Häistä ja kosinnoista

Eräs ystäväni löysi viime viikolla täydellisen kosintapaikan. Se sijaitsi erään kuohuvan kosken rannalla, ja aurinko laski kauniisti kun kävelimme paikan ohi. Paikasta lähetettiin tietysti kuva myös ystäväni poikaystävälle, jotta hänkin tietäisi missä kannattaa mahdollisesti tulevaa vaimoaan ruveta kosimaan.

Minäkin olen pikkutytöstä asti haaveillut siitä, että joskus mies polvistuisi eteeni ja pujottaisi sormuksen sormeeni. Eikä ihmekään, kyllähän kaikki Disneyn prinsessasadutkin antavat ymmärtää että naimisiinmeno ja avioliitto ovat ikuisen onnen alku. Niin minun kuin ystävienikin kosinta- ja häähaaveet kumpuavat tasan tarkkaan siitä, että niitä tuputetaan meille joka tuutista jo pienestä asti. En siis viitsi edes väittää, että haluni mennä jonain päivänä naimisiin olisi joku oma keksintöni tai erityisen originellia. Mutta ei se kai haittaa, ei kaiken aina tarvitsekaan olla. Olen kuitenkin pohtinut asiaa ja tullut siihen lopputulokseen, että haluan vaimon virkaan ihan muista syistä kuin siksi, että niin kuuluisi tai niin on tapana tehdä. Avioliitolla nyt ei sinänsä ole enää niin suurta merkitystä kuin ennen, mutta onhan se silti ihana ja kaunis symboli rakkaudelle, vaikkakaan ei nykyään välttämättä enää ikuiselle ja loppuelämän kestävälle. Ja saa järjestää häät!

Olen myös monen muun naisen tapaan miettinyt jo monien vuosien ajan omia häitäni. Häät ovat ihania, ja odotan nyt jo innolla erään ystäväni ensi kesänä koittavia häitä. Ne ovat kaveripiirissäni ensimmäiset laatuaan, ja olin viimeksi häissä melkein 10 vuotta sitten kun joku pikkupikkuserkkuni meni naimisiin. Inspiraatiota omien häideni päänsisäiseen suunnitteluun olen siis saanut lähinnä telkkarista. Puvun mallin olen jo suunnilleen päättänyt, muut yksityiskohdat ovat vielä vähän hämärän peitossa, mutta ehkä ne ehtii myöhemminkin. Poimin ideoita sitten muiden häistä, joita alkaa parin vuoden sisään varmaan olemaan enemmänkin.

Niitä täydellisiä häitä edeltää tietysti täydellinen kosinta. Erään ystäväni käsitys siitä ilmeisesti on kosken ranta auringonlaskun aikaan, ja pakko kyllä myöntää, että paikka oli varsin romanttinen. En itse ole kyllä mikään suuri romantiikkafani, varsinkin sellainen korni ja siirappinen ällöromantiikka ei uppoa minuun yhtään. Jotkut kaverini haaveilevat kai juuri sellaisista överikosinnoista, että tyyliin suihkukoneella kirjoitettaisiin ilmaan Marry me tai vuorattaisiin koti punaisilla ruusuilla ja sydämenmuotoisilla suklaakonvehdeilla. Jotain ekstraa toivoisin kosinnalta kuitenkin, ei mitään sellasta että tylsästi sovittaisiin ruokapöydän ääressä naimisiinmenosta. Mieluiten joku sellainen miten Aidan kosii Carrieta sinkkuelämässä: koiralenkillä Aidan pyytää Carrieta pitelemään koirankakkapussipakettia ja antaakin tälle käteen sen sijaan sormusrasian. Simppeliä, yllätyksellistä, ja muuttaa perus tiistain aika paljon paremmaksi. Toisaalta on kuitenkin aivan sama miten se kosinta tapahtuu, koska jos mies on oikea, vastaisin kyllä ihan paikasta riippumatta. Toivoisin kuitenkin tylsän vanhanaikaisesti että mies olisi se kosinnan suorittava osapuoli. Tavallaan olisi tosi hauskaa suunnitella joku yllätyskosinta, mutta olen sen verran arka tekemään suhteessa aloitteita isojen asioiden suhteen etten varmaan uskaltaisi kosia. Paitsi ehkä karkauspäivänä, jolloin perinteisesti naiset saavat kosia, ja rukkasista saa lohdutukseksi hamekankaan. Varsinainen win-win-tilanne siis. Lisäksi toivoisin, että kun minua kositaan, kosittaisiin kunnolla eikä "pyydettäisi kihloihin". Minulle kihloihin meneminen on yhtäkuin lupaus avioliitosta, mutta joillekin kihlat ovat ikään kuin joku välivaihe tai syvempi sitoutumisen muoto seurustelun ja avioliiton välissä. Ei niitä häitä toki tarvitsisi millään pika-aikataululla välttämättä järjestää, mutta haluaisin kuitenkin, että siinä kihloihin mentäessä puhuttaisiin selkeästi naimisiin- eikä kihloihinmenosta.

Mikään kiire naimisiin minulla ei ole, en ole asettanut sille mitään aikarajaa että viimeistään sen ja sen ikäisenä. Haluaisin kuitenkin olla sen verran nuori, että voisin laittaa päälle kunnon hääpuvun näyttämättä naurettavalta: se kuitenkin symboloi sitä puhtautta ja neitseellisyyttä, ja illuusio siitä voisi mennä hieman pilalle jos häitä ennen ehtisi synnyttää kovinkin monta lasta. Toisaalta äitini totesi jo monta vuotta sitten, että voisin hyvin käyttää vaaleanpunaista vanhojentanssipukuani myös hääpukuna kun "ethän sä mikään neitsytmorsian kuitenkaan ole". Niin ehkä sekin juna sitten meni jo..

Kuvat ovat ystäväni mökiltä, jossa on aina upeat auringonlaskut. Ei hullumpi kosintapaikka tuokaan.