Korkeasti koulutettu haluaa korkeasti koulutetun kumppanin

Vuosien saatossa deittailemillani miehillä on keskenään paljon yhteistä. Yksi näistä yhdistävistä tekijöistä on ammattikorkeakoulu- tai yliopistokoulutus. Lähes kaikki miehet, joita olen tapaillut muutamia treffejä pidempään, ovat opiskelleet jossain korkeakoulussa. Tämä ei ole sattumaa, sillä yhtenevä koulutustausta tuntuu tuovan mukanaan paljon suhteen kannalta merkittäviä ominaisuuksia, jonka vuoksi olen tarkoituksella valinnut korkeakoulutettuja miehiä.

En ole ajatusteni kanssa yksin. Suuri osa tuttavapiiristäni on korkeakoulutettua tai opiskelevaa porukkaa, ja yleinen konsensus tuntuu olevan, että kumppanilla toivotaan olevan suht saman tasoinen koulutus. Tätä perustellaan muun muassa sillä, että koulutusvalinta kertoo paljon ihmisen arvomaailmasta, jonka toivotaan olevan samanlainen kuin itsellä. Sen sijaan ne tuttuni, jotka eivät ole korkeakoulussa opiskelleet, tuntuvat ajattelevan, ettei kumppanin koulutustaustalla ole niin väliä. He näkevät toisen koulutusvalinnat ja työn varsin triviaaleina asioina parisuhteen toimivuuden kannalta. Tiedän myös ihmisiä, jotka pitävät korkeakoulutusta turhana hienosteluna, eivätkä arvosta akateemisuutta ollenkaan. Sellaiset tyypit todennäköisesti haluavat kumppanikseen mieluummin jonkun, jolla ei korkeakoulutaustaa ole.

Akateemikkomuija matkalla luennolle.

Teen tässä nyt hyvin rankkoja yleistyksiä, sillä on selvää, että korkeakoulutetut ja ei-korkeakoulutetut ovat ryhminä kaikkea muuta kuin homogeenisia. Sisäistä hajontaa on, eikä mikään koulutustausta tee kenestäkään automaattisesti parempaa kumppania. Sitä ei kuitenkaan voi sivuuttaa, että ero koulutuksessa johtaa helposti myös erilaisiin elämänpiireihin, mikä voi olla kohtalokasta parisuhteelle.

Koulutus kertoo arvoista

Tärkein syy siihen, miksi minä ja niin moni muu korkeakoulutettu haluaa saman tasoisen koulutuksen käyneen kumppanin, on yhtenevä maailmankatsomus ja arvomaailma. Koulutus- ja uravalinnat kertovat paljon siitä, mitä ihminen arvostaa ja mistä hän on kiinnostunut. Korkeakoulussa opiskeleminen opettaa myös kriittistä ajattelua, mikä on ensiarvoisen tärkeää, kun muodostetaan mielipiteitä asioista. Korkeakoulutettu osaa yleisesti ottaen perustella mielipiteensä ja näkemyksensä paremmin ja nähdä asiat paremmin useista eri näkökulmista kuin kouluttamaton. Korkeakoulututkinto kertoo myös lukeneisuudesta, mikä ainakin itselleni on tärkeää, sillä lukeminen kehittää ajattelua ja sanavarastoa. Sytyn ihmisistä, jotka osaavat käyttää kieltä kiinnostavalla tavalla (monessakin mielessä, heh), eivät tee alkeellisia kielivirheitä (kuten enään, erinlainen tai kuullostaa, hrrr) ja pystyvät muodostamaan lauseita ilman, että joka toinen sana on vittu.

Toisin sanoen, moni älykäs ja tiedostava ihminen haluaa kumppaninsakin olevan sellainen. Vaikka korkeakoulutausta kertookin vain tietynlaisesta älykkyydestä ja joku kouluttamaton voi olla huomattavasti älykkäämpi esimerkiksi sosiaalisesti, on se koulutus kuitenkin osoitus jonkinlaisesta fiksuudesta. Kyse on myös kunnianhimosta: korkealle tähtäävä ja työstään nauttiva haluaa ehkä kumppanin, joka on myös kiinnostunut työstään, eikä pidä sitä pelkkänä pakkopullana ja ikuisena perjantain odottamisena.

Samanlainen elämäntilanne on tärkeä

Korkeakoulutus ei kuitenkaan ole mikään itseisarvo: väliä ei ole niinkään sillä itse koulutuksella, vaan kaikilla edellä mainituilla ominaisuuksilla, jotka todennäköisimmin löytyvät korkeakoulutetulta ihmiseltä. Tutkinnon aste ja opiskeluala ovat aika itselleni triviaaleja asioita, ellei kyseessä ole vaikkapa papiksi tähtäävä teologi, jolloin arvomaailman kanssa voisi tulla yhteentörmäys. Tohtoriksi väitellyt ei myöskään ole automaattisesti houkuttelevampi kumppaniehdokas kuin ammattikorkeakoulusta valmistunut, ehkä melkein päinvastoin. Voi kuitenkin olla, että jos itse tekisin väitöskirjan, saattaisin haluta miehen, jolta myös löytyy tohtorin tai vähintään maisterin paperit. Ehkä vaatimukset kumppanin koulutustason suhteen kasvavat sitä mukaa, mitä korkeammalle itse kouluttautuu.

Merkityksellistä on olevan yhtenevän arvomaailman lisäksi samanlainen elämäntilanne. On varsin yleistä, että nuoret pariskunnat eroavat toisen aloittaessa korkeakouluopinnot: opiskelijaelämä vie mennessään, elämänpiirit eriytyvät, eikä yhteisiä tekijöitä enää löydy entiseen malliin. Sama tilanne on myös silloin, jos itse vaikkapa ottaa vastavalmistuneena ensiaskeliaan työelämässä, kun toinen on painanut duunia viimeiset 10 vuotta. Käytännön ongelmia suhteeseen voi tuoda myös vuorotyö, joka tosin on enemmän tiettyihin ammatteihin kuin koulutustasoon liittyvä asia.

Koulutustausta ei kuitenkaan kerro ihmisestä kaikkea, jonka vuoksi en ole mitenkään tyrmännyt ajatusta parisuhteesta jonkun ei-korkeakoulutetun kanssa. Tuntuu vain, että useammin se yhteinen sävel löytyy niiden vähän koulutetumpien tyyppien kanssa. Oli syy sitten siinä arvomaailmassa, taitavassa kielenkäytössä, yleisessä kiinnostuksessa itsensä kehittämiseen, näissä kaikissa tai jossain aivan muussa, korkeakoulutausta on kyllä kiinnostusta lisäävä tekijä. Minä ja akateemiset ystäväni jatkamme siis koulutettujen kumppanien etsintää.

Aiheeseen liittyvää:

Mitä oikeasti haluan mieheltä

Tällaista kumppania en haluaisi

Kielimuuri parisuhteessa