keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Instagram poistaa keho- ja seksipositiivista sisältöä mielivaltaisesti – mitä voi tehdä?

Se, joka väittää maailmaa tasa-arvoiseksi, ei selvästikään ole perillä Instagramin viimeaikaisesta toiminnasta. Siellä kun tuntuu olevan aika mielivaltainen linja siitä, millaiset kuvat ja tilit siellä saavat näkyä.

Insta poistaa kuvia ja tilejä täysin ilman ennakkovaroitusta runsain mitoin. Nämä kuvat ja tilit eivät millään tavalla riko Instagramin sääntöjä, vaan taustalla on todennäköisesti niistä tehdyt ilmiannot – joita ei voi nimittää muuksi kuin puhtaaksi kiusaamiseksi. Lisäksi käyttäjiä ja hashtageja shadowbannataan hyvin omituisin perustein. Näistä toimenpiteistä joutuvat kärsimään lähinnä ihmiset, jotka ovat ns. marginaalivartaloisia eli eivät sovi perinteiseen kauneusmuottiin, tai muuten vain seksipositiivista sisältöä julkaisevat tai vaikkapa seksityöntekijöiden oikeuksia puolustavat tyypit. Jotenkin on vaikeaa olla tulkitsematta tätä jonkinlaiseksi yritykseksi vaientaa kyseisten ihmisryhmien edustajat.

Miksi sääntöjen mukaista sisältöä poistetaan?


Instagramin sääntöjen mukaan kiellettyä sisältöä ovat kuvat ja videot, joissa esiintyy sukuelimiä, yhdyntää tai lähikuvaa paljaista pakaroista. Naisen nännit eivät saa näkyä imetyskuvia ja rintasyövän leikkausarpia lukuunottamatta. Myös alastomia lapsia esittävä sisältö on kiellettyä.

Instassa on kuitenkin mahdollista tehdä ilmiantoja muista käyttäjistä, ja tämän vuoksi myös sääntöjä rikkomattomat kuvat ja tilit ovat vaarassa poistua.

Joskus tilejä ja hashtageja myös shadowbannataan eli rajoitetaan niiden näkymistä. Käytännössä se tarkoittaa, että esimerkiksi käyttäjää ei löydy hakutoiminnolla ennen kuin kirjoittaa nimimerkin kokonaisuudessaan, tai hashtagilla ei näy olevan yhtäkään julkaisua. Ilmiannot voivat johtaa myös shadowbannaykseen.

Mahdollisuus ilmiantoon on tietysti hyvä asia, mutta sitä voi helposti myös väärinkäyttää. Valitettavasti netti on täynnä kaiken maailman idiootteja, joiden mielestä on hyvä idea purkaa omaa pahaa oloa siihen, että tekee muille kiusaa. Tällaisten taliaivojen vuoksi muun muassa burleskitaiteilija Cloud BeDevilin tili on poistettu, ja tanssija Evaleena Vuorenmaan (@eve_jamami) käyttämä hashtag #lihavatanssija oli pitkään shadowbannattyna. Vuorenmaalta myös poistettiin useita kuvia, jotka olivat täysin sääntöjen mukaisia, kun samanlaiset kuvat hoikkien ihmisten tileillä saavat olla rauhassa. Lisäksi hiljattain on poistunut myös seksityöntekijä Tiia Forsströmin tili, joka sekään ei yllätys yllätys rikkonut yhtäkään sääntöä. Esimerkkejä voisi luetella ikuisuuksiin, sillä uusia tapauksia tuntuu tulevan esiin jatkuvasti.

Miten poistetut tilit ja kuvat saa takaisin?


Onneksi poistetut kuvat ja tilit on mahdollista saada takaisin ja shadowbannit poistaa. Parhaiten se onnistuu joukkovoimalla: kun tarpeeksi moni laittaa Instagramille palautetta väärin perustein tapahtuneista poistoista tai shadowbanneista, tilanne korjaantuu todennäköisemmin. Edellä mainitun tanssija Vuorenmaan kuvat on palautettu ja shadowban poistettu #lihavatanssija -hashtagista, ja myös moni hiljattain poistettu tili on saatu aktiivisella raportoinnilla palautetuksi. On meidän jokaisen velvollisuus auttaa mielivaltaisen sensuurin uhriksi joutuneita, jos haluamme pitää Instagramin paikkana, jossa jokaisella on oikeus itseilmaisuun.

Kyse ei ole siitä, että pitäisi vastustaa Instagramin alastomuutta koskevia sääntöjä. Niistäkin voi toki olla montaa mieltä, mutta nyt pointtina on enemmänkin se, että sääntöjen pitää olla samat kaikille. Ei voi olla niin, että esimerkiksi Playboyn tilillä saa olla ihan kunnon alastonkuvia nännit kevyesti pikselöityinä, kun taas jonkun kuvat poistetaan, koska niissä näkyy vatsamakkara. Lisäksi esimerkiksi monelle vaikuttajalle, taitelijalle ja aktivistille somepresenssi on todella tärkeä työväline, ja on törkeää, että joku pikkusieluinen kiusaaja voi ilmiannollaan sabotoida toisen työtä näin.

Tässä ohjeet, miten voit auttaa tilinsä menettäneitä saamaan tilinsä takaisin:




Ilmoitukset kannattaa tehdä ainakin @cloudbedevil ja @mrstiiaforsstrom -tileistä.

Lisäksi muistutus kaikille: jos näet Instassa sisältöä, joka ei miellytä sinua, lopeta henkilön seuraaminen. Jos se ei riitä, estä hänet. Älä ilmianna sisältöä, joka ei riko sääntöjä.

Seuraa blogiani myös Instagramissa ja Facebookissa (kun vielä voit, koska kuka tietää milloin sensuuri iskee minunkin tileilleni!)

1 kommentti:

Tua-Linda kirjoitti...

Hei, voisiko kuvassa oleva ohje olla aukikirjoitettuna tekstiin? Ruudunlukijoiden käyttäjät eivät saa ohjetta käyttöönsä, ja muutenkin olisi helpompaa copy-pastettaa lähetettävä teksti. Kiitos :)