Olen huomannut, että monella miehellä on hyvin erilaiset suhteet kavereihinsa kuin vaikkapa minulla tai minun ystävilläni. Minä näen ystäviäni usein kahdestaan tai muutama kerrallaan, useimmiten etukäteen sovitusti, ehkä kerran pari viikossa. Moni tuntemani mies sen sijaan kuuluu isoon kaveriporukkaan, jonka kaikki jäsenet asuvat lähellä toisiaan ja viettävät keskenään aikaa lähes päivittäin. Jätkät kokoontuvat toistensa kotiin pelaamaan, juomaan bisseä tai ihan vaan hengailemaan, ja sopivat tapaamisistaan hyvin spontaanisti: joku soittaa, että voiko tulla käymään saman tien, ja kohta sohvalla lojuukin puolet kylän väestä. Mielestäni kyseinen spontaani hengailu on tavallaan aika siistiä. Siitä tulee tavallaan mieleen lapsuusvuodet ja se, kun sitä vaan käveli kaverin oven taakse kysymään, että sopiiko nyt heti. Oma elämäni on kuitenkin nykyään sen verran kiireistä, että kaikki tapaamiset on useimmiten sovittava etukäteen, jotta saan kaiken mahdutettua täyteen kalenteriini.
Tästäpä pääsemmekin ongelman ytimeen. Kuvitellaanpa tilanne, että olisin sopinut treffit jonkun jätkän kanssa tämän kotiin. Saapuessani paikalle minua kuitenkin odottaakin yhden sijaan viisi jätkää, kaljatölkit kädessä olohuoneeseen kerääntyneenä, deittini istuessa pleikkarin ohjain kädessä keskellä poikalaumaa. Kukaan ei tee elettäkään lähteäkseen, eikä liiemmälti kiinnitä minuun mitään huomiota. Kuinka mahtavaa! Toinen skenaario on sitten se, että saapuessani deittini luo hän on yksin, mutta illan edetessä alkaa puhelin soimaan ja yksi jos toinenkin kaveri "pistäytyy käymään". Pistäytyminen sitten venähtääkin muutaman tunnin loikoiluksi, ja minusta alkaa yleensä tuntua vähän tyhmältä. Olinko jotenkin hyväuskoinen olettaessani, että tämä jätkä kenties olisi halunnut viettää aikaa kanssani kahdestaan, enkä olisi hänelle vain yksi jätkistä pleikkarin ääressä?
En minä ihmisiä pelkää tai koe mitään ahdistusta deittieni kavereiden tapaamisesta. Minusta on usein oikein hauskaa viettää aikaa heidän kanssaan niin, että siitä on sovittu etukäteen. Varsinkin silloin, kun tapaan heitä ensimmäistä kertaa, haluaisin valmistautua tilanteeseen mieluiten etukäteen. Jos taas olen etukäteen odottanut kahdenkeskistä aikaa deittini kanssa, kenties kuhertelua ja seksiäkin, kavereiden läsnäolo pistää suunnitelmat aika äkkiä uusiksi. Ja sekös harmittaa, koska en minä oikein saa mitään irti siitä, että katselen vaivautuneena tuntemattomien ihmisten pleikanpeluuta, eikä se ole varsinaisesti käsitykseni unelmien treffi-illasta.
Olen jutellut asiasta muutaman jätkän kanssa, ja heidän kanssaan tulimme siihen tulokseen, että sellainen kahdestaan hengailun käsite on joillekin miehille vähän vieras. Jos kaikki sosiaalinen vuorovaikutus tapahtuu isoissa porukoissa, on varmaan tosi hämmentävää yhtäkkiä olla jonkun kanssa ihan kahdestaan ja ruveta ajattelemaan, etteivät muut ole edes tervetulleita siihen tilanteeseen. Sen sijaan vaikkapa minulle, joka en oikestaan edes kovin hyvin viihdy isossa porukassa, kahdestaan oleminen on sekä helppoa ja mieluisaa että aika itsestään selvää. Minulle ei tulisi kuuna päivänä mieleen kutsua kavereitani luokseni hengailemaan silloin, kun minulla on joku mies kylässä. Eikä kukaan kavereistani kyllä tulisikaan. Näille porukassa hengaileville jätkille saattaa taas sitten olla jopa vähän loukkaus, jos joku kaveri yhtäkkiä ilmoittaakin, että tahtoo olla jonkun muikkelin kanssa kahdestaan. Bros before hoes ja silleen, tiedättehän.
Toivoisin kuitenkin, etten joutuisi enää osallistumaan yhteenkään poikien peli-iltaan tai varsinkaan tulla hiukset märkänä suihkusta huomatakseni olohuoneeseen pelmahtaneen suihkuhetkeni aikana viisi tuntematonta miestä. Koska kyllä se kahdestaan oleminen on aika olennainen juttu, jos haluaa jonkunlaisessa parisuhteessa jonkun kanssa olla.
2 kommenttia:
Ehkä paras postauksesi tähän saakka.
Kiitos! :)
Lähetä kommentti