Muutos on väistämätöntä

Huomenna tulee tasan kaksi vuotta siitä, kun jätin eksäni. Ei se mikään suuri juhlapäivä ole minkä olisin kirjoittanut kalenteriini, mutta olihan se aika iso elämänmuutos joka kyllä jäi mieleen. Muistan vieläkin elävästi ne fiilikset joita silloin koin, ja kun mietin elämääni nyt, silloiset murheeni lähinnä naurattavat. Jotkut sanovat joskus, etteivät ihmiset voi muuttua vaikka haluaisivat, mutta en voisi olla enempää eri mieltä, kun mietin itseäni kaksi vuotta sitten ja nyt. Sieltä on kuljettu niin pitkä matka tähän hetkeen, että olen monelta osin täysin eri ihminen. Enkä vain verrattuna siihen aikaan, vaan paljon muutosta on tapahtunut verrattuna myös esimerkiksi vuoden tai puolen vuoden takaiseen itseeni.

Kuvituksena random selfieitä, jotka eivät liity mitenkään mihinkään, mutta näytän niissä kuulemma hyvältä. Silmänruokaa tarjolla siis niille, jotka eivät usko että olen muuttunut vaan edelleen pitävät minua nättinä mutta tosi hankalana ihmisenä..

Minun mielestäni on päivänselvää, että ihminen muuttuu sekä halutessaan että myös haluamattaan. Toki jokaisen persoonallisuutta määrittää vahvasti syntymässä saatu temperamentti, joka on jokaisella erilainen, mutta koska emme ole vaistojen varassa eläviä villieläimiä, on omiin temperamenttipiirteisiin mahdollista vaikuttaa niin halutessaan. Temperamenttihan tarkoittaa ihmisen tapaa reagoida asioihin, ja itselläni se reagointitapa on nopeasti syttyvä, eli voin syttyä nollasta sataan sekunnissa ja toisinpäin. Olen kuitenkin tietoisesti opetellut harkitsemaan asioita pidempään ja hillitsemään itseäni ennen kuin räjäytän tunteeni toisen silmille jossain vahvoja reaktioita herättävässä tilanteessa. Temperamentti on kuitenkin tosi perustavanlaatuinen osa persoonallisuutta, joten sen muuttaminen pysyvästi on tosi vaikeaa. Hieman helpompaa on muuttaa sellaisia opittuja toimintatapoja, mutta työtä sekin vaatii. Oma heikkouteni on yhä edelleen asioiden ylianalysointi ja -dramatisointi, ja siitä piirteestä pyrin aktiivisesti eroon. Jos vertaan nykyistä itseäni vaikkapa vuoden takaiseen, on kehitystä tapahtunut tosi paljon. Ylianalysoin vieläkin, mutta useimmiten pystyn rauhoittamaan itseni tai vähintäänkin pitämään tekemäni analyysit omana tietonani. Se on jo paljon se, sillä syyttely jonkun tekemäni virheellisen päätelmän takia ei tehnyt kovin hyvää ihmissuhteilleni. Pahoittelut vaan kaikille jotka joutuivat tästä kärsimään, en tee sitä enää!

Ihminen muuttuu elämän myötä myös tahtomattaan. Sitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että jokin tapahtuma jättää jälkensä ihmiseen. Minullekin on tässä kahden vuoden aikana tapahtunut yhtä sun toista, joka on vaikuttanut persoonallisuuteeni ja käyttäytymiseeni. Kahden vuoden takainen minä olisi melko järkyttynyt monista asioista, jotka ovat nykyään minulle arkipäiväisiä. Pidin itseäni silloin muun muassa ihmisenä, jolle seksillä ei ole kauhean suurta merkitystä. Jokainen tätä blogia lukeva ja minua yhtään tunteva tietää, että tuollaisen väitteen kuuleminen suustani nyt olisi täysin absurdia. Pidän nykyisestä minusta enemmän kuin silloisesta tai vaikkapa vuoden takaisesta. Olen nykyään rennompi ja rohkeampi, suorapuheisempi ja vähemmän dramaattinen. Ikävä kyllä myös negatiivisia muutoksia on tapahtunut. Ennen luotin ihmisiin helpommin, mutta nykyään itseni avaaminen jollekulle oikeasti tuntuu tosi pelottavalta. Sen vuoksi en oikein osaa ihastua enää, koska en anna itselleni lupaa luottaa kehenkään. Onneksi tilanne on senkin suhteen huomattavasti parempi kuin vaikkapa vajaa vuosi sitten, jolloin melko kylmästi särjin erään ihmisen sydämen välittämättä kauheasti, koska itse olin vielä niin rikki toisen ihmisen jäljiltä. Ja ompahan elämä helpompaa nykyään, kun en anna kenellekään edes mahdollisuutta satuttaa pahasti.

Muutos on väistämätöntä ja itse huomaan itsessäni paljon muutoksia entiseen verrattuna, mutta se huomaavatko muut niitä onkin ihan asia erikseen. Sillä usein käy niin, että vaikka joku väittää olevansa muuttunut, sitä kuitenkin pitäytyy niissä omissa mielikuvissaan kyseisestä ihmisestä eikä edes anna tälle mahdollisuutta. Kuitenkin minä ainakin toivoisin, että jotkut ihmiset menneisyydestäni antaisivat minulle mahdollisuuden näyttää, että olen erilainen kuin ennen. Samaten yritän itse olla valmis antamaan muille mahdollisuuden vastaavaan. Helposti kuitenkin voi käydä myös niin, että vaikka olisikin itse muuttunut, jonkun menneisyydestä tutun ihmisen kanssa oleminen voi taannuttaa takaisin samoihin käyttäytymismalleihin ja samojen virheiden toistamiseen kuin aikaisemmin kyseisen ihmisen kanssa. En kuitenkaan usko, että vaikkapa minä ja eksäni voisimme enää olla samanlaisessa suhteessa kuin silloin aikoinaan, tai oikeastaan olla ylipäätään minkäänlaisessa suhteessa toistemme kanssa. Olemme molemmat muuttuneet niin paljon: häntä kiinnostaa kirkko ja uskonto, minulla on seksiblogi, joten emme ehkä ole enää se paras mahdollinen yhdistelmä. Sen sijaan muutos entisestä voisi ehkä mahdollistaa sen, että joku minulle menneisyydessä epäsopiva tyyppi voisikin ehkä olla nyt sopivampi. Kuka tietää?