Teekutsuilla goes professional

Koska satun olemaan sen sorttinen ihminen että seksi todellakin kiinnostaa, olen joskus miettinyt että voisiko sillä elättää itsensä. Onhan se vähän kyseenalaista, mutta eikö kuitenkin ole parempi seurata omia unelmia ja tehdä sellaista työtä mistä nauttii? Näin minä ajattelin kun punnitsin eri vaihtoehtoja tulevaisuuteni suhteen, ja lopulta tein päätöksen. En ihan tajua sitä vielä itsekään, mutta olen nyt ottanut ensimmäisen askeleen kohti tätä unelmaani: aloitan parin viikon kuluttua Sexpo-säätiön järjestämässä seksuaalineuvojakoulutuksessa. Minusta tulee siis ihan oikea rakkauden ammattilainen, eikö ole mahtavaa!

Suunnitelmissani on myöhemmin kouluttautua vielä seksuaaliterapeutiksi ja ehkä vielä seksologiksi, ja siis ihan oikeasti pyöritellä työkseni näitä ihmissuhde- ja seksijuttuja mitä täällä blogissakin käsittelen. Hauska juttu muuten, tuon koulutuksen valintahaastattelu oli ensimmäinen ns. virallinen taho jolle mainitsin tästä blogista, ja myös varmasti ensimmäinen taho jolle tälläisen blogin pitäminen on vahvasti plussaa eikä miinusta. Katsotaan miten tämä blogikin pääsee tästä kehittymään, kun kirjoittajalla on kohta takataskussaan ihan teoreettisia perusteita pelkän mutu-tuntuman lisäksi, ai että! Jotenkin juuri nyt tuntuu siltä, että vain taivas on rajana tulevaisuuden suhteen. Aika makea fiilis.

Uutinen koulutuspaikasta tuli sinänsä hyvään saumaan, koska sen lisäksi että koen pienimuotoista kriisiä lähitulevaisuuteni suhteen, minulla on myös syntymäpäivä ensi viikolla. Synttärithän kun ovat tunnetusti sellaista kriittisen itsetutkiskelun ja tulevaisuusahdistuksen aikaa, kun iskee se "eih mä oon jo näin ja näin vanha ja vasta tässä vaiheessa elämässä"-fiilis. Tänä vuonna minua ei kuitenkaan ahdista kovin paljoa, ainakaan vielä, koska olen tietyllä tavalla paljon tyytyväisempi elämääni nyt kuin vaikkapa vuosi sitten. Vaikka tulevaisuuteni onkin tosi auki, tiedän kuitenkin että elämäni tulee muuttumaan seuraavan puolen vuoden aikana aika paljon eikä siis tarvitse ahdistua siitä, että elämä junnaisi paikoillaan. Olen tutustunut viime aikoina moneen uuteen siistiin tyyppiin, käynyt makeissa bileissä ja päässyt muutenkin vähän irti sellaisesta ajattelusta, että tiettyyn ikään mennessä pitäisi olla tietyt jutut tehtyinä. Mutta odotellaan vaan, kuitenkin sitten ensi maanantaina iskee ihan jäätävä ikä- ja identiteettikriisi ja lapseton vanhapiika-ahdistus, odotellaan vaan..

Helpotusta ainakin ikäkriisiin tuo osaltaan myös tuo piakkoin alkava koulutus, sillä ainakin omasta viiden hengen haastatteluryhmästäni olin ylivoimaisesti nuorin. Ryhmämme toisiksi nuorin listasi kakkosella alkavan ikänsä haastattelussa heikkoudekseen, koska tietynlainen elämänkokemus puuttuu vielä meiltä alle kolmekymppisiltä. Että tavallaan kiva olla jossain vielä se porukan junnu ja jonkun silmissä epäkypsä, kun toisinaan tunnen itseni jo ihan ikälopuksi. Olen muutenkin tosi innoissani alkavasta koulutuksesta, silmäilin pikaisesti luentojen aiheet läpi ja kaikki vaikutti äärimmäisen mielenkiintoiselta. Ja se on muuten paljon sanottu ihmiseltä, jota ei ole koulu pahemmin jaksanut kiinnostaa viimeiseen kolmeen vuoteen. Vielä on toki liian aikaista sanoa mitään, mutta tässä vaiheessa tuntuu, että olen menossa oikealle alalle ja oikeaan suuntaan tulevaisuuteni kanssa!