Elämäni suurin virhe

"Tapasin miehen, joka oli varsinainen hullun rakkauden sanakirjaesimerkki. Kaikki hänessä ja suhteessamme oikein huusi sitä, kuinka epäsopivia olimme toisillemme ja kuinka huono idea koko juttu oli, mutta sivuutin sen kaiken, koska koin häntä kohtaan oikeasti vahvoja tunteita. Siinä missä ensimmäinen hullu rakkaus oli sellaista epätoivoa ja tuskaa, tämä oli nimenomaan sellaista ruuvit löysällä-hullua: kaikki kaverini näkivät ettei suhteessa ollut mitään järkeä, mutta minä en. Lopulta se kuitenkin valkeni minullekin ja pistin pelin poikki, mutta siinä vaiheessa touhu vasta hulluksi muuttuikin."

Ylläoleva sitaatti on tästä postauksestani, jossa kuvailin erästä parin vuoden takaista suhdettani: suhdetta, josta on koitunut minulle niin paljon vaivaa, mielipahaa ja hankaluuksia, että melkein toivon ettei sitä olisi koskaan ollutkaan.

Tapasimme eräissä bileissä, kun kolautin häntä täydellä tanssilattialla vahingossa vesipullollani päähän. Päädyimme juttelemaan, ja hän oli niin suloinen, etten voinut vastustaa, kun hän kysyi lähtisinkö seuraavalla viikolla hänen kanssaan ulos. Alussa meni hyvin, ja pidin hänessä erityisesti siitä, miten helppoa ja mutkatonta kaikki oli: hän vastasi viesteihin aina nopeasti, halusi olla kanssani paljon, teki erittäin selväksi että pitää minusta. Se tuntui niin hyvältä, että hullaannuin, vaikka järki sanoikin koko ajan, ettei jutusta tulisi pidemmän päälle mitään. Tiedostin kyllä koko ajan kaikki ne syyt, miksi jutustamme ei voisi kehittyä mitään vakavaa, mutta en halunnut tajuta, koska pidin hänestä niin paljon. Tiesin että se on hullua, mutta en osannut aavistaakaan, kuinka sekopäiseksi homma tulisi myöhemmin muuttumaan.

Hän oli hyvin mustasukkainen ja alusta asti mutristeli naamaansa aina, kun mainitsin jonkun toisen miehen. Jokainen kaveripoikani oli hänelle uhka, myös homot ja tahoillaan parisuhteissa olevat, ja hän olisi mieluiten kieltänyt minua olemasta heidän kanssaan missään tekemisissä. Kun lähdin kavereiden kanssa baariin, hän oli huolissaan siitä, että muut miehet tulevat iskemään minua. Kerran hän tosissaan suuttui, kun lähetin hänelle kuvan itsestäni bilevaatteissa: oli kuulemma aivan liian seksikäs ja selvästi oikein kerjäsin, että minua tultaisiin lääppimään. Hän huolestui aina, jos en vastannut viesteihin tarpeeksi nopeasti tai jos hän ei tiennyt missä olin ja kenen kanssa. Minun piti jatkuvasti ilmoitella hänelle menoistani ja tekemisistäni, koska jos en tehnyt sitä, sain perääni kasan vihaisia ja epäluuloisia viestejä, jotka loppuivat vasta, kun vastasin. Hän suhtautui minuun jatkuvasti erittäin omistushaluisesti, suojeli kuin lasta, joka oli ristiriitaista, koska olin häntä monta vuotta vanhempi ja huomattavasti aikuisempi ja itsenäisempi. Ahdistuin hänen kontrollointiyrityksistään valtavasti, ja keskustelimme siitä lähes viikoittain. Hän lupasi yrittää muuttua, ja muuttuikin: pahemmaksi.

Eräänä päivänä olin suihkussa, kun hän huusi minut vihaisesti takaisin olohuoneeseen. Hän oli lukenut puhelimestani viestejä eräältä vanhalta heilaltani, ja huusi naama punaisena, että haluaa minut ulos asunnostaan saman tien. Kaduttaa nyt, etten käyttänyt tilaisuutta hyväkseni ja lähtenyt silloin: miten suurelta määrältä paskaa olisinkaan säästynyt! Siitä kuitenkin alkoi alamäki: vaikka sovimme asian, hän ei enää luottanut minuun senkään vertaa mitä ennen, ja kyttääminen oli vielä aikaisempaakin pahempaa. Ja oma ahdistukseni kasvoi puhelintempun jälkeen pilviin, koska yksityisyyttäni oli loukattu, eikä hän tuntunut olevan siitä edes aidosti pahoillaan. Riitoja oli koko ajan enemmän, ja lopulta minua ahdisti niin paljon, että alkoi olla oman mielenterveyteni kannalta pakollista lopettaa juttu niin pian kuin mahdollista. Eroaminen teki kipeää, mutta sen jälkeinen helpotuksen tunne oli päätähuimaava. Valitettavasti sitä ei vaan kestänyt kovin kauaa.

Heti eron jälkeen alkoi viestien tulva. Hän pyysi, rukoili ja aneli minua antamaan hänelle vielä yhden mahdollisuuden, ei suostunut kuuntelemaan ei-sanaa ja takertui minuun kiinni kuin takiainen. Kun se ei auttanut, hän suuttui ja uhkasi pilata elämäni hankkimalla minulle potkut töistä ja ties mitä. Uhkailu oli todella ahdistavaa, ja kävin aika lähellä paniikkikohtausta niitä viestejä lukiessani. Jotenkin saatiin se tilanne kuitenkin selvitettyä, mutta seuraavaksi hän päätti, että haluaa takaisin kaikki minulle antamansa lahjat. En jaksanut kuunnella hänen naurettavaa öyhöttämistään, joten estin hänet joka kanavalla. Mutta edes se, että blokkasin puhelut, viestit, WhatsAppin, Instagramin, Facebookin ja pari muuta viestisovellusta ei riittänyt, vaan hän alkoi lähetellä ahdistavia viestejä blogini kommentteihin. Tässä niistä muutama esimerkki:

"no joko olet lähettäny mulle ne tavarat ? Mietin jo etten välyyämäyyä tartte niit tai on salee jo tarpeeks hyvä rangaistus sulle se et ku nussitte su uuden jäbänkaa katot vaa sitä mut mietit mua ja mietit e olikohan tämä ny t wörtti vaihto, mut ei isit muistin miten kusipää sä olet mulle ollu nii haluan joka ikisen tavaran sulta jopa sen puhelimenkuoren. Jos niitä ei tuu kahden viikon sisäl nii tuun sinne su kämpän etee boustailee ei oo varmaa liikaa pyydetty lähetät ne ja voit jatkaa su epäonnekasta elämää jonkun uuden rotanpoikasenkaa"

"noniiii vitun kusihuora nyt ne vitun tavarat tänne tai sit tulen sinne ja laitan sellasen shown pystyy et toivot ettet olis ikinä lyöny mua sil pullol. Oikeesti vasta nyt tajusin kui idiootti mä oon ollu mä annoin sulle kaikkeni ja sä vitun kiittämätön kasa vaa kusetit mua. Toivon nii paljon et tulet joskus itkemään mua takas ihan vaa sentakii et pääsisin haistattaa sulle vitut ."

"hei vittu kohta kaadan tän sun koko paskan blogisivun jos et palauta niitä vittu mikä vcoi olla niin vaikeeta miks edes haluut ne miks haluut et sul o jotai muistoja tai jotai tavaroita must ku kumminki vihaat mua etkä haluu mua mitenkää sun elämään vitun kylmä akka anna ne vitun tavartat ennen ku syntyy kunjnon show"

Ymmärrätte varmaan, miksi en enää julkaise kommentteja lukematta niitä ensin itse. Ei ollut kivaa, kun julkinen kommenttiboksi oli täynnä tällaista tavaraa.

Harkitsin hetkellisesti soittoa poliisille ja jopa lähestymiskiellon hakemista, mutta keksin sitten toisenlaisen tavan kostaa. Lähetin hänelle hänen pyytämänsä tavarat yksittäin kirjekuoriin pakattuna ilman postimerkkiä, jolloin niiden olisi kuulunut mennä postiin lunastettaviksi ja hän olisi ne maksua vastaan sieltä saanut. Kostoni meni kuitenkin pieleen, koska kuulemma tavarat tulivat perille ilman mitään ongelmia. Tämän sain tietää, kun reilu vuosi tapahtumien jälkeen olin valmis antamaan tyypille mahdollisuuden ja sallin hänen lisätä minut Snapchatissa. Onnistuimme jopa käymään muutamia asiallisia keskusteluja, ja vaikka en ollutkaan enää millään lailla kiinnostunut hänestä, vakuutuin että hän oli aikuistunut ja oppinut virheistään. Tästä opimme, että arvostelukykyyni ei todellakaan voi luottaa, ja että olen aivan liian kiltti, hyväuskoinen ja sinisilmäinen.

Nimittäin viime viikonloppuna, yli puolitoista vuotta juttumme päättymisen jälkeen, tyyppi laittoi minulle Snäpissä viestiä. Kysyi, olenko Kallio Block Partyilla ja jos olen, haluaisinko nähdä hänet siellä. No en todellakaan halunnut, joten en vastannut mitään. Hetken päästä tuli uusi viesti. "Mikset vastaa". Hetken päästä kolmas, neljäs, viides, sekosin laskuissa, sama paska alkoi uudestaan. Yhdessä viestissä hän käski haistaa vitun ja seuraavassa ihmetteli, enkö ymmärrä kuinka epäkohteliasta on olla vastaamatta viesteihin. En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Karmivinta oli, kun myöhemmin illalla baarissa katsoin tanssilattialla puhelintani, johon oli tullut viesti "nään sut". Katsoin taakseni, ja  siinä hän istui sohvalla muutaman metrin päässä, aivan helvetin vihaisen ja murhanhimoisen näköisenä. Istui ja tuijotti, monta tuntia. Aivan helvetin kuumottavaa ja ahdistavaa. Olin vihainen itselleni, kun olin hetkeksikään erehtynyt uskomaan, että tyyppi olisi muuttunut. Seuraavana aamuna laitoin hänelle tiukkasävyisen viestin, jossa selitin kuinka epäasiallista hänen käytöksensä on, ja lyhyen viestinvaihdon jälkeen blokkasin hänet Snäpissä.

Otan riskin kun kirjoitan tämän tekstin, koska on erittäin todennäköistä, että hän taas sekoaa ja spämmää kommenttien roskapostikansion täyteen haukkumaviestejä. Mutta sen kun vaan. Uskon ystävääni, joka viime viikonloppuna lohdutti minua näin: "Toisilla vaan kestää kauemmin päästä asioista yli. Eiköhän se viidessä vuodessa rauhotu!"