Toista ei voi omistaa

Minusta on kamalaa, kun joillain ihmisillä menee parisuhde ja omistussuhde sekaisin. Jotenkin sitä ajatellaan, että kun ollaan yhdessä, niin siinä samalla saa oikeuden päättää kumppaninsa tekemisistä ja kieltää tätä tekemästä asioita. Tai ehkä oivalletaan, ettei sitä oikeutta oikeasti ole, mutta toisen tekemisiä kontrolloidaan silti suuttumalla tai loukkaantumalla silloin, kun toinen tekee omasta mielestä vääriä asioita. Sekin on aika ikävää.

kuva täältä

Tiedän paljon ihmisiä, jotka eivät esimerkiksi voi käydä kavereiden kanssa ulkona, koska pelkäävät seurustelukumppaniensa suuttuvan siitä. Olen myös joutunut katkaisemaan välit muutamaan ystäväpoikaani, koska heidän tyttöystävänsä kielsivät heitä olemasta tekemisissä kanssani. On periaatteessa varsin ymmärrettävää, että seurustelukumppanin vastakkaista sukupuolta olevat kaverit voivat herättää pientä mustasukkaisuutta, ja eihän se kivalta tunnu istua kotona odottamassa toista kotiin baarista myöhään yöllä. Mutta se, että on mustasukkainen eikä luota toiseen, ei tarkoita, että olisi ok päättää kenen kanssa toinen saa viettää aikaa ja missä ja mihin aikaan. Puhumattakaan siitä, että vielä ruvettaisiin päättämään toisen pukeutumisesta ja rahankäytöstäkin, mitä välillä kuulee. On ok ilmaista huolensa vaikkapa kumppanin alkoholinkäytöstä, jos se on selkeästi liiallista ja terveyttä uhkaavaa, mutta silloinkaan oikea keino ei ole pakottaminen, suuttuminen tai väkivalta.

Kirjoitin kerran aikaisemmin samasta aiheesta, ja totesin silloin, että ainoa asia, minkä parisuhteessa saa kumppaniltaan kieltää, on seksin harrastaminen toisen ihmisen kanssa. Korjaisin lausuntoani sen verran, että mielestäni parisuhteessa on oikeus vaatia noudattamaan suhdetta koskevia sopimuksia, jotka on yhdessä tehty. Jos on sovittu, että kumpikaan ei pidä yhteyttä exiinsä, niin sitten ei pidetä. Jos on sovittu, että ei panna muita, niin sitten ei panna muita. Mutta yhteinen sopimus ei ole sellainen, että toinen käskee tai kieltää ja toinen alistuu, koska pelkää riitaa. Ei se parisuhde itsessään oikeuta vai velvoita yhtään mihinkään, vaan ne suhteen sisällä sovitut säännöt. Pelkän parisuhteessa olemisen ei pitäisi tarkoittaa sitä, että pitäisi vaikkapa katkaista välit kaikkiin vastakkaista sukupuolta oleviin kavereihin. Eikä parisuhteessa oleminen tuo kenellekään sellaista valtaa, että voisi tuosta noin vain käskeä kumppaniaan tekemään tai olemaan tekemättä jotain. Sellainen ajattelu on peruja niiltä ajoilta, kun naiset olivat miestensä omaisuutta.

Kerran minäkin olin sellaisessa suhteessa, jossa minua yritettiin omistaa. Mies oli todella mustasukkainen, ja epäili ja syytteli minua jatkuvasti aina silloin, kun emme olleet yhdessä. Hän ei pitänyt siitä, että kävin kavereideni kanssa ulkona, ja suuttui aina, jos mainitsinkin jonkun kaveripoikani nimen. Kerran hän suuttui siitä, että pukeuduin liian seksikkäästi bileisiin, koska hän ei halunnut että houkuttelisin ulkonäölläni puoleeni muita miehiä. Yhden kerran hän luki puhelimestani viestejäni ilman lupaa, ja suuttui, kun näki viestit jotka olin lähettänyt eksälleni edellisenä viikonloppuna. Hän vaati minua lopettamaan yhteydenpidon eksäni kanssa kokonaan. Tästä blogistakaan hän ei tykännyt, ja erityisen suuri riita tuli siitä, kun päätin ryhtyä promoamaan Clinic eventsin bileitä blogissani. Kuulostaa tosi terveeltä touhulta, eikö? Minä olin sille kuitenkin sokea: vaikka miehen käytös ahdisti tosi paljon, annoin sen silti hänelle anteeksi ja yritin ymmärtää. Onneksi en sentään lähtenyt myötäilemään, vaan pidin tiukasti kiinni vapaudestani. Siihen haluan kannustaa teitä lukijoitanikin: älkää suostuku kontrollointiin! Teillä on oikeus tehdä mitä haluatte, ja jos kumppaninne ei pidä siitä, se on hänen ongelmansa, ei teidän. Omasta vapaudesta kannattaa pitää kiinni silläkin uhalla, että se tarkoittaa suhteen päättymistä. Hyvässä suhteessa ei koskaan pitäisi joutua valitsemaan kumppanin ja oman hyvinvoinnin ja onnellisuuden välillä.

Minusta parisuhde on etuoikeus, joka mahdollistaa syvällisen tutustumisen toiseen ihmiseen ja hänestä nauttimisen ja iloitsemisen monella eri tasolla. Kumppani on rinnalla kulkija, tuki ja turva, ilon ja onnen lähde, arjen jakaja, mutta ei koskaan omaisuutta. Hyvään suhteeseen kuuluu vapauden salliminen kumppanille, vaikka se tuntuisikin vaikealta.