Mun keho on ihan hyvä näin

Muistan olleeni hyvin pieni, ehkä kuusivuotias, kun olen ensimmäisiä kertoja ajatellut, että kehossani on jotain vikaa. Tunne siitä, että jotkut osat kehostani ovat huonoja ja niitä pitäisi muuttaa, on siis seurannut elämässäni jo kohta kahdenkymmenen vuoden ajan. Se on aika pitkä aika ajatella paskaa itsestään. Ainaisen laihduttamisen ja kehon muokkaamisen vaihtoehdoksi on viime vuosina noussut ajatus kehopositiivisuudesta. Sen ydinajatus on suurin piirtein se, että kaikki kehot ovat yhtä hyviä koostaan riippumatta, ja että jokainen saa hyväksyä oman kehonsa sellaisena kuin se on. Se on mukava ajatus, koska lähtökohtaisesti itseään vihaamalla tuskin saa kestävää hyvinvointia aikaiseksi, oli sitten laiha tai lihava, kun taas hyväksyvä suhtautuminen omaan kehoon todennäköisesti kannustaa huolehtimaan siitä paremmin ja sitä kautta laihtumaan, mikäli sellaiselle on tarvetta.

Lihavuutta ei vaan kerta kaikkiaan hyväksytä meidän yhteiskunnassamme. Lihavuus niputetaan yhteen laiskuuden ja itsensä laiminlyönnin kanssa, ja se voi pahimmillaan näkyä jopa niin, että kaikki lihavien ihmisten terveysongelmat pistetään lääkärissä lihavuuden piikkiin ja jätetään hoitamatta. En henkilökohtaisesti tiedä sellaisesta mitään, en ole koskaan ollut oikeasti lihava, mutta kun joka puolelta tuutataan päälle kauheata läskivihaa, sitä alkaa ihan normaalikokoinenkin ihminen nähdä itsensä vääristyneesti. Varsinkin monet naiset, ihan sama minkä kokoiset, tuppaavat aina ajattelemaan, että pitäisi laihduttaa pari kiloa. Seisomme peilin edessä ja puristelemme vatsaamme, reisiämme, pakaroitamme, ja ajattelemme olevamme rumia ja läskejä. Joskus teemme sitä yhdessäkin, koko kaveriporukka saman peilin edessä vertailemassa mahamakkaroita. Vertailemme itseämme jatkuvasti muihin, niin kavereihin, kadulla vastaantuleviin ihmisiin kuin lehtien ja Instagramin täydellisiin naisiin. Varsinkin jälkimmäisiin verratessa oma keho näyttää entistäkin surkeammalta.

Oman kehon vihaaminen ei siis ole todellakaan mikään lihavien juttu. Itseään voi pitää rumana ja läskinä vaikka kehossa ei olisi millilitraakaan ylimääräistä rasvaa: ylimääräiset kilot eivät itsellänikään ole ollenkaan se isoin ulkonäkökriiseilyn aihe, vaan toisenlaisiakin epäkohtia löytyy: pienet tissit, pyöreät posket, kapeat huulet, you name it, I got it. Vastaavanlaiset pikkuruiset yksityiskohdat omassa ulkonäössä aiheuttavat monelle hirveästi huolta ja murhetta, mutta kuulostavat usein muiden korvaan ihan hölmöiltä. Esimerkkinä mieleen tulee esimerkiksi ne tyypit, joiden kumppanit häpeävät vartaloaan niin etteivät pysty olemaan alasti kumppaniensa edessä tai nauttimaan seksistä kunnolla, koska miettivät miltä se oma vartalo toisen silmissä näyttää. Kehopositiivisuus ei siis ole vain pelkästään oikeasti ylipainoisten juttu, vaan hyödyllinen ajatusmalli kenelle tahansa kehonkuvan ongelmien kanssa kamppailevalle, kokoon ja painoon katsomatta. Sekä fyysisen, psyykkisen että sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta olisi erittäin tärkeää pystyä katsomaan itseään peilistä ja ajattelemaan, että olen hyvä tällaisena. Tai jos ei hyvä, niin edes ihan ok. Sekin on jo paljon parempi kuin ällöttävä ihrakasa.

Kehopositiivisuutta on kritisoitu siitä, että se muka ihannoisi ylipainoa. Koska jostain syystä se, että hyväksyy omat läskinsä, tarkoittaa joidenkin mielestä sitä että heittää terveelliset elämäntavat romukoppaan, alkaa syödä itseään muodottomaksi ja aiheuttaa itselleen lukuisan määrän sairauksia, joiden hoito maksetaan muiden verorahoilla. Lihavuus ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti huonoa terveyttä ja elämäntapoja, aivan kuten laihuuskaan ei takaa, että ihminen on hyväkuntoinen ja voi hyvin. Kehopositiivisuus kannustaa omasta kehosta huolehtimiseen ja terveellisiin elämäntapoihin, jotka toki voivat joissain tapauksissa johtaa siihen, että ihminen laihtuu, mutta itsestä huolehtiminen ja laihduttaminen eivät ole toistensa synonyymeja. Olemme kuitenkin tottuneet ajattelemaan, että laihtumalla elämänlaatu paranee, mutta ei se elämä muutu kuin taikaiskusta paremmaksi heti, kun vaan pudottaa pari kiloa. Sen takia suurin osa laihdutuskuureista menee aina pieleen, kun laihtumisen jälkeen odotetaan jotain mullistavaa onnellisuuden hyökyaaltoa jota ei koskaan kuulu, ja siitä turhautuneena luovutetaan ja lihotaan takaisin. Kehopositiivisessa ajattelussa onnellisuutta lähdetään hakemaan pienten ja hitaiden elämänmuutosten kautta, joiden tavoitteena on hyvinvointi, ei laihtuminen.

Kannattaa hetkeksi pysähtyä ajattelemaan myös sitä, miksi ylipäätään teemme ulkonäöstä niin hirveän suuren numeron. Eikö elämässä muka ole tärkeämpiäkin asioita? Itsekin arvotan itseäni hirveästi juuri ulkonäön kautta, ajattelen olevani epäonnistunut yksilö kun vartaloni ei ole täydellinen, ja sivuutan samalla kaikki muut hienot ominaisuuteni ja saavutukseni. Vaikka olisihan se hirveää, että ulkonäköni olisi minussa parasta: olen mieluummin vähän vähemmän täydellistä kauneusihannetta vastaava ja vähän enemmän älykäs, luova, ystävällinen, hauska, taiteellinen ja villi. Kehossanikin arvostan oikeastaan paljon ulkonäköä enemmän sitä, että se toimii ja että pystyn tekemään sen avulla asioita joista nautin, kuten tanssimaan ja harrastamaan seksiä. Arvostan tissejänikin varmaan huomattavasti enemmän siinä vaiheessa, jos käytän niitä tulevaisuudessa mahdollisten lasteni ruokkimiseen. Juuri tällaiset ajatukset ovat kehopositiivisuuden ydin: jokaista makkaraa ei tarvitse rakastaa kiihkeästi, vaan enemmänkin arvostaa kehoa sen vuoksi, mitä kaikkea se pystyykään tekemään. Silloin ne hyvät elämäntavat, kuten terveellinen ruoka ja liikunta, pysyvät helpommin osana elämää, kun niiden avulla haluaa mahdollistaa sen, että keho toimii hyvin tulevaisuudessakin.


Lue lisää kehopositiivisuudesta:

Vaakakapina - Lopeta laihdutus, aloita elämä!

Onko pakko olla kehopositiivinen, jos ei tunnu siltä?

Kehopositiivisuus-kapinallinen Saara Sarvas: "Yhteiskunta on aivopesty siihen, että kaikki lihavuus on pahaa"


ps. seuraavassa postauksessa kerron tarkemmin, mitä tekemistä tämän postauksen kuvilla on kehopositiivisuuden ja oman ulkonäkökriiseilyni kanssa.