keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Mitä jokaisen pitäisi tehdä ennen kuin täyttää 25

Heippa tyypit! Minulla oli eilen synttärit. ja mittariin pärähti kaksikymmentäviisi vuotta. Tämä uuden ikävuoden alkaminen aiheutti minussa pienimuotoista ahdistusta, sillä jotenkin jokavuotinen ikäkriisini on tällä kertaa paljon edellisvuotta pahempi. Jotenkin 25 vuotta kuulostaa jo niin aikuiselta, siltä että pitäisi olla saanut jo hirveästi kaikkea aikaiseksi elämässä. Moni ikätoverini on jo tyyliin perustanut menestyviä yrityksiä, pyöräyttänyt pari lasta tai muuten vaan menestynyt elämässään niin, että omat saavutukseni tuntuvat aika pieniltä. Nuorempana sitä myös tuli asetettua itselleen sellaisia aikarajoja, että tietyn ikäisenä pitäisi olla saavutettu tiettyjä asioita, ja nyt alkaa iskeä paniikki kun ne aikarajat uhkaavat tulla vastaan. Samaan aikaan myös tuntuu, että kaksikymmentäviisivuotiaalta odotetaan asioita, joista en ole varma olenko niihin valmis, ja tavallaan haikailisi takaisin parin vuoden takaiseen huolettomampaan elämään. Mutta aikuistuminen on kai väistämätöntä, ikuisesti ei voi viettää teinin elämää vailla huolta huomisesta.


Paniikkia lietsovat myös kaikenlaiset listat asioista, jotka "pitäisi" olla tehtynä ennen kahdettakymmenettäviidettä syntymäpäivää. Tosin yhtä listaa kun luin viikonloppuna, niin sen 25 kohdasta minulla oli tekemättä vain kolme: toiselle mantereelle matkustaminen, illallisen tarjoaminen vanhemmille ja eläkesäästämisen aloittaminen. Eli ei tässä ihan pelkästään peukaloita olla pyöritelty, kun kuitenkin 22/25 oli tehtynä. Minusta elämässä on kuitenkin aika paljon tärkeämpiäkin asioita, kuin eläkesäästäminen. Siksi tein oman 15 kohdan listan asioista, jotka minusta olisi hyvä olla tehdä ennen kuin täyttää 25 vuotta. Tai ainakin jossain vaiheessa elämää.

Mitä jokaisen tulisi tehdä ennen kuin täyttää 25:

1. Asua jonkun kanssa yhdessä. Kämppis tai seurustelukumppani, kummin vain, kimppa-asuminen opettaa vastuunottoa yhteisistä asioista ja sellaista toisten huomioonottamista, jota ei välttämättä vanhempien luona asuessa opi, koska ainakin omat vanhempani pitivät minua ja veljeäni aika lellipentuina eikä meidän tarvinnut osallistua kodinhoitoon mitenkään. Tasavertaisina asuinkumppaneina sitä joutuu eri tavalla tekemään asioita, ja mielestäni se on tärkeä läksy opittavaksi jokaiselle.

2. Asua yksin. Yksinasuminen taas opettaa pärjäämään omillaan ilman muiden apua, ja vaikka usein voikin turvautua muiden apuun, on hyvä olla itsenäinen ja pärjäävä.

3. Seurustella. Parisuhteessa olemisen oppii vain olemalla parisuhteessa, ja voi olla vaikeaa löytää vakavaa suhdetta aikuisiällä jos nuorena on vain viilettänyt sinkkuna kukasta kukkaan. Minusta ainakin ikäiseni tai sitä vanhempi mies, joka ei ole koskaan seurustellut, ei vaikuta kovin potentiaaliselta poikaystäväehdokkaalta, koska tyypille joutuisi sitten opettamaan parisuhteilun perusasioita kädestä pitäen eikä kukaan sitä tämän ikäisenä enää jaksa.

4. Harrastaa seksiä ainakin muutaman ihmisen kanssa. Sinkuksi jääminen ja useiden eri miesten testaileminen oli ainakin itselleni tosi silmiä avaava kokemus, koska tajusin silloin kuinka paljosta olin jäänyt aikaisemmassa suhteessani paitsi. Siinä oppii tietämään mistä tykkää ja mistä ei, ja ymmärtää, etteivät ne random säädöt ja yhdenillanjutut ole oikeastaan kovin siistejä, niin niitä ei sitten tarvitse enää vanhemmalla iällä välttämättä harrastaa.

5. Opetella tekemään aloite. Jos vielä 25-vuotiaana vaan istuu kotona ja odottelee sitä valkoista ritaria  tai satujen prinsessaa saapuvaksi panematta itse tikkua ristiin, niin se on sitten ihan oma häpeä. Kannattaa mieluummin rohkaistua ja lähestyä kiinnostavia ihmisiä pelottomasti kuin se uljas ritari.

6. Opetella olemaan yksin. Seurustelu seurustelun vuoksi on ihan ok joskus yläasteella, mutta jos vielä 25-vuotiaana nyhjää jonkun mitäänsanomattoman urpon kainalossa vaan jotta ei tarvitsisi olla yksin, niin on kyllä asiat huonosti.

7. Käydä kunnon alusvaateliikkeessä ja selvittää oikea kuppikoko. Koska elämä on liian lyhyt vietettäväksi väärän kokoisissa rintaliiveissä.

8. Tutustua kunnolla omaan kehoon ja seksuaalisuuteen. Koska elämä on ihan liian lyhyt tuhlattavaksi seksiin, josta ei nauti koska tiedä mistä tykkää ja mikä tuntuu hyvältä.

9. Raivata elämästä turhat ihmiset pois. Jos Facebook-feedi täyttyy MV-lehteä siteeraavista törpöistä tai jostain ärsyttävistä ex-rinnakkaisluokkalaisista jotka postaavat 90480398034 kuvaa lapsistaan per päivä, poista heidät suosiolla kaverilistalta. Ei myöskään kannata pitää yhteyttä mihinkään kummin kaiman kissan koiran kävelykepin hattuihin vain velvollisuudentunnosta, vaan käytä aikasi mielummin oikeiden ystäviesi kanssa hengailuun.

10. Toteuttaa joku seksifantasia. Edes joku pieni.

11. Hyväksyä oma kroppa ja ulkonäkö. Itsestään kannattaa pitää toki huolta, mutta jossain vaiheessa kannattaa ehkä lopettaa kipuilu vaikkapa sen suhteen, ettei oma ulkonäkö ole täydellinen. Elämästä nauttii paljon enemmän, kun ei jatkuvasti mieti miltä näyttää, vaan voi keskittyä enemmän siihen miltä tuntuu.

12. Testata omia rajoja. Jos koko nuoruuden pysyy turvallisesti omalla mukavuusalueella, sieltä tuskin poistuu vanhempanakaan. Usein sanotaan, että siisteimmät asiat tapahtuvat aina pikkuisen sen oman mukavuusalueen ulkopuolella, ja uskon että siinä on vinha perä. Oli kyse mistä tahansa, omien rajojen venyttäminen ja pelkojen kohtaaminen on pienissä määrin tosi hyvä ja terve juttu. Yli ei kannata kuitenkaan vetää eikä tehdä mitään, mikä tuntuu oikeasti pahalta.

13. Opetella pyytämään anteeksi. Ei pidä olla kynnysmatto, mutta on aina kohteliasta pahoitella, vaikka pahoittaisi jonkun mielen vahingossakin. Varsinkin parisuhteissa riitely olisi helpompaa, jos kumpikin osapuoli osoittaisi olevansa pahoillaan siitä, että tuli vahingossa loukanneeksi toista, vaikka  ei itse teosta olisikaan välttämättä pahoillaan.

14. Unohtaa kaikki turhat aikarajat ja suorituspaineet. Missään ei ole sanottu, että tiettyyn ikään mennessä pitäisi olla tiettyjä asioita saavutettuna. Asiat saa tehdä omaan tahtiin ja eri järjestyksessä, eikä kaikkea edes tarvitse tehdä.

15. Pitää mielessä, ettei vielä ole liian myöhäistä mihinkään. Vaikka jossain typerässä listassa sanottaisiinkin, että jotain pitäisi tehdä ennen kuin täyttää 25, niin ei siihen ole liian vanha sen jälkeenkään. Vielä ehtii!

Ei kommentteja: