maanantai 26. kesäkuuta 2017

Parempi kuin Lintsi

Yhteistyössä Clinic Events

Nyt kun on juhannuksesta jotakuinkin selvitty, voikin alkaa jo suunnitella ensi viikonloppua, eikös vaan! Menoa ja meininkiä ensi lauantaille on luvassa roppakaupalla, sillä silloin järjestetään merellisiin maisemiin sijoittuva Clinic & Kuukou Summer Cruise M/S Emma-laivalla. Pääesiintyjänä risteilyllä on tällä kertaa romanialaislähtöinen ja tällä hetkellä Berliinissä vaikuttava Kuukou-levy-yhtiön omistaja Simina Grigoriu, ja hänen lisäkseen levyjä pyörittelevät Clinicin dj:t Jekaterina, Joonas L ja Kruger sekä Future Bassin Mefisto. Illan kirkkaimmaksi tähdeksi odotetaan toki myös auringonpaistetta, mutta laivan saa onneksi myös katetuksi vesisateiden ja hurrikaanien varalta joten bileet saadaan kyllä aikaiseksi keleistä riippumatta. Paatti nostaa ankkurinsa klo 17 Kauppatorilta ja palaa takaisin klo 22, jonka jälkeen bileet jatkuvat Ugglassa After the Cruisen merkeissä. Ugglassa juhlakansaa tanssittavat pääsalissa Simina Grigorou, Joonas L ja Kristik sekä loungen puolella Beats and Stylesista tuttu DJ Alimo sekä Halla. Kuulostaako kivalta? No niin minustakin!


Tunnelmia viime vuoden Cruiselta. Tarkkasilmäinen voi bongata allekirjoittaneen laittoman lyhyissä sortseissa! ;)

Clinic on järjestänyt kesäisiä cruiseja jo muutaman vuoden ajan ja tapahtuma on ollut joka kerta erittäin suosittu. Olin itse mukana viime kesänä ensimmäistä kertaa ja ilta oli valehtelematta yksi kesäni kohokohdista. Paatilla oli ihan huikea meininki, aurinko paistoi ja mikäs sen parempaa kuin nauttia Suomenlahden kauniista maisemista menevää teknoa kuunnellen ja viileitä juomia nautiskellen. Alla kahden vuoden takaisen Cruisen aftermovie, siitä voitte tsekata meiningit jos ette muuten usko! Meno oli viime vuonna samanlainen ellei parempikin, videoita siitä löytyy tulevan Cruisen Facebook-eventistä.



Tulevan lauantain Cruise on myös hyvä tilaisuus hankkia itselleen kesäheila, jos sellainen vielä puuttuu. Sen verran pikkuisessa jollassa nimittäin seilataan että kyytiin mahtuu vain parisataa ihmistä, joten tutustuminen on helpompaa kuin isoilla (ja pimeillä) klubeilla. Cruisella fiilis on myös niin katossa koko ajan että kaikilla on koko ajan hymy leveästi korvissa, ja se jos mikä helpottaa uusiin ihmisiin tutustumista. Pelkästään heilanmetsästys mielessä ei kuitenkaan kannata lähteä reissuun, sillä räikeä pillu- tai munahaukkailu latistaa tunnelmaa, mutta ainahan sitä voi musiikista ja auringosta nauttimisen lomassa vähän tehdä tuttavuutta matkatovereiden kanssa. Paikalle kannattaa toki suunnata silloinkin jos kesäheilastelu ei nappaa, sillä täällä jos jossain saa tanssia rauhassa ilman peppuun takertuvia nilviäisiä tai muita ällöttäviä iskuyrityksiä. Olen kertonut aikaisemminkin siitä ettei Clinicin bileissä (tai teknobileissä yleensäkään) ole sellaista lääppimiskulttuuria kuin ns. perus yökerhoissa ja se on musiikin lisäksi yksi suurimmista syistä siihen, miksi tykkään niistä niin paljon. Kuulostaako houkuttelevalta, paatti täynnä iloisia ihmisiä ja lääppijöitä nolla? Ei voi kuin suositella.


Maisemat Cruisella on myös ihan 6/5.

Liput Cruiselle maksavat 35e/kpl ja niitä voi ostaa minun kauttani, mikäli sellainen kiinnostaa. After the Cruise-bileet Ugglassa maksavat 5e ennen klo 23 Cruise-lippua näyttämällä ja 23 jälkeen 10e. Cruisen lipulla saa myös hanajuomat Ugglasta 3,5 eurolla ennen klo 23. Ihan ilmaiset kemut ei siis ole kyseessä, mutta hintansa väärti tapahtuma mielestäni ottaen huomioon miljöön ja artistikattauksen. Saman verranhan tämä reissu maksaa kuin Linnanmäen ranneke, joten kun ruvetaan vertaamaan kumpaan sitä rahansa laittaisi mieluummin, niin Lintsi jää kyllä armotta hopealle.

Tässäpä vielä tiivistettynä infot Cruisesta ja After the Cruisesta:

Clinic & Kuukou Summer Cruise @ M/S Emma (lähtö Kauppatorilta)

Lauantai 1.7.2017 klo 17-22 

Liput 35e

Huom. Minulla vielä muutama lippu myytävänä, laita viestiä Facebookissa, blogin kommenttiboksiin tai teekutsuilla@gmail.com jos haluat ostaa lipun!!

After the Cruise @ Uggla (Annankatu 10)

Lauantai 1.7. klo 22-4

Liput: Ennen klo 23 Cruise-lipulla 5e, muuten 10e

Cruise-lipulla hanajuomat 3,5e ennen klo 23

Cruise + After the Cruise Facebookissa

Hiiohoi, Cruisella nähdään!

Ei kommentteja: