keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Tyttöjen oikeudet näkyviin, isosti

Tänään on kansainvälinen Tyttöjen päivä. Sen tarkoituksena on sekä muistuttaa tyttöjen kohtaamasta syrjinnästä että nostaa esiin tyttöjen voimaa ja mahdollisuuksia. Ihmisoikeusjärjestö Plan International järjesti tänään juhlapäivän kunniaksi maailmanlaajuisen Girls Takeover-tempauksen, jossa tytöt valtaavat yhden päivän ajaksi yhteiskunnallisten, taloudellisten ja poliittisten johtajien paikat. Esimerkiksi Suomen pääministerin Juha Sipilän työparina on tänään työskennellyt 16-vuotias Katariina Räikkönen, ja Planin lastenhallituksen tytöt 
ovat toimineet johtajana muun muassa Elinkeinoelämän keskusliitossa, Opetushallituksessa, Yleisradiossa, Nokialla ja monissa muissa yrityksissä ja organisaatioissa.

Aika siisti juttu! Tasa-arvo ja tyttöjen oikeudet ovat tärkeitä juttuja, joita on hyvä tehdä näkyväksi juuri tällaisten tempausten avulla. Mahtavaa, että Girls Takeoveriin on lähdetty pääministerin toimistoa myöten mukaan. Tämmöiset jutut lämmittävät kovasti entisen tyttölapsen mieltä.



Plan tekee tärkeää työtä sen eteen, että tytöt ympäri maailmaa pääsisivät kouluun eivätkä joutuisi ryhtymään liian nuorina vaimoiksi tai äideiksi. Tavoitteena on saada tytöt mukaan vaikuttamaan ja päätöksentekoon, sillä kuten Planin pääsihteeri Ossi Heinänen on osuvasti todennut, maailmasta tulee parempi paikka kaikille, kun tytöt pääsevät mukaan päättämään. Täällä Suomessa onneksi tytöillä on poikien kanssa tasavertainen mahdollisuus koulutukseen ja lapsiavioliittojakaan ei meillä esiinny, mutta on toki muita epäkohtia, joissa tasa-arvo ei vieläkään toteudu.

Yksi tälläinen paljon puhuttava epäkohta on naisten ja miesten välinen palkkaero. Naiset tienaavat yhä keskimäärin vähemmän kuin miehet ja naisia on johtavissa asemissa miehiä vähemmän, mutta siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, koska kyllä naisilla periaatteessa on yhtäläiset mahdollisuudet mihin tahansa siinä missä miehilläkin. Tasa-arvo jää toteutumatta enemmänkin siinä vaiheessa, kun pieniä tyttöjä ja poikia kasvatetaan sukupuoleen kohdistuvien odotusten mukaan ja ihan huomaamatta markkinoidaan tytöille niitä matalapalkkaisia naisvaltaisia aloja enemmän kuin miesvaltaisia paremmin palkattuja. Ja onhan se niinkin, että nainen saa tehdä miehiä enemmän töitä päästäkseen korkeisiin asemiin, sillä jostakin kumman syystä naisten uskottavuuteen vaikuttaa heidän työpainoksensa ja taitojensa lisäksi myös heidän ulkonäkönsä huomattavasti miehiä enemmän.

Naisten ja tyttöjen ulkonäkö, kehot ja seksuaalisuus eivät vieläkään kuulu kokonaan heille itselleen, vaan edelleenkin miehet kuvittelevat heillä olevan sanavaltaa siihen, miltä nainen saa näyttää, mitä hän saa kehollaan tehdä ja miten hän haluaa toteuttaa seksuaalisuuttaan. Ongelma on toki maailmanlaajuinen, joissain maailmankolkissa huomattavasti pahempikin kuin täällä Suomessa, mutta täälläkin iso ja todellinen. Ulkonäköpaineita ja syömishäiriöitä esiintyy todella nuorilla tytöillä, joiden miespuoliset ikätoverit viilettävät kuralammikoissa välittämättä tuon taivaallista ulkonäöstään. Seksistä puhuttaessa tytöille korostetaan neitsyyden varjelemista, siveyttä ja vastuunkantoa ehkäisystä ja sukupuolitaudeista, kun taas pojille painotetaan enemmän seksiin liittyvää nautintoa. Seksuaalisuuttaan villisti ja vapaasti toteuttava nainen on lutka, mies taas oikea sankari ja ihailtava naistenkaataja. Ja jo nuoret tytöt pitävät ihan normaalina sitä, että tuntemattomat miehet huutelevat heidän peräänsä törkeyksiä kadulla ja kommentoivat heidän ulkonäköään, saattavat tarttua kiinnikin, mutta ei sitä edes hätkähdä, siihen on niin tottunut. Niin kauan, kun asiat ovat näin, on paljon työtä tehtävänä tasa-arvon ja tyttöjen oikeuksien toteutumisen eteen.

Mahtavaa Tyttöjen päivää kaikille, erityisesti teille ihanat tytöt ja naiset! <3

2 kommenttia:

Pauli Sumanen, emeritustutkija kirjoitti...

Sanot: "Yksi tälläinen paljon puhuttava epäkohta on naisten ja miesten välinen palkkaero. Naiset tienaavat yhä keskimäärin vähemmän kuin miehet"
MUTTA palkkaeroa ei Suomessa ole. Naiset ansaitsevat 80 % miesten ansioista, mutta ne samat naiset tekevät usean eri tutkimuksen mukaan noin 80 % miesten vuosityötunneista.
EU:ssa palkkaeroa mitataan keskituntipalkoista ja se on Suomessa miehillä ja naisilla sama.
Tämän voi lukea esim kirjasta "Työelämän myytit ja todellisuus". Nyt kipin kapin kirjastoon.

Larissa Aleksandra kirjoitti...

Pauli Sumanen: Kiitos kommentistasi! Olet oikeassa, ero selittyy osittain sillä, että naiset tekevät miehiä vähemmän työtunteja, eikä keskituntipalkoissa eroa juuri ole. Sellaista en väittänytkään, vaan esitin vaan huomion siitä että naisia on miehiä vähemmän korkeissa johtoasemissa ja heitä hakeutuu miehiä enemmän esimerkiksi hoito- ja opetusalalle, joissa palkat ovat pienemmät. Epäkohta ei siis ole siinä, että naisille ja miehille maksettaisiin samoista työtehtävistä erilaista palkkaa, vaan esimerkiksi vanhempainvapaiden epätasaisessa jakautumisessa ja muissa rakenteissa.