torstai 26. lokakuuta 2017

SWOT-analyysissa avoin suhde

Jo parisuhde sanana viittaa vahvasti kahden ihmisen välisen suhteeseen, ja tiukka kahdenvälinen yksiavioinen suhde onkin monen käsitys siitä ainoasta oikeasta tavasta olla jonkun kanssa yhdessä. Parhaimmillaan tietysti vielä niin, että se suhde kestäisi nuoruudesta kuolinvuoteelle asti, eikä sen aikana tapahtuisi mitään hairahduksia tai syrjähyppyjä. Käytännössä sellaisen ihanteen saavuttaminen on helpommin sanottu kuin tehty: vaikka pettäminen tuomitaankin rankasti, sitä esiintyy silti, ja monet suhteista päättyvät eroon. Moni kokee mahdottomaksi edes ajatuksen tasolla sitoutua samaan kumppaniin koko loppuelämän ajaksi tai edes lyhyeksi aikaa, ja onneksi niin ei ole pakko tehdä. Avoin suhde poistaa suhteista uskottomuuden käytännössä kokonaan, ja onnistuessaan voi parantaa parisuhdetta ja pidentää sen kestoa huomattavasti.

Mikä sitten on avoin suhde? Variaatioita on monta, mutta perusperiaatteena on että parisuhteen osapuolilla on lupa harrastaa seksiä myös muiden kuin toistensa kanssa. Sivusuhteet ovat avoimissa suhteissa useimmmiten luonteeltaan lyhyitä ja seksiin painottuvia, toisin kuin polyamoriassa jossa parisuhteen osapuolilla voi olla myös muita romanttisia ihmissuhteita tai parisuhteessa saattaa olla enemmän kuin kaksi osapuolta. Polyamoriset suhteet voivat myös olla avoimia tai suljettuja siinä missä kahdenvälisetkin suhteet. On olemassa myös ihmissuhdeanarkismi, jossa ihmissuhteita ei juuri määritellä tai kumppaneiden määriä lasketa. Kaikki nämä kuuluvat monisuhteisuus-kattokäsitteen alle.

Olen miettinyt avointa suhdetta konseptina paljon sekä oman rakkauselämäni näkökulmasta että ihan vaan mielenkiinnosta, ja yrittänyt pohtia mahdollisimman kattavasti mitä eri hyviä ja huonoja puolia sellaiseen voisi liittyä. Apuna pohdinnassa käytin iki-ihanaa SWOT-analyysia, kun nyt kerrankin tuli mahdollisuus hyödyntää jotakin ammattikorkeassa oppimaani asiaa ihan käytännössä. SWOT-analyysissa siis otetaan tarkasteluun joku asia ja listataan siihen liittyvät vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat (strenghts, weaknesses, opportunities & threats). Kovin ollaan nyt siis akateemisia, kun postaus on pelkkää käsitteenmäärittelyä ja tiukkaa analyysia..


Joka tapauksessa tässä nyt analyysin tulokset:

Avoin suhde

Vahvuudet (hyvät puolet):

+ sivusuhteiden tuoma jännitys ja vaihtelu

+ voi toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan monipuolisesti ja esim. toteuttaa fantasioita joita ei oman kumppanin kanssa pysty

+ ei tarvitse kokea syyllisyyttä esim. flirttailusta

+ sivusuhteista puuttuu pettämiseen liittyvä salailu ja luottamuksen pettäminen

+ suhteen osapuolet ovat rehellisiä toisilleen ja pystyvät puhumaan vaikeistakin asioista (välttämätöntä suhteen onnistumisen kannalta)

Heikkoudet (huonot puolet):

- mustasukkaisuus, pelko kumppanin menettämisestä

- epävarmuus suhteen jatkumisesta, koska toisella jatkuvasti mahdollisuus löytää parempi kumppani

- riski seksitautitartuntoihin ja epätoivottuun raskauteen

- suhdetta pitää koko ajan selitellä ihmisille jotka pitävät monogamiaa ainoana oikeana pyhänä vaihtoehtona

Uhat:

- suhde päättyy, koska kumppani löytää toisen (toki mahdollista myös perinteisessä kahdenvälisessä suhteessa)

- sivusuhteet vievät liikaa aikaa primääriltä parisuhteelta tai esimerkiksi yhteisiltä lapsilta ja perhe-elämältä

- sivusuhteiden määrästä tulee kilpailu

- suhde voi päättyä, jos toinen haluaa avoimen suhteen ja toinen ei

Mahdollisuudet:

+ oman kumppanin näkee jatkuvasti ns. muiden silmin, ihastuu tähän uudelleen ja uudelleen ja pitää tätä haluttavana

+ parisuhde ja pariskunnan yhteinen seksielämä paranee

+ parisuhde kestää pidempään, kun toiseen ei kyllästy

+ oppii tuntemaan itsensä ja oman seksuaalisuutensa paremmin

+ oppii tunnistamaan omat tarpeensa ja tunteensa ja ilmaisemaan ne toiselle

Laitoin tarkoituksella mahdollisuudet viimeiseksi, koska halusin lopettaa listauksen positiivisiin puoliin. Pidän itse avointa suhdetta varsin varteenotettavana vaihtoehtona tulevaisuudessa ja sen vuoksi tahdoin korostaa hyviä puolia huonoja enemmän. Ajattelen kuitenkin, että avoimeen suhteeseen ei kannata ryhtyä kevein perustein, suhteen osapuolilla pitää olla kova luotto toisiinsa ja täydellinen rehellisyys on ehdoton edellytys. Hommaan täytyy myös sopia tarkat säännöt, ja tiedostaa se että sääntöjä voidaan joutua jossain kohdassa muuttamaan. Suhteen pitäisi myös voida koska tahansa muuttua kahdenväliseksi jos toinen sitä haluaa.

Me suomalaiset olemme erityisen tiukkoja uskollisuusvaatimustemme suhteen, todella moni pitää pettämistä täysin anteeksiantamattomana. Silti sitä pidetään jostain syystä hyväksyttävämpänä kuin avointa suhdetta: ilmeisesti on kauhean paheksuttavaa, että joku "antaa kumppanilleen luvan pettää". Monen mielestä mustasukkaisuus on välittämisen mittari ja se, että pystyy antamaan kumppaninsa harrastaa seksiä muiden kanssa, on merkki siitä että ei välitä tai rakasta tarpeeksi. Niinpä avoimessa suhteessa olevat saattavat joutua kuuntelemaan paljon sellaisia "toi ei kyllä tuu kestämään"-kommentteja ihmisiltä, jotka eivät ymmärrä ettei toisen kahlitseminen ole ainoa oikea tapa rakastaa ja olla suhteessa. Ei avoin suhde tietenkään kaikille sovi tai ole yhtään sen parempi vaihtoehto kuin monogaminenkaan suhde, mutta ei sen puoleen huonompikaan.

Jännää on myös se, että joillekin ihmisille avoimesta suhteesta kertominen on tosi iso turn-off. Että sitä mielumin harrastettaisiin seksiä ihan perus varatun ihmisen kanssa kuin sellaisen, jolla on siihen lupa. Luulisi myös, että jollekin pelkkää seksiseuraa hakevalle avoimessa suhteessa oleva olisi ihanteellinen seksikumppani, mutta jostain syystä ei. Ehkä siinä on se, että sinkun tai luvattomilla teillä olevan varatun tyypin kanssa panemisesta voi seurata jotain, tavallaan siinä on kaikki ovet avoinna, mutta avoimessa suhteessa olevan kanssa tietää heti kättelyssä että tässä on nyt kyse pelkästä seksistä eikä mitään sen kummempaa ole tapahtumassa. Että vaikka ei haluaisikaan mitään muuta, on se mahdollisuus kuitenkin kiva olla siellä. Tai sitten ihmiset eivät vaan uskalla luottaa siihen, että avoin suhde on oikeasti avoin suhde, ja pelkäävät joutuvansa keskellä jotain pettämisdraamaa jos sekaantuvat varattuun ihmiseen. Mene ja tiedä.

Olisin voinut kirjoittaa tästä aiheesta vaikka viisi tekstiä, olisi pitänyt ottaa tälle ihan oma teemaviikkonsa. Varmasti kirjoitan aiheesta joskus lisääkin, jos tämä kiinnostaa teitäkin niin tässä linkki viimevuotiseen postaukseeni aiheeseen liittyen sekä pari muuta kiinnostavaa linkkiä.

The Pros and Cons of Open Relationships

8 Questions People Ask Me When They Find Out I'm in an Open Relationship

Avoin suhde - Onnellisen parisuhteen salaisuus?

Kokemuksiani avoimista parisuhteista - ELÄ PAREMMIN

Ei kommentteja: