Miksi olen sinkkuna itsevarmempi kuin parisuhteessa?

Lettukestit-podcastissa oli viime viikolla pohdintaa siitä, miksi ihminen saattaa parisuhteessa kokea epävarmuutta, vaikka olisi sinkkuna itsevarma. Tunnistin itseni aiheesti hyvin, sillä sinkkuna tunnen olevani usein varsin itsevarma, kun taas parisuhteessa epävarmuus saa jotenkin enemmän tilaa mielessäni.

Tavallaan tämä kuulostaa oudolta, koska voisi hyvin kuvitella tilanteen menevän juuri päinvastoin. Vaikka olen sinkku itsekin, niin ajattelisin silti loogisemmaksi sen, että sinkku kokisi epävarmuutta ja parisuhteessa oleva olisi itsevarmempi. Perustelu tälle logiikalle olisi se, että parisuhteessa olevan ei tarvitsisi epäillä omaa viehätysvoimaansa, koska hänen kumppaninsa olisi sen toimivuudesta elävä todiste. Sinkkuna taas saattaisi kokea epävarmuutta ja riittämättömyyden tunnetta, kun ei sitä kumppania vierellä ole. Mutta todellisuudessa asia ei ainakaan omalla kohdallani ole ollenkaan näin, vaikka toki joskus on niitäkin päiviä, jolloin ajattelen olevani maailman surkein ja epämielenkiintoisin ihminen, johon kukaan ei voi ikinä rakastua. Mutta niitä on aika harvoin, ja useimmiten olen aika itsevarma. Ja helppoahan se on ollakin, kun saa ihan jatkuvasti huomiota miehiltä esimerkiksi Tinderissä tai ihan muutenkin.

Itsevarmuus pysyy yllä vielä tapailun alkuvaiheessa, kun kaikki on uutta ja jännittävää, ja voi näyttää toiselle aluksi itsestään vain ne parhaat puolet. Siinä vaiheessa kaikki on vielä niin kepeää, että ei hirveästi hetkauta, vaikka juttu ei lähtisikään etenemään. Sen kun vaan nappaa Tinderistä uuden. Mutta sitten kun se suhde lähteekin syvenemään ja alkaa kehkeytyä jonkinlaisia tunteita sitä toista kohtaan, epävarmuus alkaa nousta pintaan. Heti kun mukana on tunteita, pelin panokset nousevat korkeammiksi, ja epävarmuus syntyy, kun tajuaa voivansa satuttaa itsensä pahasti jos suhde päättyisi. Suhteen edetessä joutuu väkisin myös jossain vaiheessa näyttämään toiselle itsestään myös niitä ei niin hyviä puolia, ja siinä vaiheessa voi helposti iskeä pelko siitä, että jos se toinen ei enää haluakaan jatkaa suhdetta niihin tutustuessaan. Tilannetta pahentaa se, jos on itse epävarma jostain asiasta itsessään: jos vaikka inhoaa omia vatsamakkaroitaan, niin saattaa olla varma että toinenkin vihaa niitä, vaikka todellisuus olisikin toinen. Ja saattaahan sitä tulla ajatelleeksi myös sen toisen edellisiä kumppaneita ja vähän alkaa vertailla itseään heihin, jolloin keksiikin helposti ison kasan epävarmuutta aiheuttavia asioita, ja siinä sitä sitten ollaan, syvällä suossa.

Epävarmuus kumpuaa varmaan aika pitkälti siitä, että usein asetamme kumppaneillemme varsin kovia vaatimuksia. Etsimme "sitä oikeaa", jonka pitäisi olla täydellinen, vaikka tiedämmekin, ettei kukaan siihen pysty. Olen kuitenkin törmännyt sellaiseen ajattelutapaan, että kaikki toisen sellaiset piirteet, joista ei hirveästi pidä, ajatellaan jonkinlaisiksi universumin merkeiksi siitä, ettei toinen ole "se oikea". Että jos vaikka itse tykkää jalkapallosta ja toinen ei, niin se sitten tarkoittaa, että nämä ihmiset ovat toisilleen täysin väärät. Tätä ajatusta lietsoo jossain määrin myös se, että Tinderistähän voi koska tahansa tulla vastaan joku vieläkin ihanampi tyyppi: miksi siis tyytyä mihinkään vähempään kuin täydelliseen? En usko siihen, että ihmisille olisi olemassa jotkut tietyt yhdet täydelliset vastapuolet, enkä siihenkään, että ylipäätään pitäisi "tyytyä" vain yhteen ihmiseen koko loppuelämän ajaksi. Minusta sellainen lähtökohta on aika iso vastuu yhden ihmisen harteille. Onko siis ihmekään, jos tuntee itsensä riittämättömäksi sellaisen paineen alla. Eli epävarmuus voi syntyä ihan vaan siitä, että ei koe kumppaninsa kanssa mitään "tämä on nyt se oikea"-valaistumista, ja alkaa sitten kuumottaa, että se todellinen oikea onkin joku muu ja oma kumppani voi hänet kohdata koska tahansa. Ei varmaankaan Tinderissä tosin, jos puhutaan vakavasta suhteesta, mutta kyllähän sitä voi vaikka työkaveriinkin rakastua. (Jostain syystä olen aina ollut vakuuttunut siitä, että jokaisen entisen poikaystäväni unelmakumppani on ollut joku samalla alalla oleva tai samoja asioita harrastava ihminen, ja ollut heistä kaikkein mustasukkaisin. Siitä huolimatta, että itse en haluaisi esimerkiksi bloggaavaa tai suomen kieltä opiskelevaa miestä. Logiikka, missä olet?)

On aika ymmärrettävää, että menettämisen pelko saa tuntemaan epävarmuutta, mutta tärkeää on, ettei anna sen muuttua itseään toteuttavaksi ennustukseksi. Epävarmuus on nimittäin usein hyvin pitkälti omassa päässä, ja kaikki pelot täysin irrationaalisia. Ongelmia kuitenkin tulee, jos antaa epävarmuuden vaikuttaa omaan käytökseen. Ikävä sanoa näin, mutta jos kovasti pelkää kumppaninsa katselevan muita ja alkaa käyttäytyä ahdistavan mustasukkaisesti, niin kyllä muuten varmasti alkaa se kumppanin katse harhailla vihreämmille niityille. Sitten voikin olla taas itsevarma sinkku niin kauan, että tulee vastaan joku uusi, jonka menettämistä saa taas pelätä.