Uskon, että yksi syy siihen miksi monogamiasta pidetään niin tiukasti kiinni on se, ettei ihmisillä ole tarpeeksi tietoa vaihtoehtoisista suhdemuodoista. Jotkut ajattelevat, että ei-monogamisissa suhteissa olevat eivät rakasta toisiaan aidosti, koska he ikään kuin antavat tosilleen "luvan pettää". Koko pointtihan eettisessä ja vastuullisuudessa monisuhteisuudessa kuitenkin on, ettei pettämistä esiinny, kun parisuhteen ulkopuoliset suhteet ovat täysin sallittuja. Joidenkin mielestä suhteen luottamus rikkoutuu siinä vaiheessa, kun lähdetään panemaan muita, mutta asia on oikeasti enemmänkin päinvastoin: toimiakseen monisuhteisuus edellyttää kaikilta osapuolilta suurta avoimuutta omista toiveista, haluista ja tunteista sekä tietysti niistä ensisijaisen suhteen ulkopuolisista kumppaneista. Tällainen avoimuus voi olla vierasta perinteisissä kahdenvälisissä suhteissa, monet parit eivät osaa ollenkaan puhua toisilleen seksuaalisista tarpeistaan ja seksielämä voi olla epätyydyttävää. Vähän veikkaisin, että kommunikaatio-ongelmat johtavat paljon todennäköisemmin suhteen kariutumiseen kuin se, että avoimen kommunikaation seurauksena päädytään ei-monogamiseen suhdemuotoon. Toki epäilijät ovat oikeassa siinä, että ilman avoimuutta monisuhteisuus ei voi toimia: jos pelkästään panee muita kertomatta siitä toiselle, kyseessä on kuitenkin ihan perinteinen pettäminen.
Moni pelkää monisuhteisuudessa sitäkin, että sallimalla kumppaninsa harrastaa seksiä muidenkin kanssa antaa hänelle mahdollisuuden rakastua johonkuhun toiseen. Toki on olemassa mahdollisuus, että vastaan tulee joku upea tyyppi ja suhde syvenee rakkaudeksi, mutta on se riski olemassa monogamisissakin suhteissa. Niitä upeita tyyppejä voi tulla vastaan vaikka kaupan kassajonossa, eikä ole olemassa mitään keinoa millä voisi estää toista rakastumasta johonkuhun toiseen. Paitsi toisen sulkeminen pimeään kellariin vuosikausiksi, mutta jos kuitenkin lähdetään siitä, että parisuhteessa haluaa toiselle hyvää, se ei toivottavasti ole realistinen vaihtoehto. Myös mustasukkaisuus on asia, jonka moni kokee ylitsepääsemättömäksi esteeksi monisuhteisuudelle. Tietenkään suhde ei voi mitenkään toimia, jos on sairaalloisen mustasukkainen kumppanin muista kumppaneista. On kuitenkin huomattu, etteivät monisuhteiset ihmiset juuri tunne mustasukkaisuutta kumppaneidensa ulkopuolisista suhteista: he kokevat, ettei se kumppanin toisaalta saama seksuaalinen nautinto ole millään lailla heiltä pois, ja osaavat iloita kumppaninsa puolesta. Toiset eivät pysty niin ajattelemaan vaikka yrittäisivätkin, vaan kokevat riittämättömyyttä ja mustasukkaisuutta. Siinä nähdään, että myöskään monisuhteisuus ei ole kaikkien juttu, vaan toisille se monogamia sopii paremmin.
Pointtina tässä avautumisessa on se, että kenenkään ei ole pakko sitoutua tiukkoihin monogamisiin sääntöihin, jos ei sitä itse halua, eikä ketään pitäisi niiden noudattamatta jättämisestä myöskään arvostella. Miten voisimmekaan olettaa kaikkien suhteiden toimivan samalla kaavalla, kun olemme kaikki keskenään niin erilaisia? Kannattaa ihan oikeasti miettiä sitä, noudattaako joitain tiukkoja sääntöjä oikeasti siksi, että haluaa, vai kenties vaan siksi, että jostain syystä ajattelee että niin kuuluu tehdä.
Kirjoitan myöhemmin kokonaan oman postauksen monisuhteisuudesta ja erilaisista ei-monogamisista suhdemuodoista. Avaan siinä hieman keskeisimpiä monisuhteisuuden käsitteitä ja pohdin siihen liittyviä kysymyksiä niin yleisellä tasolla kuin omasta ja oman parisuhteeni näkökulmasta. Postausta odotellessa voitte lukea tämän viime joulukuisen postaukseni, jossa pohdin avoimen suhteen uhkia ja mahdollisuuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti