torstai 22. kesäkuuta 2017

Miten jussina nussitaan?

Sain seksivälinekauppa Huippukivalta mielenkiintoisen sähköpostin, jossa esiteltiin tuloksia eräästä heidän juuri teettämästään seksitutkimuksesta. Kyseessä olisi siis kyselytutkimus, jossa selvitettiin suomalaisten seksitottumuksia ja seksin merkitystä juhannuksen vietossa. Vastasin itsekin kyselyyn ja oli jo senkin takia kiinnostavaa päästä näkemään, minkälaisia asioita tutkimuksessa on selvinnyt. Tässäpä siis lyhyt katsaus tutkimuksen tuloksiin, ja muutama oma kommenttini niistä.

sunset finland

Ei ole kyllä juhannukselta tämä kuva, vaan parin viikon takaiselta mökkireissulta, mutta siinä on järvi ja metsää, joten aika vahva juhannusviba kuitenkin?

Kyselytutkimukseen osallistui 385 Huippukivan asiakasta, 62% miehiä ja 38% naisia. Tutkimuksen mukaan vastaajista 73% oli sitä m
ieltä, että seksi kuuluu olennaisesti juhannuksen viettoon ja 67% mukaan se on juhannuksena enemmän spontaania kuin harkittua. Perusteluja tälle olivat muun muassa valon määrä, lämmin sää, loma-aika ja ihmisten vapautuneisuus estoista. 42% vastaajista koki pitkän yöttömän yön kasvattavan seksikertojen määrää.

Hieman kyllä ihmetyttää tuo "lämmin sää"-argumentti, koska juhannussäähän on perinteisesti ollut melkoisen viileä. Alhaisten lämpötilojen vaikutuksesta saattaa kertoa se, että tutkimuksen mukaan seksiä harrastetaan juhannuksena suurimmaksi osaksi sisätiloissa. 27% vastaajista valitsee juhannuksena lemmenleikkien lokaatioksi kesämökin, mutta osa vastaajista oli valinnut myös villimpiä paikkoja kuten parkkipaikka, vene, venelaituri, festarialueella sijaitseva kallio sekä talon katto. Nostan hattua erityisesti viimeiseksi mainitulle, goals!

Seksivälineitä juhannusreissuille mukaan pakkasivat yli 60% vastaajista. Suosituimpia välineitä olivat kondomit, dildot ja vibraattorit. Minua kyllä vähän kuumottaisi suristella vibran kanssa menemään jossain sukulaisten kesämökille kun isovanhemmat nukkuvat viereisessä huoneessa, mutta ehkäpä nämä vastaajat ovat sitten estottomampia tai sitten he viettävät juhannuksensa hieman yksityisemmissä ympyröissä. Hyvä juttu, että kortsut kuitenkin muistetaan pitää mukana juhannuksenakin.

Vapautuneisuus ja seksin määrän lisääntyminen  juhannuksena eivät kuitenkaan tutkimuksen mukaan vaikuta erityisemmin siihen, että ihmiset pettäisivät kumppaneitaan herkemmin. 87% vastaajista toteaa, että omatunto toimii juhannuksena samoin kuin muulloinkin ja pettämisen rajat eivät hämärry. En ihan saanut kiinni siitä miksi niin olisikaan, ellei sitten ole törmännyt siihen juhannustaikaan josta kuulin viime vuonna ja jossa sanotaan, että jos harrastaa seksiä seitsemän ihmisen kanssa juhannusyönä niin näkee unessa lempikukkasensa. Tai en ole kyllä varma puhuttiinko siinä taiassa seksistä vai pelkästään suutelemisesta. Maalaisjärjellä ajateltuna kannattaisi kyllä ehkä pelata varman päälle ja hoitaa homma kunnolla loppuun asti, ettei vahingossakaan tule mitään voikukkia sinne uniin. Joka tapauksessa kyseinen taika oli ainoa järkevä syy, jonka keksin sille että joku pettäisi kumppaniaan herkemmin juuri juhannuksena. Ei sitä känninkään piikkiin voi laittaa, kun kyllähän me suomalaiset kännissä ollaan aika monena muunakin päivänä vuodessa.

Oma juhannuksena tuskin menee missään katonharjalla paneskellessa, mutta ihan hauskaa tekemistä on suunnitelmissa kuitenkin. Ruokaa, juomaa, kavereita ja paljussa loikoilua, mikäs sen parempaa. Poikaystäväni on kyllä tulossa mukaan, niin eihän sitä tiedä jos käydään testailemassa kattoa tai jotain muita lokaatioita..

Hauskaa juhannusta lukijat! Palaillaan taas ensi viikolla, luvassa muun muassa uutta Panopäivyriä ja vähän bilejuttuja pitkästä aikaa.


Tässä nyt vielä juhannuskuva, viimevuotinen sellainen. Koivut on kivoja.

ps. tässä vielä ihan loistava Huippukivan mainos, jää soimaan päähän! Ja tämähän ei siis ollut mikään kaupallinen yhteistyöjuttu, tämä mainos jaksaa vaan edelleen naurattaa vaikka olen kuullut sen monta monta kertaa. :D

Ei kommentteja: