tiistai 11. heinäkuuta 2017

Suhteet on elämän peliä

Olen kirjoittanut tätä blogia kohta jo kaksi vuotta, ja aika monesta eri aiheesta on tullut postauksia väännettyä. Kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon niin elämässäni kuin ajattelussanikin, ja siksi ajattelin vähän katsella läpi vanhoja postauksiani ja pohtia, miten ajatukseni ovat niiden kirjoittamisen jälkeen muuttuneet. Kävin ensimmäisenä käsiksi tähän hieman vajaa kaksi vuotta sitten kirjoittamaan postaukseeni, jossa puhun deittailusta ja parinmuodostuksesta pelinä.

"Romanttiset suhteet ovat pelejä, joissa on tarkat säännöt ja korttinsa oikein pelaamalla saattaa voittaa pääpalkinnon. Mutta pelissä on riskejä: mitä enemmän on tunteita mukana, sitä korkeammilla panoksilla pelaa ja sitä paremmalta voitto tuntuu kun se kohdalle osuu. Ikävä kyllä myös pelin häviäminen kirvelee sitä kovemmin mitä vahvempia tunteita pelissä on mukana."

Kaksi vuotta sitten uskoin, että ainoa tapa löytää hyvä mies ja parisuhde on esittää, etten halua sellaisia löytää. Ajattelin, että esittämällä coolia ja välinpitämätöntä saisin miehet kiinnostumaan itsestäni ja niin sainkin, mutta en tarpeeksi jotta mikään juttu olisi voinut kehittyä kunnon suhteeksi. Tekstin kirjoittamisen aikaan olin aika rikki: olin vuodenvaihteen tienoilla satuttanut itseni pahasti, ja menetin hetkeksi aikaa kokonaan kykyni ihastua tai tuntea mitään. Kevään ja kesän aikana sitten tapasin ensin yhden miehen, sitten toisen ja kolmannenkin, ja ihastuin. Mutta se ihastuminen ei tuonut tullessaan sitä ihanaa leijuvaa fiilistä, minkä siitä parhaimmillaan saa, vaan pelkkää ahdistavaa menettämisen ja hylätyksi ja torjutuksi tulemisen pelkoa. Yritin esittää viileää, mutta hälläväliä-asenteeni ei toiminut ja jokainen juttu päättyi. Oli niissä kaikissa toki muutakin taustalla, mutta uskon, että kaikki kolme miestä näkivät kyllä esitykseni läpi ja huomasivat rikkinäisyytenikin, säikähtivät sitä ja menivät pois.

"Todelliseksi taisteluksi homma muuttuu siinä vaiheessa kun on oikeasti ihastunut johonkuhun ja täytyy esittää ettei kauheasti kiinnostaisikaan ettei toinen säikähdä pois vaikka oikeasti haluaisi vain julistaa rakkauttaan koko maailmalle suureen ääneen. Noissa tilanteissa olen avoimuuteni vuoksi usein aika heikoilla: minua kuulemma kun on helppo lukea kuin avointa kirjaa enkä siis useinkaan onnistu kovin vakuuttavasti piilotamaan tunteitani. Sitten kun yritän ja yritän esittää ettei kiinnosta vaikkei ihastukseni ole tekstannut kolmeen päivään tai etten välitä hänen Instagramissaan olevasta yhteiskuvasta söpön tytön kanssa, tunteet lopulta räjähtävät käsiin ja hups, game over."

Nyt olen oppinut, että jos haluaa kunnollisen parisuhteen, pelaamisella ei saavuta yhtään mitään. On aina parempi vaan kysyä ja puhua suoraan, sen sijaan että käyttäisi aikaansa asioiden analysointiin ja vatvomiseen tai sellaisessa suhteessa roikkumiseen, josta ei voi saada sitä mitä haluaa. Ei kannata pettää itseään ja elätellä toiveita suhteen kehittymisestä, jos ei edes uskalla sanoa toiveitaan ääneen.
Joitain deittailun sääntöjä kannattaa kuitenkin ainakin suhteen alussa noudattaa, vaikka ei lähtisikään täysillä pelaamaan. Kannattaa taktikoida sen verran, ettei puhu hääkirkon varaamisesta ekoilla treffeillä tai muutenkaan suunnittele tulevaisuutta liian pitkälle liian nopeasti. Ei kannata laittaa viittätoista vihaista viestiä perään, jos toisella kestää pari tuntia vastata viestiin. Siinä ei edes oikeastaan ole kyse mistään pelaamisesta vaan siitä, että käyttäytyy kuin järkevä ihminen ja hillitsee itsensä ja turhasta ylianalysoimisesta syntyneet tunteenpurkauksensa. 

Omalla tavallaan suhdepelit ovat kuitenkin tosi viihdyttäviä. Ne tuovat ihanaa kutkuttavaa jännitystä elämään. Tavallaan harrastin useamman vuoden ajan pelkkäää alkuhuumaa, olin jonkun kanssa ehkä kuukauden tai pari ja sitten vaihdoin seuraavaan. En kuitenkaan halunnut sitoutua kehenkään tosissani ja säädin muiden kanssa kaikkien selän takana. Vähän sama, kun pelaisi jotain hedelmäpeliä pikkusummilla: ei siitä oikein mitään voita, mutta ei häviökään paljoa kirpaise. Oikeat uhkapelit ovat sitten asia erikseen. Sellaiset, joissa kaikki laitetaan yhden kortin varaan ja toivotaan parasta. Mutta siinä missä korttipeleissä hyvä bluffaaja voi voittaa, suhdepeleissä rehellisyys toimii oman kokemukseni mukaan paremmin.

Ei kommentteja: