemma myös herkullisia, pakko testata!


9. Tekee mieli

Mikäs sen parempi syy? Aina löytyy hyviä syitä panemiseen.


Jos vielä kaipaat lisää syitä, tässä se alussa mainittu HIMYM-sarjan 50 kohdan lista. Ja koska kaikki eivät seksiä voi tai halua jostain syystä harrastaa, tässä myös vanha postaukseni kaikista niistä ilman seksiä olemisen hyvistä puolista. Kyllä niitäkin muutama löytyy.

Ei kommentteja: