Aika on rakkautta

Toisinaan kuulee sanottavan, ettei joku halua olla parisuhteessa, koska sille ei ole aikaa. Tai että elämäntilanne on huono. Tässä tekstissä aion selittää, miksi ajan puute on kaikkien aikojen huonoin tekosyy olla olematta jonkun kanssa.

Fakta on se, että moni meistä elää aika hektistä elämää, ja kahden ihmisen menojen yhteensovittaminen ei ole aina helppoa. Jos molemmilla on vaikkapa koulu ja työ, harrastukset ja kaverit, ei sitä yhteistä aikaa jää välttämättä ihan hirveän paljon jäljelle. Yhtälö on ongelmallinen erityisesti silloin, jos yrittää tutustua uuteen ihmiseen, koska se tutustuminen etenee aika hitaasti jos tapaamisten välillä on monen viikon taukoja. Toinen fakta on kuitenkin se, että vaikka yhtälö on vaikea, se ei ole mahdoton. Suhteelle on mahdollista löytää aikaa, mutta siihen vaaditaan kaksi asiaa. Ne ovat priorisointi ja valmius kompromissien tekemiseen.

Priorisointi tarkoittaa asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen. Niimpä silloin, kun tuntuu ettei suhteelle jää aikaa, on oikeasti tehtävä itselle ja toiselle selväksi, millä sijalla tärkeysjärjestyksessä suhde on. Toiset ihmiset, kuten minä itse, arvostan ihmissuhteitani paljon ja haluan käyttää aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa olemiseen. Sen sijaan toisille tärkeämpää voi olla vaikkapa jokin harrastus tai uralla eteneminen, jolloin vapaa-aikaa tulee käytettyä enemmän sen oman intohimon kohteen parissa. Jos suhteen osapuolet asettavat toisensa kovin eri kohtaan tärkeysjärjestyksessä, voi syntyä ikäviä tilanteita. Esimerkiksi itsestäni tuntuu aina kurjalta, jos jätkä haluaa käyttää vapaa-aikansa jatkuvasti kaikkeen muuhun kuin kanssani olemiseen. En halua olla kenenkään elämän johtotähti ja keskipiste, mutta en myöskään se vaihtoehto Ö, joka kelpaa silloin kun sali on kiinni, kouluhommat tehty ja tiskit tiskattu.

Kompromissien tekeminen on tuttua jokaiselle, joka on joskus yrittänyt sopia jotain jonkun toisen ihmisen kanssa. Sillä tarkoitetaan siis sitä, että jos osapuolten intressit eivät kohtaa, molemmat yrittävät joustaa ja tulla toisiaan puoliväliin vastaan jolloin saadaan hyvällä tuurilla aikaiseksi molempia tyydyttävä ratkaisu. Parisuhteissa kompromissien tekemisen taito on erityisen tärkeä. Ajankäyttöä suunnitellessa se näkyy esimerkiksi niin, että menoja ja tekemisiä suunnitellessa pystyy ottamaan huomioon myös sen suhteen toisen osapuolen ja yrittää aktiivisesti järjestellä omia menojaan niin, että myös sille suhteelle jäisi aikaa. Näin yksineläjänä sitä helposti suunnittelee kaiken aina siten kuin itselle olisi paras, eikä välttämättä tajua joustaa niistä omasta näkökulmista tehdyistä suunnitelmista. Yritän itse miettiä suhteissani aina esimerkiksi niin, että yritän sopia omat menoni sellaiselle päivälle jolloin jätkälläkin on jotain ja siten välttää pahoja ristikkäisyyksiä. Odotan vastavuoroisesti sitä myös toiselta takaisin, ja se ettei toinen välitä ollenkaan minun aikatauluistani vaan tekee kaiken aina tasan tarkkaan omien intressiensä mukaisesti, kielii minusta siitä ettei suhde ole kovin korkealla tyypin tärkeysjärjestyksessä.

Loppupeleissä se mikä ratkaisee löytyykö aikaa suhteelle vai ei, on se, haluaako sitä aikaa löytää vai ei. Haluaako vapaaehtoisesti kestää sen, että aikataulujen sumpliminen on vaikeaa, aikaa ei silti aina hirveästi löydy, ja joskus pitää olla valmis joustamaan esimerkiksi omista yöunista tai koulumenestyksestä toisen vuoksi. Olenkin sitä mieltä, että jos jätkällä ei yhtäkkiä meinaa millään löytyä aikaa nähdä, se tarkoittaa ettei häntä oikeastaan hirveästi kiinnosta. Jos ihan oikeasti haluaa nähdä toista, sille löytyy aivan sataprosenttisen varmasti aikaa. Ja niimpä se, ettei muka ole aikaa seurustella, on oikeasti vain kökkö kiertoilmaisu sille, ettei pidä toista aikansa arvoisena.