torstai 28. syyskuuta 2017

Kuuntele, mitä feministeillä (ja vegaaneilla) on sanottavanaan

Minua ärsyttää vegaanit. Siis onko mitään raivostuttavampaa kuin ihminen, joka katsoo ruokaa nenänvarttaan pitkin, vaatii joka paikassa ruuan suhteen erityiskohtelua ja kuuluttaa suureen ääneen olevansa kaikkia muita parempi? Sellainen on nimittäin mielikuvani vegaaneista, ja sen takia suhtauduin hieman nihkeästi kun poikaystäväni selitti tuossa taannoin katsoneensa jonkun dokumentin ja päättänyt alkaa noudattaa ainakin osittain vegaanista ruokavaliota. Ajattelin heti, etten voi enää koskaan syödä hänen seurassaan mitään ilman järkyttävää moralisointia, ja kuuntelin hänen innokasta selitystään aika torjuvalla asenteella.

Sitten muistin erään aikaisemman keskustelumme, joka käsitteli muistaakseni jotakin miesten ja naisten välisiä eroja ja niiden syitä tai jotain muuta vastaavaa. Muistan, kuinka turhauduin keskustelussa siihen ettei paasaukseni tuntunut menevän perille ollenkaan, ja kuinka loukkaannuin kun hän totesi ettei häntä oikeastaan kiinnosta tällaisen aiheen miettiminen. Miten ihmeessä ei voi kiinnostaa joku niin tärkeä asia kuin sukupuolten välinen tasa-arvo! Nyt oivalsin, että tässä veganismijutussa on kyse täsmälleen samasta asiasta: jostakin hänelle tärkeästä, josta minä en jaksa kiinnostua omien negatiivisten ennakko-oletusteni vuoksi. Ja ehkä osittain senkin vuoksi, että sisimmässäni tiedän vegaanien olevan oikeilla jäljillä ja oman ruokavalioni olevan kaikkea muuta kuin terveellinen ja järkevä, mutta tottumusten ja mukavuudenhalun vuoksi on helpompaa kieltäytyä kuulemasta perusteluja. Sama juttu on varmaan monilla feminismiä periaatteesta vastustavilla: tavallaan he ehkä tajuavat miksi asia on tärkeä, mutta vanhassa pitäytyminen on helpompaa kuin muutoksen vastaanottaminen. Tai sitten se johtuu vaan siitä, että feminismillä on sanana monen korvissa todella huono kaiku, ihan niin kuin veganismillakin.


Ylpeä feministi julistaa aatettaan sukkia myöten.

Monen mielikuva feminististä on siilitukkainen räyhääjänainen joka juoksee sääri- ja kainalokarvat rehottaen ja tissit heiluen julistamassa naisten ylivaltaa ja miesten polkemista maan rakoon. Tosiasiassahan feminismi ei missään nimessä tähtää naisten ylivaltaan vaan sukupuolten tasa-arvoon, eli se on niin naisten, miesten kuin muunsukupuolistenkin asialla. Feminismin pointti ei ole viedä miehiltä heidän oikeuksiaan, vaan taata muidenkin sukupuolten edustajille samat oikeudet. Suurin osa miehistä tuskin sitä vastustaisi mitenkään, eihän se heiltä ole pois, mutta kun ne räyhäävät siilitukkaiset julistavat suureen ääneen kaikki maailman miehet syyllisiksi ja pahantekijöiksi, heillä nousee ymmärrettävästi karvat aika nopeasti pystyyn. Siinä vaiheessa on aika turhaa alkaa yrittää virittelemään keskustelua mistään feminismiin liittyvästäkään, kun koko sanan mainitseminenkin pistää miehiltä luukut kiinni. Se on harmi, sillä meidän kaikkien tulisi todellakin olla feministejä. En keksi yhtäkään haittapuolta siinä, että kaikkien sukupuolien edustajilla olisi samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet elämässään, eikä ketään sorrettaisi sukupuolen perusteella.

Avoimuus ja ennakkoluulottomuus ovat piirteitä, joihin jokaisen tulisi mielestäni pyrkiä. Mitä hyötyä on olla aina muutosvastarintainen ja suhtautua kaikkeen lähtökohtaisesti negatiivisesti? On parempi suhtautua uusiin juttuihin avoimin mielin ja yrittää nähdä niiden omien ennakkoluulojen ohi. Vahingossa voi vaikka oppia jotain tai saada elämäänsä jotakin uutta sisältöä. Kannattaa siis kuunnella, mitä ne vegaanit, feministit tai muut ärsyttävät paasaajat puhuvat. Niillä karvaisilla huutelijoilla ja omahyväisillä porkkananpuputtajillakin on nimittäin oikeasti asiassaan todella hyvä pointti.

Ei kommentteja: