Melkein mutta ei ihan-seurustelu

Suhteen määrittely ei aina ole ihan yksinkertaista. Tapailun ja ihan oikein seurustelun raja on häilyvä, mutta kuilu on silti iso. Ja jotenkin tuntuu, että nykyään sen seurusteluaskeleen ottamiseen on tosi korkea kynnys. Sitä tapaillaan ja ollaan kaikin tavoin kuin seurusteleva pari, paitsi että ei seurustella.

Juttelimme jokin aika sitten muutaman hyvän ystäväni kanssa miehistä. Ystävistäni toinen seurustelee ja toinen tapailee melko säännöllisesti kivaa miestä, jonka kanssa menee tosi hyvin. Seurusteleva ystäväni kysyi sitten, että jos kaikki on kerran hyvin, niin miksi ette seurustele. Vastaus oli, että se ahdistaa ja tuntuu liian vakavalta. Vaikka kyseisessä miehessä ei ole ystäväni mielestä erityisesti mitään vikaa, hän haluaa kuitenkin pitää suhteen rentona tapailuna ja olla ottamatta paineita mistään vakavammasta. Olen itse ollut jo pitkään samalla linjalla, enkä ole halunnut millään tavalla määritellä suhteitani vaan pitänyt ne epämääräisinä ja samalla rentoina. Kun mitään ei ole sovittu, ei ole velvollisuuksia toista kohtaan. Seurustellessa toiseen pitää sitoutua oikeasti, eikä sitä halua tehdä ihan jokaisen vastaantulijan kanssa. Olenkin päättänyt, etten ala seurustella ellen ole satakymmenenprosenttisen varma että haluan ja pystyn sitoutumaan kyseiseen ihmiseen. Toisin sanoen, en halua seurustella kenenkään sellaisen ihan ok-tyypin kanssa, vaan siinä pitää olla kyseessä sitten ihan oikeasti siisti tyyppi, josta tykkään tosi paljon. Sellaiset ihan kivat tyypit voi pitää siellä tapailuasteella.

Vähän surullista toki on, että nykyään pysyvän parisuhteen muodostus tuntuu olevan paljon hankalampaa kuin aikaisemmin. On varmaan osittain muun muassa Tinderin syytä, että ihmiset eivät oikein malta pysytellä yhden tyypin kanssa pidempään kun niin paljon uusia olisi tyrkyllä koko ajan. Jotkut eivät annan seurustelulle mahdollisuutta edes ajatuksen tasolla, vaan ilmoittavat uusille deiteille heti kättelyssä etteivät hae mitään vakavaa. Miksi niin tekisikään, kun voi saada seurustelun hyvät puolet epämääräisestä tapailusuhteesta ja silti nauttia sinkkuelämän vapaudesta ? Olen itse koko ajan ollut sillä asenteella liikkeellä, että annan jokaiselle tapaamalleni miehelle mahdollisuuden olla elämäni rakkaus, mutta en aktiivisesti etsi poikaystävää sen kummemmin kuin vakipanoja tai yhden illan ihanuuksiakaan. Aika pitkälti homma on kuitenkin luisunut sellaiseksi epämääräiseksi tapailuksi, joka on hetken kivaa ja sitten loppuu eikä toiselle tule puhuttua enää koskaan. Tai omassa tapauksessani entisistä melkein mutta ei ihan-poikaystävistäni on tullut useassa tapauksessa kavereitani, mutta se on toinen tarina se.

 Mistä sitä sitten tietää, että onko se oma suhde sitten tapailua vai seurustelua? Mielestäni asiasta tulisi käydä joku keskustelu, jossa molemmat ovat selvinpäin ja täydessä ymmärryksen tilassa. En voi käsittää pariskuntia, joiden toinen osapuoli ajattelee olevansa seurustelusuhteessa ja toinen taas tapailee rennosti. Se onkin epämääräisen tapailun vaara: se muistuttaa niin paljon seurustelua, että on helppo erehtyä. Konkreettisesti seurusteluhan eroaa tapailusta vain siten, että toista voi kutsua tyttö- tai poikaystäväksi ja voidaan laittaa Facebookkiin parisuhdestatus. Edes se, että sovitaan ettei seksiä harrasteta muiden kanssa, ei tarkoita vielä että seurusteltaisiin, sekin on vain yksi tapailun aste.

Vaikka epämääräistä tapailusuhdetta voikin helposti erehtyä luulemaan seurusteluksi, ero näkyy suhteen osapuolille päivittäin. Nimittäin silloin, kun suhteen laadusta ei ole käyty mitään keskustelua, omien tunteiden näyttäminen on tosi riskialtista. Jos paljastaa vahingossa liikaa, saattaa toinen säikähtää pois ja koko suhde kuivuu kasaan. Seurustellessa toiselle voi avoimesti sanoa että tykkään susta, mutta tapaillessa ei. Kaikenlainen tunteiden ilmaisu on pannassa: ei sydänhymiöitä, rakkaus-sanakin on kielletty, ja toisen kutsuminen kullaksi on hirvittävä rike. Tietysti sitä voi myös miettiä, kuinka järkevää on tapailla ihmistä jolle tunteesi häntä kohtaan ovat negatiivinen asia. Jotkut ihmiset kuitenkin ovat vähän hitaammin syttyviä kuin toiset, ja siinä missä itse tiedän melko nopeasti että onko joku nyt poikaystävämateriaalia vai ei saattaa joku toinen tarvita aikaa ollakseen varma. Sellaisessa tilanteessa liian yltiöpäiset rakkaudentunnustukset voivat vähän säikäyttää. Tosin en ole vielä itse päässyt sellaista tilannetta kokemaan, että sellainen epämääräinen ei ihan mutta melkein-seurustelu olisi muuttunut oikeaksi seurustelusuhteeksi, mutta toivossa on hyvä elää!