maanantai 13. maaliskuuta 2017

Valmista tuli

Nyt se on kuulkaa ohi, nimittäin koulut ja muut, ja sitä ollaan valmiita! Viime perjantaina minusta tuli vuoden pakertamisen jälkeen ihka oikea seksuaalineuvoja, elikkä rakkauden ammattilainen. Pienet sille!


Jalona tarkoituksenanihan oli kirjoittaa tänne blogiin kuukausittaista päiväkirjaa opintojen edistymisestä, mutta se sitten vähän jäi, ja pakolliset palautettavat oppimispäiväkirjatekstit kyhäsin kasaan yleensä palautuspäivänä tai korkeintaan päivää ennen. Niiden sisältö oli lähinnä pohdintaa seminaarien sisällöstä, mitä jäi mieleen, mistä luennoista pidin tai en pitänyt ja muuta sellaista, joka ei välttämättä tänne blogiin olisi edes sopinut, joten sinänsä ette menettäneet mitään vaikka tekstit jäivätkin julkaisematta. Julkaisen nyt kuitenkin valmistumisen kunniaksi viimeisen oppimispäiväkirjatekstini täälläkin, ihan vaan että seksipäiväkirja-tunnisteen alla olisi muutakin kuin se ensimmäinen teksti.



Viimeistä viedään, vajaa viikko viimeiseen seminaariin ja seksuaalineuvojakoulutuksen loppumiseen. Kulunut vuosi on mennyt hirveällä vauhdilla: tuntuu, että vastahan se oli se ensimmäinen seminaari, jossa tuijotin suu auki meille näytettyä pornofilmiä ja mietin, että mihin sitä onkaan oikein tullut ryhdyttyä. Mutta vaikka tuntuu, ettei aikaa olisi kulunut juuri ollenkaan, huomaan taaksepäin katsoessani tulleeni pitkän matkan eteenpäin niistä alkuajoista.

Koulutuksen aikana on monta kertaa tullut todetuksi, että seksuaalineuvojuuteen kasvaminen on prosessi, jossa on erilaisia vaiheita. Myös hankalat vaiheet on hyväksytty osaksi prosessia, ja on tuntunut hyvältä saada purkaa niitäkin mentoroinnin yhteydessä. Muistan koulutuksen alussa vallinneen suunnattoman innostuksen, imin kouluttajien jokaisen sanan itseeni kuin taulusieni, ja into uuden oppimiseen säilyi vahvana koko koulutuksen ajan. Suurin kasvun paikka oli varmaankin harjoittelu, jota jännitin etukäteen paljon: pelkäsin, että menisin niin hämilleni asiakkaideni tilanteiden ja ongelmien keskellä, enkä osaisi auttaa heitä ollenkaan. Jännitin sitäkin, etten saisi harjoittelutunteja kasaan, koska jouduin tekemään ne ilman minkään taustaorganisaation apua. Koulutuksen sujumiseen vaikuttivat paljon myös muussa elämässäni tapahtuvat myllerrykset, kuten ammattikorkeakouluopintojeni saattaminen päätökseen, ja jossain vaiheessa monesta suunnasta tulevat vaatimukset ja suorituspaineet tekivät motivaation löytämisestä hieman hankalaa. Yhdellä opiskelutoverillani oli kuitenkin ihana tapa vakuutella minua pienryhmätapaamisissani aina siitä, että asioilla on tapana järjestyä, ja niin ne vaan nytkin järjestyivät, vaikka sitä ei joka hetki meinannutkaan uskoa. Heitin ammattikorkealle hyvästit lokakuussa sosionomin paperit taskussa, ja selvisin harjoittelustakin. Sain asiakkailta hyvää palautetta ja kiitosta, ja jouduin jopa kieltäytymään muutamista asiakastapaamisista tuntien tullessa täyteen.

Huomaan koulutuksen muuttaneen minua asenteellisesti paljon. Isoin muutos on varmastikin ollut heteronormatiivisen ajattelun tiedostaminen ja siitä aktiivinen pois pyrkiminen. Huomaan nykyään heti kaikenlaiset sukupuolinormeja korostavat asiat ja käytännöt, joihin en aikaisemmin kiinnittänyt juuri huomiota, koska ne eivät ole omaan elämääni mitenkään vaikuttaneet. Olen myös alkanut kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota seksuaalioikeuksien toteutumiseen ja erityisesti siihen, miten seksuaalisuudesta ja sen toteuttamisesta puhutaan mediassa tai yhteiskunnallisessa keskustelussa ylipäätään. Oman asenteenmuutokseni myötä olen myös huomannut sen, kuinka sitkeästi jotkut virheelliset uskomukset tai asenteet elävät ihmisissä. Olen myös löytänyt pientä kutsumusta sellaiseen työhön, joka tarjoaisi mahdollisuuden vaikuttaa näihin asenteisiin jo aikaisessa vaiheessa, esimerkiksi lasten ja nuorten parissa tapahtuvaan seksuaalikasvatukseen.

Ammatillinen kasvuni seksuaalineuvojuuteen on vasta alussa, ja se pääsee todennäköisesti kehittymään kunnolla vasta sitten, kun pääsen hyödyntämään oppimaani käytännön työelämässä. Pitkälle on toki tultu nyt jo, jos vertaa lähtötilanteeseen. Olen saanut varmuutta asiakastyöhön harjoittelun kautta, ja oppinut myös sallimaan keskeneräisyyden itsessäni. Aluksi nimittäin ajattelin, että minun pitäisi harjoitteluun lähtiessäni tietää jo kaikesta kaikki ja osata tarjota ratkaisuja pulmaan kuin pulmaan, mutta tein siinä tyhmästi, koska eihän tässä tarkoituksena ole muuttua käveleväksi tietosanakirjaksi. Asiakkaiden tilanteetkaan harvoin ovat sellaisia, että niihin löytyisi ratkaisuja yksinkertaisesti kuin apteekin hyllyltä. Harjoittelussa huomasin muutenkin, että oikeiden vastausten sijaan on olennaisempaa löytää oikeita kysymyksiä asiakkaalta kysyttäväksi. Varmuus omasta ammatillisuudestani on näkynyt ympäristöllenikin, ainakin mikäli jotain voi päätellä siitä, että olen nykyään hyvin haluttua keskusteluseuraa ja minulle uskalletaan puhua vaikeistakin asioista. Toisinaan olen joutunut muistuttelemaan ihmisiä siitä, etten halua tehdä töitä ollessani vapaalla, vaikka mielelläni seksuaalisuudesta keskustelen vapaa-ajallanikin.


Koulutuksen loppuminen jännittää minua hieman, sillä joudun viimeistään toukokuussa etsimään itselleni uuden työn, mieluiten seksuaalineuvontaan liittyen. Töitä ei vaan ole mitenkään liiemmälti tarjolla. Toivoisin kuitenkin kovasti, että pääsisin tekemään jotain näiden asioiden parissa, joita olen tässä nyt vuoden ajan opiskellut, sillä olen löytänyt seksuaalineuvonnasta ja seksologiasta ylipäätään sellaisen ”oman juttuni”, joka oikeasti kiinnostaa. Hyvä todiste siitä on se, että tämä koulutus on valehtelematta ensimmäinen, jossa en ole nukkunut luennoilla.


Sellaiset kelat nyt sitten, eli seuraava askel olisi tosiaan töiden etsintä. Minulla ei suoraan sanottuna ole aavistustakaan, millaista työtä haluaisin tehdä, ja sitä tässä varmaan pitäisi alkaa toden teolla pohtimaan. Haaveissani olisi saada tästä bloggaamisesta jonkinlaista elantoa, mutta sen lisäksi pitäisi varmaan olla jokin suunnitelma B, ja lisäksi ehkä yrittää panostaa tähän blogiin hiukan aikaisempaa enemmän. Ainakin siihen pitäisi riittää nyt aikaisempaa paremmin aikaa, kun kouluhommia ei enää tarvitse tehdä.


Sexpon koulutustilan seinät ovat täynnä tällaisia värikkäitä kädenjälkiä, jotka kuuluvat valmistuneille opiskelijoille. Meidänkin porukka pääsi länttäämään kätösensä seinälle, minun on tuo vasemman yläkulman tummanpunainen yksilö, jonka keskellä on musta sydän. Minusta kädenjäljet symboloivat kivasti sitä, että kun seksologialle antaa pikkusormen, se todellakin vie koko käden, ja myös sitä, että tästä sopasta ei enää kerran innostuttuaan pysty pesemään käsiään pois. Seksuaalineuvojaksi opiskeleminen oli yksi parhaita ideoita, joita olen koskaan saanut. Nyt toivotaan, että saan lisää hyviä ideoita esimerkiksi sen työpaikan suhteen ja pääsen hyödyntämään tätä uutta osaamistani. Vielä en kuitenkaan ota stressiä tulevaisuudesta, vaan sallin itselleni pienen lepotauon ja onnittelen itseäni valmistumisesta. Hyvä minä!

Ei kommentteja: