Vuosi vaihtuu, ja olen yhä yksin

Nämä vuoden viimeiset päivät eivät ole koskaan olleet oikein minun juttuni. Tykkään joulusta, mutta siinäkin kivointa on se valmistautuminen eivätkä niinkään itse joulunpyhät. Uudenvuodenaatto on taas sellainen ärsyttävä pakkojuhla, joka on aina ajatuksissa hauskempi kuin todellisuudessa. Juhlimaan on kuitenkin lähdettävä, jottei tuntisi itseään totaalisen luuseriksi. Kumpaakin juhlaa voisi tietysti viettää oman kumppanin kainalossa, mutta kun sellaista ei ole, on olo välillä vähän yksinäinen.

Joulussa on omalla kohdallani se hyvä puoli, että minä ja veljeni olemme edelleen sukumme nuorimmat ja sukulaistemme silmissä siis edelleen lapsia. Kukaan ei siis kuumottele joulupöydässä lapsenlapsista tai muusta vastaavasta, vaan saan olla hyvin rauhassa. Pikkuveljeni toi kuitenkin tänä vuonna ensi kertaa tyttöystävänsä viettämään joulua kanssamme, ja vähän siinä heitä katsellessa harmitti, etten voinut itse tuoda ketään. Väkisinkin tuli mieleen edellinen joulu, kun vierailimme silloisen poikaystäväni kanssa vuorotellen kummankin perheen luona. Pidin eksäni perheestä tosi paljon, ja tunsin haikeutta, kun ajattelin heitä joulunvietossa ilman minua. Niin kurjaa, että erossa joutuu luopumaan kumppanin lisäksi myös tämän perheestä.

Valmiiksi haikeaa joulufiilistäni latisti entisestään se, että sain kaksi päivää ennen joulua tietää, että eksälläni on uusi tyttöystävä. Selasin muina naisina Facebookia ja yhtäkkiä pam, silmilleni lävähti ilmoitus eksäni uudesta parisuhteesta. Harvoin kukaan enää suhdestatuksiaan Facebookiin päivittelee, mutta hänpä oli päättänyt niin tehdä. Tiesin kyllä hänellä olevan jotain meneillään, mutta seurustelu-uutinen tuli silti aika puskista. Tuntui siis tuplasti kurjemmalta ajatella ensin eksäni perhettä joulunvietossa ja sitten vielä tätä uutta naista siinä missä minä vielä edellisjouluna olin. Se ei ollut varsinaisesti mikään joulumieltä nostattava ajatus.

Jos joku muuten joskus kaipaa tehokasta keinoa, jolla saa ajatukset pois esimerkiksi eksän uudesta kumppanista, voin suositella yhtä. Viime lauantaina päätin suuren uutisen kuultuani lääkitä järkytystäni pullollisella viiniä, jonka kyytipojaksi heitettiin mukaan vielä muutama siideri. Siinä oli ehkä hitusen liikaa, tai sitten asialla saattoi olla jokin vatsapöpö, mutta iltani päättyi hyvin lyhyeen kun yhtäkkiä aloin voida todella huonosti ja jouduin lähtemään kotiin. (Jouduin lähtemään = minut heitettiin baarista ulos, koska en pystynyt edes seisomaan omin jaloin.) Oksensin yöllä useaan kertaan ja keskustelin norjaksi vessanpöntön kanssa useaan otteeseen myös sunnuntain aikana. Makasin koko päivän sängyssä kyeten keskittymään vain siihen, että pysyisin hengissä. Siinä vaiheessa alkoivat jotkut eksän parisuhdekuviot tuntua aika vähäpätöiseltä asialta. Samalla sain myös tehtyä vatsaani hyvin tilaa jouluruuille.

Tänään on uudenvuodenaatto ja tunnetusti se päivä, jolloin keskiyöllä olisi hyvä olla joku suudeltava vieressä. Tilanteeni näyttää tällä hetkellä siltä, että niin ei tule käymään. Se ei toisaalta haittaa, koska kerrankin en ole ainoa, joka on tässä tilanteessa. Ystävilleni ei tunnu olevan enää elintärkeää olla poikaystäviensä vierellä vuoden vaihtuessa, ja minusta se on mukavaa. Edellinen sinkku-vuodenvaihteeni sujui nimittäin kyynelet poskilla, kun muiden ihmisten parisuhdeonni tuntui sillä hetkellä niin musertavalta. Tänä vuonna tilanne tuskin on sama. En edes tiedä mitä olen tekemässä illalla, voihan olla, että istun vuoden vaihtuessa sohvalla Netflixiä tuijottaen korkeintaan kissaani pussaillen.

Täysin kivuttomasti vuodenvaihde tuskin tulee kuitenkaan sujumaan. Olen muistellut jonkin verran viime uudenvuodenaattoa, joka oli varsin merkittävä päivä siksi, että eksäni sanoi silloin ensi kerran rakastavansa minua. En halua eksääni takaisin, mutta harmittaahan se, etten nyt ole lähelläkään vastaavaa tilannetta kenenkään kanssa. Kun vertaan nykyistä elämäntilannettani vuoden takaiseen, tuntuu aika vahvasti siltä, että olisin ottanut takapakkia. Koko vuoden olen tuskaillut samaa ajatusta ja jotenkin ahdistaa, että eksäni menee jo eteenpäin ja itse vaan junnaan paikallani. Tiedän kyllä, ettei kyseessä ole kilpailu, mutta nngghh. Haluaisin olla tilanteessa, jossa voisin sanoa jollekulle, että rakastan häntä, ja hän sanoisi sen minulle takaisin. Vaan ei, tuonkin saan sanoa lähinnä kissalleni.

Toisaalta vuoden vaihtuminen on myös mukava asia. Yritän ajatella tätä sellaisena uutena alkuna, jätän kaikki eksääni koskevat harmitukset ja mietteet tähän vuoteen ja keskityn ensi vuonna uusiin mahdollisuuksiin. Ei omakaan suhderintamani ihan olematon ole, etenee vain sattuneesta syystä vähän hitaammin. Olen myös todella tyytyväinen siihen, että olen onnistunut pitämään kaikki uudenvuodenlupaukset, jotka viime vuonna tänne blogiin kirjoitin. Ihmissuhderintamalla meni vähän eri tavalla kuin kuvittelin, mutta blogi on päivittynyt tasaiseen tahtiin ja olen ollut suht aktiivinen myös Instagramissa. Luin myös ahkerasti pääsykokeisiin keväällä ja sain kuin sainkin haluamani opiskelupaikan, jossa olen viihtynyt todella hyvin. Jos tätä eropaskaa ja siitä seurannutta suhdesekoilua ei lasketa, olen mennyt elämässäni tosi paljon eteenpäin. Yritän joka päivä muistuttaa itseäni siitä, että siihen kannattaa olla todella tyytyväinen.

Mahtavaa uutta vuotta 2019 kaikille lukijoilleni! Toivon teille (ja itselleni) paljon rakkautta, nautintoa ja onnea. Älkää juoko niin paljon kuin minä viime viikonloppuna.

ps. kuvat otin kesällä Ruisrockissa. Ehkä voisi sanoa myös valokuvaustaitojeni hieman parantuneen, vaikkakin nämä kyseiset kuvat onnistuivat ihan vahingossa...